lauantai 14. tammikuuta 2012

4 loppunutta, osa 1/4

Tänäänpä kävikin aamusuihkussa niin kivasti, että mulla loppui jopa 4 tuotetta!!
Päätinkin sitten, että postaan ne yksitellen päivittäin, niin on edes jotain kirjoiteltavaa kiireiden keskellä :).

Eli kuten minigripin tekstistä voi päätellä, käytin tänään lopuun jalkakylvyssä viimeisen palan Lushin You've Been Mangoed kylpysulaa.
Itsellä kun ei kylpyammetta ole, niin testailen tosiaan näitä Lushin kylpyjuttuja sitten jalkakylvyissä.
Siinä ei vaan saa täysin oikeaa kuvaa tuotteesta, kun laitan mukaan niin montaa muutakin juttua ja kun niitä tarvitsee käyttää vain niin pienen määrän, kuin mitä kylpyammeessa (tuoksut eivät pääse oikeuksiinsa).

Itse pilkoin tuon noin 30g palan 12 osaan ja yksi sellainen pala riitti mielestäni hyvin jalkakylpyyn, varsinkin kun mukaan raastoin vielä kylpyvaahtoviipaleita ja kylpypommeja.
Kaiken kaikkiaan, tykkäsin tästä sulasta ja aion hankkia lisääkin. Kaapissa on vielä Melting Marshmallow Moment sekä The Melting Snowman eli vielä EN hommaa tätä Mangoa lisää ;).
Mutta siis jalat pehmenee ja kosteutuu aina hyväksi näillä Lushin jutuilla, tykkään!

Nyt pitäisi lähtä syömään ja desinfioimaan kissanhiekka-astia ja laittamaan loput pyykit kuivumaan, ennen kuin pitää lähteä entisten opiskelu-kavereiden kanssa tapaamiseen :). Meillä oli kyllä niin kiva porukka opiskeluaikana, niin ollaan nytkin aina mahdollisuuksien mukaan tavattu porukalla ja vaihdettu kuulumisia nyyttäri-kesteillä :).
Mutta huomenna tulee sitten juttua toisesta loppuneesta :D.
Voi olla, että mulla ehtii vielä 2-3 tuotetta loppua myös lisää tässä lähipäivinä :p. Sitten maanantaina tulisi taas pakettiakin... Juttua siis luvassa, ainakin lyhyesti päivittäin taas :).
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No joo, nyt alkaa pelottaa, että jos saan kaikki ennustamani loppuun tässä kuussa, niin Helmikuussa ei sitten lopu paljon mitään :D. Mutta onneksi nyt loppuu, kun se marraskuu meni täysin plörinäksi Lushien takia :p.

      Poista

Suositut tekstit