lauantai 25. helmikuuta 2012

Loppunutta tuubia ja päivän meikkiä

Saapa nähdä, riittääkö päivät yksitellen esittelemään viimeisiä loppuneita :). Enivei, seuraavaa lyhyttä esittelyä pukkaa jälleen! En pistä nyt kuvaa loppuneesta Biothermin Biosource Hydra Mineral Cleansing Toning Moussesta (sekaiholle), kun Täältä löytyy kuvaa tuotteesta.
Tämän tuotteen ostin setissä kasvoveden ja voiteen kanssa Hulluilta päiviltä ehkä joskus pari vuotta sitten. Kaikkinensa tykkäsin koko setistä, ei ole mitään pahaa sanottavaa. Tämäkin pesi hyvin, lähes narskuvan puhtaaksi ja käytinkin tätä iltaisin toisena kasvojen puhdistuksen osana :). Sopii varmasti rasvoittuvalle iholle ja myös sekaiholle, jos ei ole kovin pintakuivuuteen taipuvainen. Talveksi ehkä saattoi olla hitusen liian kuivattava kuitenkin. En tiedä, mistä mun nenän ihon hilseily on saanut alkunsa, kun nyt se vaan hilseilee irti :/. Ehkä käytän liian kuivattavia tuotteita tähän vuoden aikaan :p.
Mutta siis, voisin ostaa samaisen setin uudelleenkin Hulluilta päiviltä, kunhan varastot pienenee :).

Ja sitten tällä Avonin True Colour-paletilla Aquadelic tein tämän päivän meikin, viimein kun viikonloppuisin ehtii vähän paremmin :p.

Ja tällainen siitä tuli. Rajauksiin laitoin jälleen Avonin Color Trendin valkeaa ja sitten kokeilin uutta Oriflamen Very Me turkoosia kynää. Ja luomivärit osaatte päätellä varmaan eli vaaleaa kullanhohtoista ja turkoosia.
Tämä on muuten kolmas paletti, jossa on tuo sama valkea nappi!! Ärsyttävää >:(. Tuosta vaan ei meinannut saada kunnolla väria irti, siksi valkoinen rajaus näkyy niin selkeästi.
Ja ärr, tuo ripsiväri... Voi olla, että ripsivärin esittelyä tulee heti maaliskuun aluksi... menee pian hermot tuon kanssa...

En laittanut nyt lasien kanssa kuvaa, kun otin varmaan lähemmäs 100 (!!) kuvaa ja 6 niistä pääsi lähempään tarkasteluun! Mulla jää aina oikea silmä pois kuvasta, en tiedä miten mun pitää kameraa pitää että saisin kuvan tarpeeksi läheltä ja niin, että kummatkin silmät päätyisivät kuvaan... Ja nuo otin tuolla järkkärillä ja hitto, että se oli painava yrittää yhdellä kädellä pitää tarpeeksi ylhäällä !! Ärrinmurrin.... Ehkä alan laittaa kuvan vain yhdestä silmästä :D.

Siksi siis Dweia myöhästyin vähän sovitusta lähdöstä :D. Tosiaan kävin kävellen Dweian luona tänään kylässä eli tulipahan siinä myös urheilut/ulkoilut tälle päivää :). Oli kyllä ihan mukava ilma, lunta sateli hiljalleen :).
Mutta nyt lähden tälle päivää syömään, en ehtinyt aamulla edes syödä, kun piti tuon kuvaamisen kanssa sählätä!
Miumoi <3

3 kommenttia:

  1. :D Noooooh.. bloggailu ennenkaikkea :D

    VastaaPoista
  2. Sopii tosi kivasti toi sininen sun silmien väriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^. Itse olenkin tykästynyt todella paljon juuri sinisen eri sävyihin silmämeikissä ja tuo turkoosi on tosi loistava varsinkin kesällä! Silloin levitän sitä koko luomelle :D. Todella pirteä sävy :).

      Poista

Suositut tekstit