torstai 16. helmikuuta 2012

Ripsien värjääjäkin kuivui

Toissa päivänä päätin, kun aamulla ennen seitsemää aikani tappelin ripsarin kanssa, että nyt taitaa olla vaihdon aika.


Tämä Oriflamen 2FX Mascara oli toki ihan kelpo kamaa, mutta edelleen sen täydellisen ripsivärin etsintä jatkuu.
Tämä oli siis sellainen 2-korkkinen versio, joista saa 2 erilaista lookkia; hopeasta tuuheutta ja mustasta pituutta. Ensimmäiset 3 viikkoa oli pakko käyttää mustaa korkkia, sillä tämä oli makuuni aivan liian märkää tuoreena ja klimpitti ripset aika tehokkaasti, jos halusin tuuhentavaa vaikutusta. Tässä vaiheessa olikin ripsikampa kullan arvoinen ja sen avulla ripset kyllä sai siedettävän näköiseksi hopeaa käytettyään. Mustalla tuli taas aika mitäänsanomattoman näköiset ripset ja sillä joutuikin levittämään usean kerroksen sitten, että sai ripset kunnolla näkyviin.
Kuivuttuaan hopeaakin pystyi vihdoin käyttämään paremmin ja kyllähän sillä vaikutusta oli, kun väriä tuli runsaammin. Ja nyt sitten enempi kuivuttuaan alkoi jälleen klimpittämään ja paakuttamaan ripsiä, mustalla levittäessä taas väri ehti kuivua ennen ripsiin pääsyä ja varisi poskille...
Kaiken kaikkiaan, en tule ostamaan tätä toiste ellei ole superhyvässä tarjouksessa.
Oletteko te kokeilleet nuita 2-korkkisia ripsareita (joko tätä tai muilta merkeiltä) ?? Oletteko tykänneet?

Nyt sitten tänään oli toista kertaa käytössä tämä edellisessä jaksossa kannustelahjana saamani Avonin SuperCurlacious Mascara. Olen tämän aiemman versionkin saanut aikanaan kannustelahjana ja se oli valmiiksi jo lähes putkeen kuivunut... Tämä oli sentään vielä kosteaa, kun paketin avasin :D.
Ja jos merkit paikkaansa pitävät, niin tästä saattaa tulla juttua melko nopeastikin, tosin alku vaikuttaa suht lupaavalta...

Mutta nyt taidan alkaa lueskella tätä:
Pitäisi nimittäin Lushille varmaan tässä kuussa tehdä tilaus... Ja olisi ihan tarpeellistakin tilattavaa sieltä nyt vaihteeksi :D!!
Ja niin, EMP:nkin sivuja pitäisi alkaa katselemaan sillä silmällä, kun Dweia oli sitä mieltä, että tilaus olisi piakkoin lähdössä kyseiseen puljuun ;).
Pakko kait se on itsekin jotain kivaa tilattava, kun postikulutkin saa puolitettua :).
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
Miumoi <3

1 kommentti:

Suositut tekstit