keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Ei enää pehmeää kosketusta

Jeeee!
Loppui kuin loppuikin vielä yksi tuote eilen illalla :D.

Lushin vanha The Soft Touch kiinteä käsivoidepala oli mulla yökäsivoiteena ja viimeisiä murusia levitin myös sitten sääriinikin, että sain sen loppumaan :).
Tuon kuvan oon ottanut viime kesänä eli kauan se on säilynyt :). Niin ja oon ostanut tuon ensimmäisellä Lushin käynnilläni vuonna 2009 syksyllä :p.
Mutta niin, tätähän ei ole ollut myynnissä enää pitkään aikaan ja mulla ei ole myöskään sisällysluettelokuvaa tästä. En siis muista yhtään mitä kaikkea tässä oli, mutta tuoksu oli makean mausteinen. Muistaakseni tässä taisi olla ainakin vaniljaa ja kaardemummaa. Netistä mitä olen kommentteja tästä lukenut, niin jakoi aika lailla mielipiteitä :).
Itse tykkäsin tuoksusta, vaikka alkuun olikin suhteellisen voimakas. Tämä oli myös todella öljyinen, jonka vuoksi tätä yötä vasten käytinkin. Aamulla oli kivan pehmoiset kädet aina ennen kuin ensimmäinen käsienpesu tuli :).
Tämän kokemuksen rohkaisemana aion kokeilla myös nykyisin myynnissä olevaa Tiny Hands-palaa.

Muuten päivä onkin sitten mennyt hurahtamalla, töissä oli kiirettä ja töiden jälkeen piti kiirehtiä taas hierontaan, joka oli vaihteeksi kunnon kidutusta :D. Mutta olin kyllä kipeästi hieronnan tarpeessakin, joten en valita. Täytyy vaan toivoa, että pääsen huomenna Combatiin, alkaa olla vieroitusoireita :D.
Mutta nyt lähden syömään ja yritän sitä vettä litkiä loppuillan, niin huomenna tulee sitten se yhteenveto!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit