torstai 28. helmikuuta 2013

Soap & Glory

No niin, kokeillaanpa uudelleen tätä viimeisten loppuneiden esittelyä...
Eli nyt olen sitten saanut käytettyä ensimmäiset kokeilemani Soap & Gloryn tuotteet! Muun muassa nämä tilasin JT Beauty Outletin kautta, joka oli kyllä melkoista säätämistä...

Ensin käytin pois tämän Scrub of Your Life Body Buffer vartalokuorinnan ja täytyy sanoa, että pienoisen pettymyksen koin...
En nyt muista, sekoitanko tämän ja hiustenhoitoaineen tuoksun keskenään, mutta tuoksu oli mielestäni aika luotaantyöntävän kukkainen/tunkkainen. En pitänyt siitä yhtään :(.
Kuorintatehojakin olisi saanut omaan makuuni enempi olla, rakeet olivat sellaisia vaaleanpunaisia palluroita ja kuorinta oli noin muuten koostumukseltaan läpinäkyvää, melko jämäkkää geeliä. Oli myös hieman vaikea saada tuubista puristettua ulos.
En tämän kokemuksen perusteella aio täysikokoista tuotetta ostaa...

Toisena tuotteena oli myös vartalokuorinta, Scrub 'em and Leave 'em Body Buff.
Tässä taas tuoksu oli puolestaan lähes täysin olematon eli ei tuoksunut juuri millekään! Plaah, tylsää...
Kuorintatehot olivat kuitenkin edellistä huomattavasti paremmat, johtuen siitä, että vaaleanpunaisten palluroiden lisäksi tässä oli paljon myös merisuolaa (jotka kyllä aika tehokkaasti tippui aina lattialle :p).
Tämä myös kosteutti tosi tehokkaasti ihoa, varmaankin tuon Babassu(?)-öljyn ansiosta eli mun ei välttämättä tarvinnut rasvata ihoa suihkun jälkeen.
Tästä voisin ehkä ostaa täysikokoisen purkin...

Ei nämä kyllä mitään isoja riemunkiljahduksia saaneet aikaan, mikä on harmi... Ehkä jälleen odotukset olivat kaiken hehkutuksen jälkeen liian korkealla. Mutta mielenkiinnosta olisi mukava testata muitakin tuotteita ainakin kerran tältä merkiltä, vaikken enää intopiukeena sitä odotakaan :D.
Saa sitten nähdä, uskallanko ottaa enää riskiä ainakaan tuon JT Beautyn kanssa, että taas paketti seilaa ties missä... Tokihan postilla oli tässä pieleen menneessä tilauksessa enempi näppinsä pelissä, kun en saapumisilmoitusta saanut ensimmäisellä kerralla... Mutta en halua joka kerta välttämättä 5e tai ylikin maksaa siitä seurantakoodista, että tietäisin varmasti paketin reitin... Täytyy kyllä miettiä tarkkaan. Tai sitten pitää sinne Lontooseen alkaa varata matkaa :p.
Mutta onko teillä Soap & Glorysta kokemuksia??? Oletteko tykänneet??

Tänään on vielä arvonta-aikaa jäljellä klo 21 asti, ehtii vielä osallistua, jos ette ole vielä sitä tehneet :).
Täällä eilinen ja oikeastaan tämäkin päivä ovat olleet kökköjä.. Tuli jäätävä niskajumi eilen ja Zumba+ABSolution vain pahensi sitä... Sitten ei blogin päivitys onnistunut. Mr. Insinööri tuli sentään kattien kans takaisin kotiin, mutta eipä sitä hirveästi ehtinyt sitten yhteistä aikaa viettää....
Tänään oli pakastimien sulatuspäivä töissä ja taas tuo niskajumi nostaa päätään, lisäksi jalat ovat myös jumissa, huoh... Noh, jotain hyvää sentään, niin pääsin töistä lähtemään JO 3 jälkeen, kun Mr. Insinööri tuli hakemaan ja käytiin Da Maxissa pizzalla ja sitten kaupassa.
Nyt se tosin taas lähti puoli 6 jälkeen käymään siskonsa luona ja sen jälkeen aikoi käydä katsomassa ja ehkä ostamassa autoon jonkun juttujutun, joka auttaisi pitämään öljyt sisässä (tajuan erittäin hyvin nuita auto-juttuja :D).

Huomenna pitäisi taas töissä laittaa CSGE-ajoon (yllätys...) ja käydä vaihteeksi lauantaina se purkamassa... Olin suunnitellut meneväni vielä töiden jälkeen CorePulseen, mutta jos tämä jäätävä jumitus ei yhtään hellitä, niin täytyy jättää väliin... Alkaa vaan enempi v*tuttaa, kun ei täysiä tehoja irti saa. Eilen tuli juuri kyseinen fiilis jälleen :/.
Mutta onneksi lauantaille olisi suunnitelmissa jonkin näköistä tyttöjen iltaa!! Pääsee ehkä jopa humppaamaan piiiiitkästä aikaa ^_^. Ja varsinkin nollaamaan hieman päätä kaikilta työjutuilta (ja vähän muiltakin jutuilta)!! Eli ehkä mun kannattaa noita jalkoja sinne säästellä :p.
Tällaista siis tänne, huomenna vasta tulee sitten yhteenvetoa helmikuulta :).
Miumoi <3

PS: Nyt tajusin, miksei se eilen suostunut tätä postausta julkaisemaan: ei hyväksy &-merkkiä tuonne tunnisteisiin eli Soap & Glory on nyt tunnisteena "Soap and Glory"...

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ei mee taas nallekarkit tasan...

V*ttujen V*ttu!!!
Kirjoitin tekstin viimeisistä loppuneista ja aloin esikatselua katsomaan, niin ei sitten antanut katsoa sitä. Sitten ei suostunut julkaisemaan tekstiä... Noh, sitten aattelin kun se päivitti tuota tallenna-nappia, että teksti on varmaan tallessa, joten kokeilin päivittää tän Bloggerin... Sitten se olikin koko helvetin teksti kadonnut !!!
Tunnin jo ehdin sitä melkein värkätä tässä syömisen lomassa ja niska jumittaa todella kipeästi, joten en nyt vaan enää kykene sitä kirjoittamaan uudelleen, pahoittelen!
Kokeillaan huomenna uudelleen!
Miumoi...

tiistai 26. helmikuuta 2013

Kuivaa shampoota hiuksiin ja marjoja naamaan

Heipsan!
Niinhän siinä kävi, etten eilen enää jaksanut alkaa kirjoittelemaan, kun olin kotona suurin piirtein 9 aikaan illalla ja piti sitten käydä suihkussa ja syödäkin jotain... Tänään olin peräti 6 aikaan jo kotona :D. En mennyt nyt mihinkään jumppaan, kun eilen ehdin Sh'Bamiin, niin hypin siellä ensin 45 minuuttia ja sitten jatkoin riehumista Combatissa. Ihme kyllä nyt energiatasot oli kohdallaan ja jaksoin melko hyvin kummatkin :).
Olin niin pettynyt torstaina, kun kävin combatissa ja siellä oli nyt alkanut miksaukset ja ne oli lähes kaikki mun lemppari-biisejä. Ja ei vaan jaksanut yhtään mitään! Nyt oli setti pysynyt lähes muuttumattomana, niin sain viimein kaikki otettua irti niistä \o/. Jospa tämä liikkumisen into taas vähitellen heräisi :).

Mutta nyt olisikin esittelyssä sopivasti pari loppunutta, joita olen jo aiemminkin käyttänyt.
Ensin minulla loppui tuossa muutama päivä sitten tämä ilmaiseksi kannustelahjana saatu Avonin Planet Spa Himalayan Goji Berry Revitalising Face Mask kasvonaamio ja olen tätä jo aiemmin tuubin käyttänyt.
Mielestäni eivät olleet sisältöön koskeneet, kun tämä tuli "uutuutena" myyntiin taas muutama jakso sitten. Ihana tuoksu edelleen, mutta en oikein tiedä tehoista... Ehkä tämä hieman pehmitti ihoa ja teki sen "narskuvammaksi", ei kuitenkaan liikaa.
En itse ostaisi edelleenkään, tosin jos tosi hyvään tarjoukseen tulisi, niin sitten ehkä. Ei tämä mikään maata mullistanut tuote ole ainakaan minun iholle :).
Rakas R tosin taisi olla ainakin näytteen perusteella tyytyväinen tähän ???

Toinen oli sitten jo muutama pullo aiemminkin käytetty Klippoteketin, jo varmaan kulttimaineessa oleva, Dry Shampoo.
Toimii edelleen mun hiuksissa lähes täydellisesti! Sen vain nyt huomasin, että tosi hyvin tämä pitäisi saada sekoitettua, että ainetta saa kunnolla suihkuttua hiuksiin. Ärsyttää, kun tässä on se "sekoituskuula" vain niin saakelin kovaääninen, ettei hirveästi viitsisi vessassa 7 jälkeen aamulla vielä heilutella...
Mutta jatkan tämän ostoa ja seuraava pullo lähti taas käyttöön, kun pari pulloa on Hulluilta päiviltä vielä jemmassa (jee, kohta taas Hullut päivät tulee, niin pääsee taas pari pulloa hamstraamaan vähän halvemmalla) :D.

Mutta tuossa reilu viikko sitten sain tämän töiden kautta Oriolalta tilaamani Kloranen matkakokoisen kuivashampoon ja täytyy jo tässä sanoa, että taitaa tulla varteenotettava kilpailija Klippoteketille tästä... Mutta juttua enempi sitten, kun loppuu :).




Oi voi, vielä täällä öllistellään itsekseen... Mr. Insinööri ei ole edes koneella käynyt pariin päivään... Viime yönä ku olin just uneen pääsemassa, niin tämä sitten puoli 12 aikaan laittaa viestiä :p. En hoksannut siinä unenpöpperössä kysyä, milloin se meinaa takaisin tulla, kun ensin puhui alkuviikosta vaan huomennahan on jo keskiviikko :p.
Nooh, jospa se tänään ehtisi koneelle "kiireiltään" niin voisi yrittää muistaa kysyä, onko ne edes takaisin tulossa :D.
Mutta nytpä voisin alkaa laittamaan Melalle hakemusta tuosta mun apurahasta, että saisin edes niistä sitä eläkettä vähän kerrytettyä... Unohtui töihin ottaa tunnukset mukaan, niin pakko nyt kotona se laittaa...
Ai niin joo, tein eilen sitten tilauksen sinne Lilinellalle :D. Tulipahan nyt postikulutkin mukaan, kun ehdin vasta eilen illalla vastauksen lukea (sinne voi siis laittaa myös puhelinnumeroksi "leikkinumeron" esim. 050-1234567, niin tietää sitten ettei se ole aktiivikäytössä, näin mä oon tosin aina tehnyt, kun on pitänyt johonkin puhelinnumero pistää). Saapa nähdä, olisiko paketti jo loppuviikosta tullut... Tosin en tiedä, ehdinkö taaskaan postiin ennen kuin se menee kiinni...
No mutta, huomenna sitten viimeiset tämän kuun loppujat! Lupaan, että niitä en ole aiemmin edes käyttänyt :D.
Miumoi <3

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hopeista Lunta

Eilisen aivojen tyhjennyksen jälkeen on sitten (toivottavasti) parempi mieli jatkaa loppuneiden esittelyä. Yleisesti ottaen olen pelännyt, mitä tästä kuusta tulee, mutta listoja katsoessani ei näytäkään niin pahalta kuin pelkäsin :o !!! Yllättävästi lähtenyt tämä alkuvuosi kyllä käyntiin, saapa nähdä kuinka kauan tätä kestää... Löysin nimittäin tuossa hetki sitten uuden nettikaupan, mutta siitä enempi postauksen lopussa...

Jännitin ihan todella tämän Dermosilin Designs-sarjan Silver Snow Hand Soap saippuan kanssa, loppuuko tämä vielä tässäkään kuussa, mutta kyllä tämä sitten loppui!
Koostumus tässä oli _todella_  jämäkkää, melkein jopa liiankin jämäkkää tuohon puristettavaan annostelijaan! Tämä ei todellakaan ollut lirua koostumusta nähnytkään, vaan kun tätä puristi kädelle, niin se jäi siihen "nauhamaiseen" muotoon kunnes kädet saippuoi kunnolla.
Tällainen koostumus on ehkä sitä mun omaa ihannetta, mutta samalla tuo on jämäkkyytensä takia aika haasteellinen tuossa puristustuubissa tai vaikka pumppupullossakin. Olomuotonsa takia tämä oli myös todella riittoisaa! Tätä ei kyllä saanut ylimäärin holvattua ja yleensähän meillä menee 300ml nestesaippua noin 1-1½ kuukaudessa, niin tätä käytettiin 2½ kuukautta!
Tuoksu oli aika neutraali, en huomannut tässä mitään erikoisempaa nenään tunkevaa tuoksua, josta pikkuruinen miinus. Minä kun tykkään siitä, että saippuat saavat tuoksua kunnolla :). Väriltään saippua oli kyllä ilo silmälle, valkoisen hopeanhohtoista, läpikuultavaa.
Kaiken kaikkiaan tämä menee kyllä sinne mun suosikki-nestesaippuat-listalleni kärkipäähän, harmi ettei tätä enää saa (ostin tämän silloin 2012 vuoden alussa alesta setissä toisen saippuan kanssa), mutta aloin miettimään olisikohan tämä samantyyppinen... Kellään kokemusta tuosta Helmiäisestä???

Mutta sitten minun surffailuihin :D.
Olen jo pitkään Facebookissa seuraillut Lilinellan sivuja ja tänään sitten suuntasin nettisivuille, kun ajattelin että voisin vihdoin tehdä tilausta tuonne... Tuotteet ovat jo ostoskorissa, mutta odottelen josko saisin vastausta kysymykseeni, miksi täytyy antaa puhelinnumero tietoihin. En mielelläni sitä haluaisi antaa, kun se on salainen, mutta odottelen vastausta. Toivottavasti saan sen vielä tänään, kun saisin tilauksen ilman postikuluja (yli 20e tilauksiin) :). Onko tuo teille tuttu firma ja oletteko tilanneet sieltä? Mitä olette tykänneet?
Noh, sitten kyseisillä nettisivuilla erehdyin katsomaan yhteistyökumppaneita ja täten eksyin sitten tällaisen kuin Saippuaverstas Solinan sivuille :D. Voi hitsiläinen, että alkoi taas sormet syyhytä noita saippuoita ym. ihanuuksia katsoessa...
Kunhan mä saan vielä hieman mun palasaippuoita käytettyä, niin ihan varmasti teen tilausta tuonne (ja mullahan ei ole odottamassa tuolla Lilinellan ostoskorissa kolmea saippuaa, joista kaksi ei ole tuon Solinan saippuoita, eheeiii....), Soap Factorylle tai Stendersille... Ja sitten olen taas alkuruudussa saippuoiden vähentämisessä ;D.
Joo, ei tämä vähennysprojekti ole ollenkaan helppoa, kun aina tulee uusia ihania juttuja vastaan.... Oivoi...

Noh, tällaista siis tänne! Hyvin nukuttu yö takana, joten eiköhän huomenna jaksa taas pitemmän päivän töissä ja sieltä suoraan Combatiin. Tällä kertaa mä teen kaikkeni, että saan otettua kaikki irti miksaus-biiseistä!!
Mutta yritän huomenna iltasella kotiin päästyäni taas kirjoitella :).
Miumoi <3

lauantai 23. helmikuuta 2013

Päiväni Murmelina

*VAROITUS: Tämä postaus on oikeasti pidempi kuin nälkävuosi, joten jos kiinnostaa lukea tämän hetken kuulumiseni ja ajatusten juoksuni, niin hae viereesi syötävää ja juotavaa ja istu mukavaan asentoon, ennen kuin aloitat lukemisen tai skippaa suosilla tämä postaus. Loppupuolella on muutama kuva sentään*

En ole kyseistä otsikon leffaa nähnyt, mutta se mun pitäisi ihan oikeasti jossain vaiheessa katsoa.
Mitä ollaan työkavereiden kanssa juteltu, niin tuntuu, että mun elämä on tällä hetkellä päivästä toiseen pelkkää työtä ja sitä yhtä ja samaa, jota teen tietyssä järjestyksessä viikosta toiseen ja juuri mikään ei pääse muuttumaan vielä 2-3 kuukauteen...
Maanantain olen ristinyt PCR-päiväksi, kun teen näytteilleni keskimäärin 4 eri PCR-reaktiota (yhteensä noin 240kpl tuotteita tulee noista neljästä), sitten tarkistan geelillä tuotteet, että ovat varmasti onnistuneet. Jos kaikki on mennyt putkeen, niin sitten teen näytteille CSGE:tä varten sekoitukset yleensä 2 PCR-pleitistä ja sekoituksia tulee sitten 4 pleittiä. Sitten lopuksi valmistelen seuraavaa päivää varten CSGE-lasit ja tavarat paikoilleen, niin mun ei tarvitse muuta kuin alkaa tekemään geelit. Töistä yleensä menen suoraan johonkin jumppaan, ellei ole kauppapäivä ja kotona olen yleensä 8 jälkeen.
Tiistai on sitten latauspäivä, jolloin teen ja lataan 2kpl CSGE-geeliä. Latausten välissä (tunnin välein) valmistelen seuraavat näytteet latauksia varten ja toivon joka kerta, etten mokaa pipetoinnissa. Samoin myös tiskaan  tavaroita ja kirjoitan ylös geelien latausjärjestykset vihkoon, mahdollisesti päivitän sitten päiväkirjan pikaisesti, jos ehdin. Jälleen mahdollisesti jumppaan suoraan töistä ja myöhään illalla kotiin.
Keskiviikko on purkupäivä, jolloin puran, värjään ja kuvaan geelit ja toivon, ettei ne 1mm paksuiset geelit repeä kriittisellä hetkellä kriittisestä kohdasta. Tuon jälkeen menee aikaa tiskatessa ja puhdistaessa geelilasit ja muut tavarat.
Sitten teen seuraavien PCR:ien sekoitukset valmiiksi seuraavaa päivää varten ja laitan taas lasit ja tavarat valmiiksi. Taas töiden jälkeen jumppaan ja kotiin...
Torstai on samanlainen kuin tiistai ja perjantai lähes samanlainen kuin keskiviikko erona vain, että ehkä ehdin sitten nuo 4 geelin tulokset analysoida tarkemmin.

Varmasti monessa työssä on yhtä puuduttavaa ja saman toistoa päivästä toiseen ja tuossa eräänä päivänä aloin järkyttyneenä miettiä, että tätäkö tämä aikuisuus sitten on?!
Tätäkö tämä väikkärin teko tosiaan on, etten mä ehdi näkemään kunnolla edes poikaystävääni, saati sitten kavereita... Sitten tosiaan joutuu pelon kanssa elämään, että saako apurahoja, vai tyssääkö tämä homma jo alkuunsa ja saako apurahaa edes sen 4kk verran, että saisi eläkettä kertymään. Järkytyin nimittäin tällä viikolla eläkeotetta, joka sanoi eläkettä kertyneen tähän mennessä huikeat 16e/kk...
Yksi työkavereista on tällä hetkellä siinä tilanteessa, että hän joutuu saattamaan väikkärinsä loppuun opintotuella (jäänyt kuukausia käyttämättä), kun apurahoja ei ole hakemisesta huolimatta saanut. Hänellä 3 lasta ja talon rakennuskin meneillään, joten ei käy kateeksi tilanne... Nyt hän toivoo, että pääsisi syksyllä hakemaansa maisteriohjelmaan, josta saisi terveystieteiden maisterin paperit ja näin ollen voisi hakea myös hallinnollisiin tehtäviin töihin.
Keskusteltiinkin menneellä viikolla, että melko huijattu fiilis meinaa olla, kun aikanaan on jankutettu, että opiskelemalla paljon varmasti saa töitä ja palkkaa. Ja paskat. Eipä ainakaan meijän alalla eikä varsinkaan täällä pohjoisessa ole asialla hurraamista. Tosin eräs entinen opiskelukaveri teki Helsingissä pari vuotta väikkäriä, kunnes yhtäkkiä projekti loppui rahoituksen puutteeseen ja näin ollen hän joutuu etsimään uuden paikan ja aloittamaan taas alusta...

Mua ihan oikeasti mietityttää, mitä mä haluan tehdä elämälläni. Mä rakastan omaa tutkimusprojektiani ja pidän labrahommista ihan mielettömästi (vaikkei tästä valittamiswesta sitä kuvaa saakaan kovin helposti :D). Totuus on kuitenkin, että mitä suuremmalla todennäköisyydellä teen tätä valmistuakseni työttömäksi tohtoriksi. Ja oikeastaan väittelyn jälkeen on varmaan ainoa mahdollisuus lähtä tekemään ensin  post doc-jaksot ulkomaille ja kun 2 jaksoa on niitä tehnyt, niin ilmeisesti pitäisi alkaa perustaa oma tutkimusryhmä (tästä kuulin yhdeltä entiseltä opiskelukaverilta, kun oli jollain luennolla käynyt) ja sen mä tiedän 100% varmasti, etten halua todellakaan omaa tutkimusryhmää perustaa, koska se olisi vain pelkkää apurahojen hakemista, edustamista ym. mikä ei todellakaan ole mua! Mä haluan ennemmin pysyä siellä labran puolella, mulla ei ole haluja edetä miksikään dosentiksi tai professoriksi...
Näin ollen mun täytyisi keksiä, mitä mä haluan haluan tehdä tämän homman jälkeen. Ohjaajani ovat optimisteja sen suhteen, että tämä meijän projekti vielä laajenee ja hommaa piisaa paljon, sitä minäkin haluaisin ja varovaisen positiivinen olen alustavien tulosten suhteen, että tästä voisikin löytyä jotain merkittävää... Mutta kun mutta kun mutta kun... Mä haluaisin jonkun plan B:n, jos ei kaikki menekään niin kuin Strömssössä.

Tuntuu, että niin monella tutulla ja työkaverilla on jo se plan B olemassa ja itse ei vaan sitä löydä, vaikka olen miettinyt pääni puhki, missä muussa mä voisin olla hyvä... Vai eikö mulla sitten ole vieläkään tässä 27 vuoden iässä tarpeeksi itseluottamusta, että mä oikeasti tuntisin olevani jossain muussakin asiassa hyvä...
Mä luin tosiaan tuossa jokin aika sitten yläaste-lukio aikaisia päiväkirjoja ja kyllähän mä oon päässyt ihan helvetin pitkälle niistä ajoista, vaikka silloin ajattelin, ettei mulla ole mitään syytä elää, etten mä edes ansaitsisi elää täällä ja ettei mun elämällä ole mitään muuta tarkoitusta kuin kärsiä ja sitten lopulta kuolla nuorena...
Noh, täällä sitä edelleen tallustellaan kaikkien epäilijöiden riesana, joten ehkä sitä itsekin vielä oppii täysin luottamaan itseensä :p.

Yksi juttu, mitä olen myös viime aikoina miettinyt töiden takia, on mun liikkuminen.
Jotenkin tuntuu, etten ole vähään aikaan saanut liikunnasta sitä samaa hyvää oloa, mitä olen joskus saanut. Ehkä osasyynä on pitkät päivät ja kun syömisetkin menee sen takia ihan vituralleen, niin jaksankin paljon huonommin.
Eilen menin taas tosiaan Combatiin töiden jälkeen ja kaikeksi iloksi oli miksauksia taas luvassa ja monta mun lemppari-biisiä vanhemmista ohjelmista siinä, vaan ei perhana jaksanut tehdä mitään kunnolla... Tosin ei kovin monella muullakaan ollut hyvä päivä siellä, mutta ketutti ihan järjettömästi, kun niin mahtava miksaussetti oli kyseessä, niin ei vaan pystynyt antamaan kaikkeaan eikä sykkeet noussu, vaikka mitä yritti.
Muutenkin on tuntunut, että tällä hetkellä käyn jumpissa vain siksi, että pysyn työkykyisenä, enkä siksi että todella haluaisin mennä... Mä niin haluaisin taas löytää sen liikkumisen ilon jälleen!
Mä niin toivon, että nuo lumet sulaisi helvettiin ja pääsisin taas pyörällä kulkemaan, kun suureksi osaksi juuri bussilla kulkeminen pidentää mun päiviä ihan älyttömästi. Vaikka teoriassa voisi lähtä töistä aiemmin ja käydä kotona syömässä, niin ei vaan jaksa sitä bussiaikataulujen säätöä, joten on helpompi olla siihen asti töissä, että voi sitten suoraan salille lähtä.

Ja kun tämän kaiken lisäksi haluaisi yrittää pitää huolta kaveri-ja parisuhteista, niin välillä tuntuu, etten mä vaan kykene tähän tahtiin, tähän tasapainoiluun ja siten tahtomattani varsinkin kaverisuhteiden ylläpito on jäänyt ihan säälittävän vähälle. Eniten tässä on harmittanut ehkä se, kun yksi kaveri muutti nyt Etelä-Suomeen, enkä saanut aikaiseksi järjestettyä ja kysyttyä aikaa tapaamiseen ja nytpä se ei oo sitten enää mahdollista...
Tämänkin takia, kun pohdin noita työ- ja tutkimuskuvioita, mulle selkeni, etten todellakaan halua miksikään tutkimusryhmän johtajaksi tai mitään isompaa. Mä en todellakaan halua työnarkomaaniksi ja mä todellakin toivon, että tämä 4 kuukauden tiivistahtinen työmäärä ei tule toistumaan vähään aikaan, tai sitten mulla ei ole varmaan yhtään ystävää jäljellä, jos/kun joskus väittelen...

Ilkeyksiä keksimässä
Mä en tiedä, miten mä voin koskaan kiittää Mr. Insinööriä, kun se on jaksanut tätä mun tahtia, eikä mua ole pahemmin kotona näkynyt ja se on joutunut tällä hetkellä 90%:sti huolehtimaan kissoistakin ja nyt monesti ottanut kotikotiinsa lähtiessään nuo maukujat mukaankin, että mä saan hieman nukkuakin.

Putkessa on hyvä nukkua ja Ikea-hiiri on ollut lemppari-lelu
Katit ovat tosiaan viime aikoina olleen aikaisin aamulla levottomia, enkä ole menneellä viikolla kertaakaan saanut nukkua edes herätyskellon soittoon asti. Univelan määrä onkin kasvanut aika kiitettävästi viime aikoina ja kun lisäksi on tuo työstressi päällä, niin alkaa olla jo oikeasti jaksamisen äärirajoilla... Viime viikonloppu toi onneksi hieman helpotusta, joten ihan niin kuolemanväsynyt en onneksi tällä viikolla ollut. Ja onneksi huomenna saa nukkua myös ilman herätyskelloa \o/.

Jee, Siiristäkin kuvaa :D. Ei vaan arvosta salamavaloa...
Katit voivat siis hyvin ja osaavathan ne kaiken ärsyttävyyden lisäksi olla mitä ihanampia kehrääjiä, kun sille päälle sattuvat <3. Mutta kyllä mä taidan kaksi kertaa miettiä, otanko uusia kissoja, kun noista aika jättää sitten joskus 25 vuoden päästä :p.
Ollaankin nyt mietitty, että ehkä pitää seuraavaksi niitä ruokinta-automaatteja kuitenkin kokeilla, vaikken itse kyllä usko niiden tuovan helpotusta asiaan, kun tuntee ja tietää Neffin ja Siirin ruokahalut/-haluttomuuden. Jos ne kuitenkin toimisi ja näin ollen saataisiin nukkua edes siihen herätyskellon soittoon ja viikonloppuisin vähän pidempään kuin klo 7 asti :).

Jos joku tänne asti on jaksanut lukea, niin tähän postaukseen tuli sitten kirjoiteltua arvonta-postauksessa teidän mainitsemista toiveista :D. Ja kävin vastaamassa myös jokaiselle kommentteihin, käykäähän nekin lukemassa (jos jaksatte tämän luku-urakan jälkeen)!
Nyt mulla alkaa taas pää olla tyhjempi ajatuksista, tosin eipä mikään ole vielä selkeää, mutta onpahan suurimmat ajatukset pois päästä pyörimästä :).
Mä toivon, että ehtisin tähän blogiinkin enempi panostaa taas, mutta ylläolevista syistä postauksia saatttaa tulla välillä vain joka toinen päivä... Toivottavasti pysytte silti mukana, oli kyllä niin mukava lukea teidän kommentteja!! Pääsi oikeasti jotenkin yllättämään, että minunkin pikkuista blogia jaksaa ja haluaa noinkin moni seurata :o.
Tämä on kyllä ollut mulle sellainen omanlaisensa "pakopaikka", joten tästä en kovin hevillä luovu :).
Nyt olenkin saanut purkkeja loppumaan sen verran hyvin, että juttua riittäisi niiden kanssa ihan kuun viimeiselle päivälle asti!

Mutta nyt alan taas rentoutua tällaisten herkkujen parissa loppuillan, kun kävin eilen pikaisesti Stokkalla:
Perinteistä Broileri-caesarsalaattia ja sitten loput kokeiluun eli kahvi-tuorejuustovanukasta, Milka caramel-suklaalevy (ja on aivan yli-ihanaa <3) sekä Magners Berry-siideri :).
Mukavaa lauantai-iltaa!
Miumoi <3

perjantai 22. helmikuuta 2013

Granaattiomenaa kasvoille

Helouhelou!!
Nyt vihdoin taas vähennystuubi-asiaa, mutta täytyy kyllä ensin sanoa kauniit kiitokset teille ihanille lukijoille!
Oon hymy huulissa lukenut kommentteja, joita ootte tuohon edelliseen arvonta-postaukseen kirjoitelleet, hitsi miten voikaan tulla niin hyvälle mielelle!!! :')
Vastaan varmasti jokaiselle vielä tarkemmin huomenna :). Ootte te ihania kyllä <3 Täytyy teitä palkita useammin arvonnoilla taas, jos/kun alkaa tavaraa kertymään varastoon :D!
Muutenkin ajattelin huomenna vähän sellaista höpöttely-postausta tehdä, kun tässä on ollut viime aikoina oma pää niin täysi sekalaisista ajatuksista, että täytyy vähän kirjoittamalla yrittää saada tähän kaaokseen jotain selvyyttä :D.

Mutta vihdoin muutama sananen seuraavasta loppujasta:
Eli sain käytettyä tämän Avonin Naturals-sarjan Protecting Pomegranate Face Scrub kasvokuorinnan.
Tämä oli aika lailla samanlainen kuin aiemmin myynnissä ollut ja käyttämäni hunaja-manteliöljy kuorinta. Tuoksu ei ollut tässä mielestäni kovinkaan voimakas, mutta tunnistin kyllä selvästi granaattiomenan, tosin pienellä teollisella vivahteella, joka ei onneksi mua liikaa häirinnyt.
Kuorintateho oli tässä, samoin kuin tuossa aiemmassa kuorinnassa, hitusen liian hellävarainen omaan makuuni, mutta kyllä mulle jäi silti erittäin positiivinen fiilis tästä, kun tätä oli niin miellyttävä käyttää :). Ja tosiaan kuivalle ja herkälle iholle olisi varmasti teholtaan sopiva, ehkä hieman liiankin kuoriva.
Naamionakin toimi yllättäen ihan ok:sti, kun kokeilin muutaman kerran!
Vaikka tuon edellisen kuorinnan kanssa sanoin, etten hommaisi uudelleen, niin kyllä mä voisin tätä tuubin taas ostaa ja käyttää silloin, kun haluan vain hellävaraisempaa kuorintaa :).
Muuten, Zuzzurullona-blogin Novakin on tästä muutaman sanasen kirjoittanut :).

Mä oon tässä samalla syönyt ja katsonut Voicea. Tulin kotiin vähän ennen kahdeksaa, kun menin töistä suoraan hierontaan. Olinkin jo todella hieronnan tarpeessa, tuo mun vasen käsi alkaa kohta sopimusta sanoa irti kaiken tämän pipetoinnin kanssa...
Huomenna pitäisi vielä käydä töissä paperihommia tekemässä vaihteeksi. Ensin mietin, että olisin ottanut päiväkirjani mukaan tänne kämpille, mutta sitten kauhistuin, etten todellakaan aio tänne "rauhan satamaan" töitä tuoda ennen kuin on ihan pakottava tarve... Siitä ei olisi enää paluuta :p.
Nyt olenkin täällä taas omassa seurassa, kun Mr. Insinööri lähti kattien kanssa maalle. Jospa saisin nukuttua vihdoin edes herätyskellon soittoon, kun viime aikoina katit eivät ole todellakaan antaneet edes siihen asti nukkua, vaan alkaneet metelöidä ½-1h ennen herätystä -.- .
Mutta höpöttelen huomenna enempi, kun tulen töistä!
Miumoi <3

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ihka ensimmäinen...

Arvonta blogissani :D.
Päätinpä sittenkin tähän väliin laittaa tämän arvonnan, kun ei nuita purkkeja vaan lopu, että olisi jotain järkevämpää kirjoiteltavaa...
Mutta pari purkkia saan tämän myötä pois varastosta, kun taas vaihteeksi kuuntelin järkeänikin etsiessäni jotain lisää tuohon sen kynsilakan lisäksi.
Eli tällaiseen pieneen pakettiin päädyin:

- Avonin Nailwear Pro+ Kynsilakka sävyssä Inspire 12ml (sain kaupan päällisenä edellisen tilauksen mukana, normaali hinta 10e, tarjouksessa 4.jaksossa osta yksi ja valitse toinen hintaan 0.95e)
- Avonin Anew Vitale silmänympärysgeelivoide 15ml (tämä oli viime tilauksessa ostamassani kokeilupakkauksessa, normaali hinta 18e, tarjouksessa 4.jaksossa 12e), tämä on tarkoitettu noin 25-30-vuotiaille
- Avonin Naturals Vadelma-Hibiskus vartaloemulsio 200ml (tämä oli viime tilauksessa ostamassani saman sarjan setissä, normaali hinta 6e, tarjouksessa 4.jaksossa 3,95e)
- Dermosilin Granaattiomena käsisaippua 240ml (tämä oli viime joulun aikaan ostamassani setissä yhdessä käsivoiteen ja huonetuoksun kanssa, setin hinta oli 21,50e)
- Dermosilin Primo Vihreä tee vartalovoi 50ml (tämä oli viime joulun aikaan ostamassani setissä yhdessä kahden muun minivoiteen kanssa, setin hinta oli 12e)
- Avonin BB-voide näytteet sävyissä Nude ja Ivory (ostin itselleni alun perin viime tilauksessa kaikkien 5 sävyn näytteet, hinta 0.25e/kpl)
- Avonin Anew Vitale spf25 päivävoide näyte (tuli ilmaisena viime jaksossa, normaalisti voidenäytteet maksaa noin 0.40e/kpl)
- Avonin Sensuelle Eau de Parfym tuoksunäyte (tuli ilmaisena viime jaksossa, normaalisti tuoksunäytteet maksaa noin 0.50-0.70e/5kpl)

Päätin tosiaan luopua tuosta silmänympärysvoiteesta ja vartaloemulsiosta, kun mulla on silmille 2 avaamatonta voidetta ja niitä vartaloemulsioitakin löytyy "muutama". Sitten päätin ottaa mukaan tuon minivoiteen ja saippuan, kun minivoiteita jäi ne 2 muuta varastoon ja tuo granaattiomena mulla on jo käsivoiteena käytössä. Saanpahan pikkuisen vähemmäksi varastoja :D.
Tuotteet ovat muuten avaamattomia, ainoastaan kynsilakasta avasin tuon pahvikotelon kuvausta varten ja vadelma-hibiskus-voidetta avasin sen verran, että nuuhkaisin tuoksua. Minivoiteessa on muovikalvo avaamaton korkin alla eli siitä en tiedä edes tuoksua :).

Sitten sääntöjä...
Mietin, miten tämän toteuttaisin ja tulin siihen tulokseen, että ihan vaan yksi arpa ilman mitään lisäarpa-juttuja :).
Ja koska tämä on tällainen pikkuruinen blogi, niin haluaisin, että tämän voittaisi mieluiten joku lukijani, eikä kukaan pelkästään arvontoja etsivä. Tiedän kuitenkin, että moni varmasti lukee tätä myös anonyyminä eli anonyymit voivat myös osallistua, laittakaa nimimerkki mukaan :).
Ja jotta hieman varmemmin tämä menisi todennäköisesti lukijalleni, niin vastaa seuraaviin:
- Mitä kautta luet blogiani?
- Kerro minusta jokin asia, jonka olen paljastanut blogissani?
- Miksi olet jäänyt lukemaan säännöllisesti (tai säännöllisen epäsäännöllisesti) blogiani?
Sitten lopuksi yleisesti olisi kiva saada jotain pientä palautetta tai ehdotuksia blogin suhteen, jos tulee jotain mieleen :).
Arvonta-aika olkoot 28.2.13 klo 21 asti.
Sähköposti mukaan (voi olla esim. muotoa: maija piste meikäläinen [ät] gmail piste com, jos pelkäätte roskaposteja tai vastaavaa).

Olihan tarpeeksi monimutkaisesti selitetty :D ??!!?
Suoritan arvonnan 1. tai 2.3. joko "nimilappu hatusta" tai jos on hirrrveä osallistumisryntäys, niin voisin kokeilla random.orgia apuna :). Ja jos ei tule kuin yksi osallistuja, niin tällöin palkinto on tietysti hänen :D.
Kiitos ja anteeksi, palataan ehkä huomenna taas asiaan, jos jaksan vielä illalla 9 jälkeen kirjoitella combatin jälkeen :).
Miumoi <3

maanantai 18. helmikuuta 2013

Omistamani kynttilä-tuikkuni

Hellou taas!
Olin kyllä aikeissa eilen kirjoitella, mutta kun olin aikatauluttomassa ja suunnittelemattomassa moodissa viikonlopun, niin en sitten jaksanut istahtaa pidemmäksi aikaa koneelle :p. Tosin edelleen mulla on vain yksi loppunut esiteltävänä, joten sinänsä ei ole hirveästi edes postailtavaa :).
Mutta nyt toteutan pienen toiveen, jota rakas ystäväni R minulta pyysi eli omistamani Kivi-tuikut kuvina ja nimien kera.

Vasemmalta oikealle: Harmaa, Kirkas, Vaalea lila ja Hiekka.
Harmaan ja Hiekan ostin viime syksyn Hulluilta Päiviltä, Vaalean lilan ostin Cittarin leimojen keräilytuotteena viime syksynä ja Kirkkaan sain R:ltä, kun nähtiin ystävänpäivänä :).

Vasemmalta oikealle: Punainen, Granaatinpunainen ja Ruusuoliivi.
Kaikki lahjoja; Punainen ja Ruusuoliivi valmistumislahjana kummitädiltäni ja Granaatinpunainen 2012 joululahjana R:ltä :).

Vasemmalta oikealle: Omenanvihreä, Vihreä, Koboltinsininen ja Mustikansininen.
Omenanvihreän ostin Cittarin leimojen keräilytuotteena viime syksynä, Vihreän ja Mustikansinisen sain R:ltä ja Koboltinsininen oli myös valmistumislahja kummitädiltäni.

Tässä on vielä omistamani Ballo-tuikut, joista 2 sain Mr. Insinöörin äidiltä (oikean puolimmainen vihreä? ja vaalean??sininen) ja 3 muuta sain synttärilahjana Mr. Insinööriltä.
Tarkkoja sävyjä en kyllä Kirkkaan ja Koboltinsinisen lisäksi oikein osaa sanoa...
Nuo vihreät ovat jänniä, sillä keskimmäinen on vaaleampi kuin tuo oikeanpuolimmainen, mutta silti tummempi kuin tuo Omenanvihreä Kivi... Ja tuo oikean puolen vihreä on vaaleampi kuin Vihreä Kivi... Ja sitten kun nuo värit muuttuu eri valossa ja valaistuksessa, niin ei noista ota selvää :D.
Joku viisaampi kertokoot oikeat sävyt!

Mutta tällainen postaus vaihteeksi! Pistin tämän postauksen Koti-tunnisteen alle, kun en muutakaan keksinyt :).
Katselin tuolta Iittalan sivuilta, niin monta olisi vielä mitä haluan omistaa... Ja uusiakin tuonne on näköjään tullut! Pinkki on ollut jo pitkään haaveena ja olisi kyllä Lohenpunainen ja Laventelikin kivoja... Ja nuo sinisetkin haluaisin jajajaja :D.
Onneksi tässä on toivottavasti vielä elämä aikaa nuo hommata.
Katsotaan, teenkö huomenna postausta vai yritänkö saada lisää purkkeja loppumaan (jumittaa jumittaa!!)... Edelleen olisi luonnoksissa muutama aloitettu juttu ja haaste ja myös niitä "That's Who I am"-juttujakin olisi muutamaan postaukseen...
Miumoi <3

lauantai 16. helmikuuta 2013

Goji-marja hoitoa hiuksille

Jälleen pienoinen ilon päivä ollut, kun sain seuraavan tuotteen loppumaan tuossa alkukuusta.

Tämä Avonin Planet Spa-sarjan Himalayan Goji Berry Conditioning Hair Repair Mask hiusnaamio oli siitä myyntierästä, kun tämä sarja oli Avonilla myynnissä ensimmäisen kerran joskus pari vuotta takaperin. Nythän tämä Goji-marja sarja tuli takaisin myyntiin pari jaksoa sitten :).
Mutta pidin tämän makeahkon marjaisasta tuoksusta sekä hoitavasta ja silottavasta tuloksesta, jonka tämä teki. Ei mulla oikeastaan ole tästä mitään negatiivista sanottavaa, kun hoiti hommansa ihan mallikkaasti, vaikka vanhempi tapaus olikin :). Kauaa en edes pitänyt tätä vaikuttamassa, maksimissaan ehkä 5 minuuttia. Aina kyllä suihkun jälkeen suihkin hiuksiin myös jätettävän hoitoaineen ja hiusseerumin. Mulla kuitenkin meinaa aina pörhööntyä hiukset, kun ne kuivuu ja mikään hoitoaine tai naamio ei ole muuttanut asiaa mihinkään suuntaan. En enää edes odota minkään hoitoaineen tai naamion auttavan asiaa, vaan kunhan ne selvittää shampoopesun takut hyvin pois, olen tyytyväinen :). Saan kuitenkin noilla jätettävillä sitä pahinta pörhöyttä vähemmäksi.
Voisin kyllä ostaa tätä uudelleenkin, jos tämä hiusnaamio tulee vielä myyntiin. Tällä hetkellä uudelleen on myyntiin tullut vain suihkugeeli, vartaloemulsio ja kasvonaamio.

Tänään on ollut hyvä päivä, kun sai nukkua ilman herätyskelloa :D. Kyllähän mä hetkeksi taas 6-7 välissä säpsähdin hereille, kun katit tuli ruokaa vaatimaan, mutta kun Mr. Insinööri kävi ne ruokkimassa niin nukahdin uudelleen ja seuraavan kerran raotin silmiäni vasta 9 jälkeen :). Vielä huomenna saa nukkua ennen kuin taas uusi viikko alkaa...
Suunnittelin tänään sitä arvonta-palkintoa ja taisin ehkä löytää jo sopivia juttuja siihen täydennykseksi :). Nyt pitäisi vain keksiä sopiva päivä, jolloin pistän sen pystyyn...
Mutta katsotaan taas huomenissa mitä postailen, alkaa nuo loppuneet jo olla esitelty tällä hetkellä, yksi olisi enää odottamassa...
Miumoi <3

perjantai 15. helmikuuta 2013

Mansikkaista jugurttia vuorostaan kropalle

No niin, nyt taas luvassa muutama sananen seuraavasta loppuneesta :).
Nyt mulla taas tuntuu hidastuneen nuo purkkien tyhjentymiset, mutta onneksi tässä on vielä päiviä aikaa!

Sain siis käytettyä tämän Avonin Naturals-sarjan Moisturising Strawberry Body Scrub vartalokuorinnan ja tästä olen käyttänyt jo pari tuubia vaniljaista versiota.
Koostumukseltaan tämä ei mielestäni juurikaan eronnut vaniljasta, suhteellisen hellävarainen kuorinta (=mulle siis saisi olla tujumpi), hennon vaaleanpunertavaa kermamaista/jugurttimaista hiekkamaisilla kuorivilla rakeilla. Tuntui myös hiukan kosteuttavan, mutta ei vedä siinä lähellekään vertoja Body Shopin kuorinnoille tai Dermosilin vanilja-kuorinnalle.
Tuoksu oli tunnistettavissa mansikaksi, mutta itse pidin enempi vaniljan tuoksusta. Tässä tuoksu meni överi-makean rajan yli minulla :D. Pystyi kuitenkin ihan hyvin käyttämään loppuun, mutta tuoksu voi alkaa kyllästyttää hyvinkin nopeasti.
Voisin tätäkin ostaa lisää, vaikka vanilja onkin näistä suosikkini.

Mutta niinhän siinä kävi, että eilisen mokailut kostautui tänään töissä tuloksissa... Joudun kyseiset jutut tekemään varmaan uudelleen jossain vaiheessa, kun ei ole tuloksiin luottamista... Ja laitoin taas yhteen säätiöön apuraha-hakemusta, vaan sekin meni mielestäni täysin v**uiksi eli taitaa olla turha toivo, että olisi mahdollisuutta saada sieltä ainakaan mitään... Nyt en vain yksinkertaisesti jaksanut alkaa stressaamaan ja panikoimaan tuosta asiasta, kun tää neljän viikon väsymys huipentui tähän päivään... Se paniikki tulee sitten myöhemmin :p.

Samoin on ärsyttänyt koko päivän, kun niska ollut normaalia enemmän jumissa ja melko kipeä... Käytiinkin CorePulsen jälkeen Lidlissä ja aion korkata pitkästä aikaa (vapaan viikonlopun kunniaksi) yhden karpalo-lonkeron :D. Saapa nähdä, pysynkö hereillä Voice of Finlandin loppuun asti :p.

Ai niin ja pientä infoa tähän loppuun. Muutama oli arvontaa ehdottanut, kun pyysin vinkkejä tuolle kynsilakalle edellisessä postauksessa, niin taidan pitääkin arvonnan jossain vaiheessa :). Sain jo kokoon pari muutakin tuotetta mukaan siihen, mutta katson lisäksi vielä jotain pientä seuraavasta Avonin jaksosta. Avonin tuotteita siis olisi arvonnassa mukana :). Ensi kuun puolella tätä varmaan tiedossa, täytyy vielä kypsytellä paremmin ajatusta :D.
Mutta nyt lähden sitä Voicea odottamaan, niin palataan huomenna!
Miumoi <3

torstai 14. helmikuuta 2013

Kaksisuuntainen Päivä

Jooh, onpas ollut taas niin tunnerikas päivä, että huhhuh!
Oon ollut tänään niin väsymyksen kuin raivonkin partaalla, kuten myös haikea ja iloinenkin...
Töissä ensinnäkin mokailin ihan jäätävästi CSGE:tä tehdessä; geeliä valaessa otin toiseen geeliin huonot lasit, joten seurauksena oli se, että sain väkivalloin ja kädet punaisena takoa laseja saadakseni suurimmat ilmakuplat pois... Työkaveritkaan eivät uskaltaneet mun lähelle tulla tuossa vaiheessa :D. Sitten mokailin vielä näytteiden latausten kanssa, jonka seurauksena mun piti 2-3 kertaan tehdä väri-lataussekoitukset uudelleen toiselle geelille ja näin mun suunniteltu päivä piteni 1½ tunnilla. Hieman pääsi ärräpäitä suusta... Ja lisäksi stressiä tulee siitä, että huomenna on yhteen apuraha-hakuun deadline, enkä ole hakemukseen ehtinyt juurikaan perehtyä... Voipi olla, että tuosta säätiöstä on turha odottaa saavansa rahaa :p.

Noh, päivän pelasti onneksi tapaaminen rakkaan R:n kanssa ja käytiin tosiaan siellä Body Shopissa, mutta arvatkaa, mihin tuhlasin sen mun lahjakortin?
No ostin sillä R:lle ystävänpäivälahjaksi hänen haluamansa vartalovoin ja tuli kyllä siitä paljon parempi mieli kuin mistään itselle ostamastani ^_^. Mutta ostin myös itselleni yhden jutun:

Kuorintahanskat!
Hihii, pääsen sitten näiden kuorimistehoa testaamaan :D. Piti saada koko lahjakortti käytettyä, niin otin sitten nuo, maksettavaa jäi vielä vähän reilu 3e :).

Mieli parani entisestään, kun päästiin Pannuun syömään. Otin Paholaisen kanaa vuohenjuustoperunoilla :).
Harmittavasti siellä oli pitkä pöytä täynnä abeja, joista lähti ääntä sen verran, ettei omia ajatuksiakaan meinannut kuulla...
Mutta alettiin siinä sitten hieman R:n kanssa miettiä, että hemmetti meillä oli penkkaripäivä 9 VUOTTA sitten :O !!! Ei kait me näin vanhoja olla...

Lohdutukseksi otettiin jälkkäriksi sitten suklaakakut mokka-jäätelöllä :D.
Nooh, syönnin jälkeen käytiin vielä Stokkalla pyörähtämässä, kun R kävi ostamassa vaavilleen ensimmäisen pienen jutun. Niin kuin sanoin R, nyt ei ole tuosta paluuta, ehkä sun pitää kuitenkin ostaa se toinen lipasto sieltä Ikeasta sitten ;D.

Sitten tulin bussilla kotiin ja käytiin Mr. Insinöörin kanssa Valintatalosta hakemassa mun Avonin paketti, jolloin mun mieliala muuttui jälleen:

Matkahuolto, MITÄ HELVETTIÄ ?!!???! Oli mun ensimmäinen ajatus päässä... Ei ole kyllä vielä kertaakaan tullut näin huonossa kunnossa paketti perille...

Kaikeksi onneksi kaikki tilatut tavarat oli paketin sisällä, ettei tarvinnut lähteä reklamoimaan...

Itse nyt sitten hieman repsahdin tämän 3.jakson tilauksen kanssa...
Kuvastojen lisäksi tilasin uuden Naturals-vartalosarjan setin Vadelma-Hibiskus tuoksussa. Tämä oli pakko saada ihan tuoksun takia. Olen shampoota ja ja hiussuihketta tuoksutellut (hiussuihke itselläni) ja ne ovat taivaallisia <3.
Sitten lisäksi repsahdin tilaamaan uuden Anew Vitale-sarjan kokeilupakkauksen, kun hinta oli vain 10e (sisältää 15ml yö- ja päivävoiteen, 50ml puhdistuaineen ja täysikokoisen silmänympärysvoiteen) :p. Saapahan testata...
Sitten tilasin kasan meikkivoide-näytteitä veljeni tyttöystävälle ja itselle jätin nuo muutamat BB-voidenäytteet.
Yllättäen tilausta tuli sen verran, että sain kannustelahjana ilmaiseksi tuon keltaisen kynsilakan, mutta en vain tiedä mitä teen sille, kun itse en voi käyttää... Jos jollain on ehdotuksia tuolle, niin otetaan vastaan :D.
Mutta lisäksi tilasin lisää pieniä ja keskikokoisia muovikasseja ja jälleen tuli mieleen:

Avon, MITÄ HELVETTIÄ ??!!???!
On sitten pusseja pienennetty radikaalisti, mutta hinta sama?!
Vasemmalla mustalla tekstillä vanhat pienet pussit, oikealla punaisella tekstillä uudet... Sama juttu myös keskikokoisilla pusseilla!
Siis noihin uusiin pieniin pusseihin ei mahdu edes kuvasto >:( !!!
AAARRRGGGHH!!!

Tällainen päivä siis muun muassa :p.
Nyt mä taidan lähteä rauhoittumaan loppuillaksi ja yritän vielä huomisen päivän selvitä hengissä, niin saan sitten vapaan viikonlopun töistä! Palataan huomenna iltasella!
Miumoi <3

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Sittenkin pikku-plussat...

Enpäs esittelekään vielä loppujaa, vaan sain mun 2.jakson Oriflamen tilaukseni tänään, niin tässäpä olisi sitten se:

Vain 1 purkki tuli lisää!!! Hyvä minä :D. Oon tuota kasvovettä kytännyt jo pitkään tarjouksessa, mutta vasta nyt sen tilasin sitten.
Ja nuo Giordani Gold Jewel Brush luomivärisiveltimet ostin, kun ne ovat ihan järjettömän hyviä!! Rakastuin täysin, kun sain ensimmäisen siveltimen kaupan päälle ostamani luomivärihelmien mukana. Muuta en olekaan nyt käyttänyt, kun tuon siveltimen sain :D.
Mutta hyvin hallitsin tuon tilauksen! Saapa nähdä, tuleeko huomenna ostettua jotain Body Shopista, kun ostin Mr. Insinöörin serkulta lahjakortin hieman halvemmalla sinne. Pääsen viimein kaupunnilla käymään, kun tavataan R:n kanssa, niin sen voisin tuhlata johonkin :).
Katsotaan siis, tuleeko huomenna ostoksia vai loppunutta esittelyyn!
Nyt lähden syömään ja nukkumaan, alkaa väsy jo painaa ja huomenna herätys puoli 6 aikaan...
Miumoi <3

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kuoleman väsynyt, mutta hengissä

Heipähei!
Oli tarkoitus, että tänään olisin esitellyt seuraavan loppujan, mutta eilisestä työ-maratonista johtuen mun aivot eivät toimi tarpeeksi skarpisti, että saisin mitään järkevää selitettyä mistään :D.
Töissä tuli oltua eilen 15h 45min, joka oli vähemmän kuin odotimme. Työkaveri sai tehtyä hommansa putkeen ja itsekin sain jotain väkerrettyä, mutta kun erehdyin istumaan "vain 5 minuutiksi", niin se oli sitten siinä ja uni alkoi maittaa :D. En kuitenkaan nukkumaan alkanut, mutta ei hommat edenneet kovin joutuin enää :p.

Klo 21 jaksoi vielä irvistellä ja hymyillä. Taustalla ne mun väkertämät CSGE-geelit ajossa.
Kivaa oli kyllä taas pitkästä aikaa tuo maraton, gradu-aikana järjestettiin tuo myös ja silloin olin itse 18 tuntia labrassa :D.
Nyt olisi vaan pitänyt niitä PCR:iä tahkota, mitä suunnittelin, mutta ehtiipä nuita tehdä vielä :).
Ei tuolla kyllä yksin mielellään ole, kun valot sammuu jossain vaiheessa käytäviltä ja on säkkipimeää :p.

Mutta joo, koitan saada huomenna kosmetiikka-aiheista postausta taas kehiin, menen tosin taas töistä suoraan ABSolutioniin, joten postailu menee myöhempään :).
Miumoi <3

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vapaa Mies ei kelvannut minulle

Jotenkin yllättää, miten olen saanut nyt käytettyä pois paljon pärstävärkin puhdistusaineita suhteellisen lyhyen ajan sisällä... Välillä tuntuu, että niitä vain kertyy ja kertyy tuonne kaappiin, eikä ne koskaan kulu :D. Mutta seuraavan putsarin esittelyä siis:

Eli sain käytettyä pois tämän kesällä Helsingin reissulta kokeiluun ostamani (kiitos monien hehkutusten) Freemanin Pear Facial Refining Cleanser puhdistuksen, jota käytin siis yleensä iltaisin kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena sekä myös yläkropalle/selkään ehkäisemään finnien tuloa. Siksi tämä varmaan kului näinkin nopeasti :).
Mutta siis... Oon aika pettynyt! Ehkä odotukset oli liian korkealla, kun olen lukenut tästä paljon ylistäviä kommentteja. Niin kuin sanoin jo Lushin putsarin esittely-postauksessa, niin tämä ja se yhdessä eivät saaneet meikkejä pois mun naamalta, mutta suurin syy siihen oli varmasti tuo Ultrablandin toimimattomuus. Tämähän ei ole sinällään meikkien puhdistukseen tarkoitettu.
Mutta en pitänyt tästä yksinäänkään, kun kokeilin. Tuoksu ei miellyttänyt yhtään ja en kyllä tunnistanut päärynän tuoksua, vaan omaan nenääni tuoksui vain jokin esanssisen teollinen tuoksu, josta en saanut mitään otetta. Lisäksi tämä kyllä kuivatti ihoani, joten tämä ei taida olla enää nykyiselle ihotyypilleni sopiva putsari, tämä kun kuitenkin sitä salisyylihappoa sisältää.
Kropalle tämä tuntui sopivan ehkä paremmin finnien ehkäisyyn itselläni :p.
Noh, tulipahan testattua ja jätän tämän vastaisuudessa hyllyyn. Naamioita haluaisin kuitenkin Freemanilta vielä testata, ainakin sen mansikka-suklaan, vai mikä se nyt oli :).

Nämä Oriflamen putsarit lähtevät nyt seuraavaksi käyttöön, tuo palasaippua taitaa mennä todennäköisesti kropalle käyttöön... Mun nenän repeily on mennyt nyt siihen pisteeseen, että yksi kohta alkaa jo verta vuotaa kasvojen pesun jälkeen :/... Jospa tuo Amazonia olisi vähän rauhoittavampi putsari naamalle ja nenälleni...

Nyt mä ajattelin vielä tälle viikkoa tehdä sellaisen harvinaisuuden, että jumppaan täällä kotona :D !! Olin varannut ensin Balancen tälle päivää, mutta bussit menee niin surkeasti sunnuntaisin, että joutuisin lähtemään 1½ tuntia ennen jumpan alkua ja vielä keskustasta kävelemään kilometrin Satsille ja takaisin... Nääh, ei vaan houkutellut :D.
Suunnittelin pomppivani tanssipelin tahtiin tunteroisen ja tekeväni sitten jonkinlaisen keskikroppa-treenin (se Rantakunto!) ja sen jälkeen kunnon venyttelyt! En muistakaan, milloin viimeksi oon edes kunnolla venytellyt, tässä mun pitäisi vielä kunnolla tsempata! Tosin töissä joutuu pientä taukojumppaa hartioille tekemään vähän väliä, joten siinä on edes vähän kehitystä tapahtunut...
Mutta huomenna ei sitten tule postausta, kun olen töissä sen kepeät noin 16h (klo 9.00-01.00 ajan), olettaen, että se mun työkaveri saa sen näytteen illalla, joka pitää sitten heti käsitellä :D.
Palataan mahdollisesti tiistaina iltasella asiaan, jos jaksan silloin spinningissä ensin käydä töiden jälkeen, kun jumpat jää huomiselta väliin :p.
Miumoi <3

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kuorintaa, kuorintaa, kuorintaa...

Heipsan!
Selvisin suht kunnialla tämän päivän töissä, vaikka alkoikin väsyttää jälleen loppua kohti ja sitten alkoi yhtäkkiä nenästä verta vuotamaan... Onneksi en aloittanutkaan labrahommia, vaan tein vain paperihommia. Onpahan maanantaille sitten kunnolla hommaa, että pysyn hereillä kellon ympäri ja ylikin :D.
Mutta nyt olisi jälleen seuraavan loppuneen vuoro!

Hieman haikein mielin käytin muutama päivä sitten loppuun tämän Dermosilin Primo-sarjan Vanilla Sugar Body Scrub vartalokuorinnan. Haikeuteen ei tosin ole onneksi syytä, kun yksi purkki odottaa vielä käyttöään ja tätä on ainakin toistaiseksi vielä myynnissä :D.
Vaan olihan tämä yksinkertaisesti aivan ihanaa!!! Ihanan vaniljan tuoksuinen, ihanan sokerisen kuoriva, ihanan pehmeäksi ja kosteutetuksi jäi iho tämän jäljiltä jajaja... :D.
Ehdottomasti Holy Grail-kamaa!
En tosiaan tämän jäljiltä käyttänyt rasvaa suihkun jälkeen, en tarvinnut sitä :).
Halvempi versio The Body Shopin kuorinnoille, vaikka tälläkin 200ml purkilla on hintaa 7,50e. Ehdottomasti tilaan silti lisää jossain vaiheessa :).

Ja kun jotain on loppunut, niin jotain on myös jälleen tullut :).
Tätä en ostanut, vaan adoptoin tämän orvoksi jääneen Yves Rocherin kuorinnan R:ltä, kun hänellä ei ole käyttöä tälle (liian kuorivaa hänen makuunsa) ja tämä on vain kaapin hyllyllä lojunut. Tämän sain jo torstaina, mutta nyt tuli sopiva rako esitellä tämä. Erittäin mielenkiinnolla testaan tämänkin :).

Mutta mitähän sitä sitten tekisi... Voisi ehkä jälleen blogeja lueskella, vaikka en taida koskaan päästä nykytilanteeseen kaikissa seuraamissani blogeissa, kun ei vaan enää viikolla ehdi lukemaan niitä, että pysyisi kärryillä :/. Nooh, täytyy silti ainakin yrittää :).
Ja kynnet voisi hoitolakalla lakata taas, kaikki kynnet tosin ovat jo katkenneet aivan nysiksi ja nekin jäljellä olevat ovat ihan liuskottuneet, kiitos vaan labrahanskojen...
Palataanpas taas huomenissa jälleen seuraavan loppujan kanssa :).
Miumoi <3

perjantai 8. helmikuuta 2013

Luonnon salaisuudet paljastuivat

No niin, jälleen olisi yksi minulla paljon kuluva tuote loppunut:
Nimittäin käsivoide ja nyt oli loppumisvuorossa töissä käytössä ollut Oriflamen Nature Secrets-sarjan Jojoba & Mango Hand Cream.
Tässä plussana oli mukava, ei liian voimakas mangoinen tuoksu ja sen takia tätä oli miellyttävä käyttää. Kuitenkaan kosteutustehot eivät mulle talviaikaan tässä piisannut yhtään :/. Tämä jätti sellaisen sileän, pehmeän "kalvon" käsiin ja en ole koskaan siitä tunteesta pitänyt käsivoiteissa! Ja varsinkin kynsinauhat jäi edelleen kuiviksi ja koviksi, vaikka tätä yritti miten paljon laittaa. Ehkä kesäaikaan tämä voisi olla teholtaan ok, tosin itselläni kun hautuu kädet päivät pitkät labrahanskojen sisässä ja paljon tulee pestyä käsiä, niin kuivat ne kyllä ovat ympäri vuoden...
En siis tehojen puolesta ostaisi tätä enää uudelleen itselleni, mikä harmittaa kun tuoksu oli kuitenkin tosi kiva!

Tähän loppuun sitten kuvia käyttöön tulleista käsivoiteista. Tämä Dermosilin Pomegranate setin käsivoide on käytössä yökäsivoiteena makuuhuoneessa. Tämä ei tule kovin äkkiä loppumaan kokonsa (240ml) puolesta :). Töihin olen vienyt sen I Love...-sarjan mango&papaya voiteen.

Ja täällä olohuoneessa on käsivoiteena käytössä mun viimeinen 2011 joulun The Body Shopin erikoiserä-voide Candied Ginger.
Näistä tulee sitten juttua aikanaan, kunhan loppuvat :). Näiden lisäksi varastossa ei taida odottaa enää kuin 3-4 käsivoidetta :). Ei siis mikään mahdoton tilanne tällä kulutuksella!

Vaan nyt se on sitten lähempänä, nimittäin elämäni ensimmäinen kesäloma-reissu ulkomaille!!! Nyt on varaus tehty ja varausmaksu maksettu eli näillä näkymin jos ei mitään kauheaa tapahdu, niin minä, Mr.Insinööri, MN ja hänen poikaystävänsä lähdetään viikoksi Turkiin Antalyaan 16.6. täysihoitoon !!!!
Nyt on ainakin jotain kivaa odotettavaa, niin jaksaa tämän kevään tehdä töitä :).
Mutta alan katsoa jälleen Voice of Finlandia, sitten painun suihkuun ja nukkumaan, että huomenna jaksaa herätä, yllätys yllätys, töihin :). Taas jäin viikonlopuksi yksin kattien, niin hyvällä omalla tunnolla voin mennä muutaman tunnin tekemään :).
Miumoi <3

torstai 7. helmikuuta 2013

Ultra-rasvainen putsari loppunut

Sainpas vihdoin loppumaan mun iltarituaaliin kuuluvan kaksoispuhdistuksen ensimmäisen osan tuotteen!

Kyseessä oli siis Lushin Ultrabland Facial Cleanser ja kuva on otettu ennen viimeistä käyttöä :).
Tämän ostin tosiaan kokeiluun edellisellä tilauskerralla Briteistä ja toivoin, että tällä saisi osan silmämeikeistäkin hyvin poistettua.
Väärin luulin! Tämä ei ollut yhtään minun makuuni, todella rasvaista mönjää ja ihan hemmetin vaikea saada pestyä pois!! Tämä todellakin vaati tujumman ja saippuaisen pesuaineen toiseksi osaksi, että tämän sai pois kasvoilta... Tosin ei sekään aina auttanut...
Minulla tämä ja Freemanin päärynä-puhdistus yhdessä eivät poistaneet juuri yhtään meikkiä kasvoilta, vaan Clinique 2:n kasvovesi-vanutuppoon jäi ihan järkyttävä määrä meikkiä :(.
En siis aio tätä ostaa uudelleen, voi olla etten vain osannut tätä käyttää oikein.
Sisällys:
Almond Oil, Rose Water, Beeswax, Honey, Fresh Iris Extract, Glycerine, Rose Absolute, Tincture of Benzoin, Methylparaben, Propylparaben.

Nyt viime Avonin tilauksessa tilasin ensimmäisen vaiheen putsariksi kokeiluun tämän Naturalsin persikka-puuvilla puhdistuksen, kun ajattelin tämän olevan sellaisen kermaisen maitomaista... Jälleen luulin väärin :D. Tämä olikin valkoista, lähes läpikuultavaa geeliä :p. Mutta positiiviset fiilikset on tästä jäänyt, kokemuksia tarkemmin tuotteen loputtua!

Nyt lähden jauhelihamurekkeen tekoon ja viettämään laatuaikaa Mr.Insinöörin kanssa. Oli tarkoitus mennä Combatiin, mutta se oli peruttu ja Mr. Insinööri sanoi, että voisinhan mä olla yhden illan kotonakin :p.
Huomenna sitten Mr. Insinööri lähtee taas vaihteeksi kotiinsa, joten yhteistä aikaa saadaan viettää vasta tiistaina...
Huomiseen siis !!
Miumoi <3

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Ripsiin taas valkokultaa

Jälleen kävi tuuri, nimittäin seuraavaakin loppunutta olen käyttänyt aiemmin!

Eli päätin nyt pistää tämän Oriflamen Giordani White Gold Volumising Mascaran roskiin, kun alkoi jo kuivua sen verran, ettei saanut enää kovin siistiä jälkeä aikaan.
Tuohon edelliseen tekstiini verrattuna, en nyt kyllä ihan samoja juttuja huomannut tällä kertaa :O !!
Mulla on ollut tämä käytössä jo viime syyskuusta asti, kun käytin tätä yhtä aikaa edellisen ripsarin kanssa, kun se ei mun hermojen kanssa pystynyt yhteistyöhön :D.
Tätä käytin siis silloin, kun halusin nopeasti ilman värkkäilyjä saada ripset kuosiin ja kyllä tämä siinä toimi mallikkaasti, eikä tämä nyt mun mielestä sotannut luomia/silmänympäryksiä mitä edellisellä kerralla. Tuuheutta myös sain ihan mukavasti, mutta kerrostamista ei tämä tosiaan kestänyt ilman paakuttamista.
En tiedä mitä, mutta jotain jäin silti edelleen kaipaamaan myös tältä ripsarilta. En ehkä ostaisi enää kolmatta kertaa, enkä tiedä onko tätä enää edes ale-sivuilla myynnissäkään...

Nyt on sitten käytössä tämä Lushin  mascara, jonka ostin kesällä Helsingin liikkeestä kokeiluun. Täytyy jo tähän sanoa, että tuo Oriflame on kyllä tähän verrattuna enempi mun makuun.
Harmi, etten ottanut tarkempia kuvia tuosta ripsillä, tästä Lushista täytyy kyllä muistaa ottaa vertailukuvat jossain vaiheessa!!

Mutta joo, selvisin hieronnastakin tänään ja ihme kyllä ei ollut selkä enää jumissa :O !! Hartiat ja niska kyllä oli, mutta ei nekään niin pahasti, mitä edellisellä kerralla :). Välillä näinkin päin !!
Huomenna tulee sitten uusi loppunut esittelyyn :D.
Miumoi <3

tiistai 5. helmikuuta 2013

Lush-rakkauteni loppui :(

Tänään on ollut väsymys jotain ihan järkyttävää! Oli sen takia pakko jättää jopa spinning väliin, kun tuli välillä erittäin epämiellyttävää tunnetta rintaan, ei varmaan ole sykejumppa kovin hyvä asia tällä hetkellä :/.
Kauan tätä univajetta kroppa onkin jaksanut, joten varmaan nyt alkaa tulla stoppi sille.
Tämän takia olenkin ihan iloinen, ettei mun seuraavasta loppuneesta tarvitse paljoa kertoa:

Sain nimittäin tämän Lushin Snowshowers Shower Jellyn käytettyä käsien pesussa tehokäytössä. Piti viimein tämä käyttää pois, kun olen tämän jo 2011 ostanut :)
Tästä olenkin jo tilauksen jälkeen tehnyt pienen hehkutuspostauksen, johon ei hirveästi ole lisättävää :D.
Rakastin tuoksua, rakastin tämän hyllyvää olemusta, rakastin ihan kaikkea! Tämä ei myöskään kuivattanut ihoa samalla tavalla, mitä normaalit palasaippuat.
Harvemmalla käytöllä tämä pysyi melko kiinteänä, mutta käsipesu-käytössä pehmeni melko nopeasti ja alkoi helpommin repeillä pieniksi paloiksi. Sen takia tästä ei jäänyt murustakaan jäljelle.
Vaikka tuossa hehkutuspostauksessa uhkasin, niin en tilannut silloin tätä lisää, mutta enpä tilannut viime joulunkaan aikaan :o !! Kyllä mulla on ajatusmalli alkanut hiljalleen muuttua näköjään!! Mutta siis voisin kyllä iloisin mielin tätä ostaa uudelleenkin!

Nyt on sitten kiinteäksi käsisaippuaksi lähtenyt käyttöön vuorostaan Oriflamen Discover-saippua... Tästäkin sitten enempi juttua, kunhan joskus loppuu (toivottavasti maaliskuussa :D).

Vaikka muuten olikin päivä vähän väsynyttä, niin piristi sentään jälleen lomasuunnitelmien jatkuminen, nyt on kohdekin muuttunut edellisestä maininnasta :D.
Nyt olisi ykkössijalle kiilannut tällainen Turkin kohde! Jos ei mitään "parempaa" enää löydy, niin tuolla taidetaan sitten juhannuskin viettää täydellä hoidolla... Tulisi ainakin pientä vaihtelua siihen normaaliin ja perinteiseen vesi-/räntäsade-juhannukseen +10C:ssa :D.
Hitsi, ei vaan jotenkin pysty vielä uskomaan, että tänä kesänä mä taidan päästä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti ulkomaille aurinkolomalle ja vielä Mr. Insinöörin kanssa eli se olisi myös meijän ensimmäinen yhteinen kunnon loma, ilman kissoja!! Mä varmaan uskon sen vasta sitten, kun ollaan paikan päällä :D. Tässä kun ehtii kaikki asiat mennä täysin perseelleen ennen kesäkuuta, pessimisti ei pety :p.
Onneksi haaveilla saa ja se auttaa jaksamaan tätä nykyistä, kiireistä arkea :).
Mutta jälleen olisi syönnin aika, joten palataan taas huomenna seuraavan loppuneen kera, olettaen että selviän hengissä hieronnasta!
Miumoi <3

maanantai 4. helmikuuta 2013

Kaaoksen keskellä plussailua

Heissan taas!!
Pahoittelut, etten eilen kirjoitellut, ei vaan ollut mitään mahdollisuuttakaan sille :/.
Ikeaan lähdettiin 10 aikaan aamulla ja oltiin takaisin 6 aikoihin illalla. 7 aikaan piti lähtä viemään meidän vanha sänky äitini luo uuden tieltä ja puoli 9 aikaan oltiin takaisin kämpillä, jolloin alettiin uutta sänkyä kasaamaan, että päästään nukkumaan...

Tämän näköinen meillä oli makkari, oikeassa reunassa uuteen sänkyyn tullut runkopatja :D.
Mutta saatiin me sänky kasaan yhteispelillä, se oli pedattuna puoli 12 aikaan yöllä :D. Itse pääsin nukkumaan sitten 12 jälkeen, kun piti iltatoimet tehdä ja syödäkin vähän.
Mutta kyllä oli mukava nukkua uudessa sängyssä! En herännyt jäykkänä tai lihaskipuisena :).

Keittiössä oli tällainen kaaos, tuon vasemman puoleisen lipaston tilalle ostettiin uusi ja vähän pienempi lipasto, se odottaa vielä tuolla lattialla.
Sänkyynkin pitää vielä koota pääty tänään :).

Mutta loppuneen esittelyn sijaan laitankin tähän loppuun tänään haetun Avonin 2.jakson tilauksen:

Pikkuinen laatikko vain tuli tällä erää ja itselleni tilasin seuraavanlaista:

Kuvastoja, karvanpoistoainetta (ei sisälly tähän vähennysprojektiin), kynsihoito, EdP-minisuihke, näytekokoinen BB-voide ja kasvopesuaine iltaan ensimmäiseksi vaiheeksi kaksoispuhdistukseen. Tuoksunäytteet tuli kaupan päälle, yhden jätän itselleni ja kaksi muuta annan asiakkaille :).

Mielestäni hyvin hillitty tilaus ja kaikki oli tarpeeseen... No okei, ehkä tuo EdP ei olisi ollut välttämätön, mutta olen sitä jo monta jaksoa katsonut ja nyt oli niin halpa, niin viimein oli pakko hyödyntää se :).

Mutta nyt lähden syömään ja sitten auttamaan Mr. Insinööriä tuon sängyn päädyn kanssa. Huomenna sitten loppuneiden listaus tälle kuulle alkaa :).
Miumoi <3

lauantai 2. helmikuuta 2013

Intoa täynnä kohti Helmikuun loppua

Loppuvien juttujen suhteen en kyllä malttaisi odottaa, että kuukausi kuluisi nopeasti!
Eli ennustus-postausta olisi nyt luvassa ja jätinpähän seuraavista kuvista pois jopa 4 tuotetta, sillä 3 niistä ovat jo tuossa vieressäni roskiin menossa ja neljäskin loppuu tässä illan aikana :D.
Tässäpä niitä siis tulisi:

Ensin ihan varmasti loppuvat tuotteet; naamajuttuja, hiusnaamiota, kuivashampoota ja tuttuun tapaan käsisaippuaa.

Ja tässä sitten kroppajuttuja, kuorintoja pääosin sekä jälleen tuo linimenttivoide :D. Nyt mä teen kaikkeni, että sekin loppuu vihdoin!!

Nämä tuotteet ovat sitten sellaisia "toivon kovasti niiden loppuvan"-juttuja, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä eivät vielä tässä kuussa lopu, ainakaan suurin osa.
Katsotaan kuitenkin, miten käy :) !!

Ja sitten suurta riemua minulle tuottava kuva, jättipakkauksia loppumassa !!! Tuo kirottu shampoo kuuluisi tuohon ylempään kuvaan, mutta oli nyt ihan pakko pistää se jo tähän ennusteeseen maaliskuun sijaan. Oon jo niin lähellä!!!

Tämä nyt ei ole vielä hetkeen loppumassa, mutta oli pakko laittaa kuva tästä harvinaisesta näystä mun luomivärien (ja varsinkin mun Avonin nelikoiden) seassa :D. Pohja paistaa jo yhdestä sävystä, tosin tätä olen käyttänyt yksinomaan silmien alusilla tummuutta häivyttämään ja toimii siinä hommassa hyvin :).
Jospa tämän VUODEN aikana saan tämän sävyn sekä pari voidemaista luomiväriäkin käytettyä, niin olisin tosi iloinen!

Tästä kuukaudesta näyttää tulevan aikas kiva, eiköhän sitä miinuksille jälleen päästä ;).
Mutta huomenna tulee sitten illalla postausta, lähtään aamusella käymään Haaparannassa Ikeassa :).
Miumoi <3

perjantai 1. helmikuuta 2013

Bodenilta paita-tilausta

Nyt tuleekin pikaisesti kuvat tilaamistani vaatteista, kun tehtiin taas työporukalla tilaus Bodenille :).
Mullahan tosiaan t-paidat ja topit vähenivät radikaalisti, kun siivosin vaatehuoneen hyllyt, niin tarvitsin kipeästi sinne täyttöä. Tällaiset jutut tilasin:

Grecian Tee, sävyssä Navy. Ihanan tuntuista kangasta!!

Crochet Tee, sävyssä Sweet Pea.

Tänään jälkitoimituksena tullut Empire Line Top, sävyssä Olive Vintage Vine.
Muut paidat tulivat jo pari viikkoa sitten :).
Tätä en ole ehtinyt vielä sovittaa.

Cathered Cami Top, sävyssä Bellflower. Tämä oli aika vartalonmyötäinen malli, mutta menee kyllä pitkähihaisen alla :).

Pretty Ruffle Tee, sävyssä Iris. Sävy on enempi violettiin menevä kuin tässä kuvassa tai nettisivun kuvassa.





Olen kyllä ollut tyytyväinen tämän firman vaatteisiin mitä mulla on ennestään (3kpl) ja nämäkin ovat sopivia itseni päälle :). Tuotteet myös tulivat työkaverille noin viikossa paitsi ne vaatteet, jotka oli tilapäisesti loppuneet varastosta. Tiedot niistäkin on nettisivuilla, kuinka pitkä toimitusaika niissä on. Katsotaan, jos joskus saan kuvattua näitä päälläni :).
Nyt vaan alkoi tehdä mieli tehdä lisää vaate-tilausta Halensille ja EMP:lle... :D

Mutta nyt lähden syömään, kun hirveä nälkä CorePulsen jälkeen :D. Sitten alkaisikin Voice of Finland jälleen ja huomenna vielä töihin geelien purkuun... Huomenna kuvailen ja laitan ennustus-postauksen, jos ei mitään yllätyksiä tule :).
Miumoi <3

Suositut tekstit