lauantai 16. helmikuuta 2013

Goji-marja hoitoa hiuksille

Jälleen pienoinen ilon päivä ollut, kun sain seuraavan tuotteen loppumaan tuossa alkukuusta.

Tämä Avonin Planet Spa-sarjan Himalayan Goji Berry Conditioning Hair Repair Mask hiusnaamio oli siitä myyntierästä, kun tämä sarja oli Avonilla myynnissä ensimmäisen kerran joskus pari vuotta takaperin. Nythän tämä Goji-marja sarja tuli takaisin myyntiin pari jaksoa sitten :).
Mutta pidin tämän makeahkon marjaisasta tuoksusta sekä hoitavasta ja silottavasta tuloksesta, jonka tämä teki. Ei mulla oikeastaan ole tästä mitään negatiivista sanottavaa, kun hoiti hommansa ihan mallikkaasti, vaikka vanhempi tapaus olikin :). Kauaa en edes pitänyt tätä vaikuttamassa, maksimissaan ehkä 5 minuuttia. Aina kyllä suihkun jälkeen suihkin hiuksiin myös jätettävän hoitoaineen ja hiusseerumin. Mulla kuitenkin meinaa aina pörhööntyä hiukset, kun ne kuivuu ja mikään hoitoaine tai naamio ei ole muuttanut asiaa mihinkään suuntaan. En enää edes odota minkään hoitoaineen tai naamion auttavan asiaa, vaan kunhan ne selvittää shampoopesun takut hyvin pois, olen tyytyväinen :). Saan kuitenkin noilla jätettävillä sitä pahinta pörhöyttä vähemmäksi.
Voisin kyllä ostaa tätä uudelleenkin, jos tämä hiusnaamio tulee vielä myyntiin. Tällä hetkellä uudelleen on myyntiin tullut vain suihkugeeli, vartaloemulsio ja kasvonaamio.

Tänään on ollut hyvä päivä, kun sai nukkua ilman herätyskelloa :D. Kyllähän mä hetkeksi taas 6-7 välissä säpsähdin hereille, kun katit tuli ruokaa vaatimaan, mutta kun Mr. Insinööri kävi ne ruokkimassa niin nukahdin uudelleen ja seuraavan kerran raotin silmiäni vasta 9 jälkeen :). Vielä huomenna saa nukkua ennen kuin taas uusi viikko alkaa...
Suunnittelin tänään sitä arvonta-palkintoa ja taisin ehkä löytää jo sopivia juttuja siihen täydennykseksi :). Nyt pitäisi vain keksiä sopiva päivä, jolloin pistän sen pystyyn...
Mutta katsotaan taas huomenissa mitä postailen, alkaa nuo loppuneet jo olla esitelty tällä hetkellä, yksi olisi enää odottamassa...
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit