tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hyvää Wappua!!!

Tästä flunssan poikasesta huolimatta päivä kääntyi yllättävän hyväksi, kun sain työsähköpostiini tiedon, että olen saanut yhdestä hakemastani säätiöstä 3 kuukaudeksi henkilökohtaisen apurahan eli nyt on tällä hetkellä loppuvuosikin kuukautta vaille turvattu (olettaen että ohjaajani saa sen toisen puoliskon saamastaan projektirahasta) \o/.  Vielä olisi kahdesta paikkaa päätös tulematta eli saa nähdä, onko sitten ensi vuodelle mitään, vai joutuuko taas syksyllä urakoimaan epätoivoisesti uusien hakemusten kanssa... Joka päivä oon käynyt kyttäämässä nuilla säätiöiden sivuilla, joko on päätökset tullut :p. On tämä elämä yhtä jännitystä nyt :D.

Mutta mennäänpäs sitten taas asiaan eli viimeisiin loppuneisiin tuotteisiin tälle kuulle!
Luulin, että olin jo ehtinyt  tänne kirjoitella seuraavasta loppujasta, mutta olin näköjään vasta ottanut sen käyttöön:

Eli VIHDOIN sain käytettyä ensimmäisen kymmenennen Avonin Naturals-sarjan Moisturising Banana & Coconut Milk Detangling Cream for Dry, Damaged Hair jätettävän hoitovoiteen hiuksille ja tämähän on ollut Avonilla myynnissä joskus kaaaaaauuuuaaan aikaa sitten ja olin niin idiootti fiksu, että ostin näitä jemmaan itselleni sen "muutaman" tuubin...
No mutta... Käytin nyt tätä lähinnä aina suihkun jälkeen kosteisiin tai pyyhekuiviin hiuksiin noin viinirypäleen kokoisen määrän (ja hiuksenihan on siis niskaan/korvien alle tällä hetkellä).
En tiedä, onko tässä vuosien varrella tehot heikentyneet, kun tuntui että olisi voinut enemmänkin hiuksia kosteuttaa... Tai sitten en vain uskaltanut tarpeeksi käyttää pelätessäni lähmäistä tunnetta :p.
Sitä tunnetta ei tosin kyllä tullut tuolla määrällä, mitä käytin.
Muutamia kertoja laittelin myös aamulla pörrööntyneisiin hiuslatvoihin ja siinä toimi ihan kohtuullisesti myös.
Tehoiltaan tämä ei nyt ollut mitenkään niin mahtavaa, että olisi kannattanut näin montaa tuubia jemmata... Mutta varmaan tuoksu sai minut sekaisin :D. Edelleen on selkeästi tunnistettava banaani-kookos-tuoksu ja toistaiseksi pidän siitä edelleen. Katsotaan asiaa uudelleen, kun olen saanut käytettyä seuraavien 4 vuoden aikana nuo varastolaukussani olevat 3 tuubia ja vessankaapissa avattuna olevan (sunnuntaina kotoa ottamani) tuubin...

Toinen loppunut oli myös hiuksille tarkoitettu tuote, kyseessä myöskin Avonin Naturals-sarjan, huomattavasti uudempi, Rasberry & Hibiscus Daily Refresher.
En suoraan sanottuna täysin tajunnut (sisälläni asuvan blondiuteni takia), mikä tämän perimmäinen käyttötarkoitus oli... Kuvastossa sanotaan:
"Vadelmaa ja hibiscusta sisältävä hiusten raikastaja ohuille, veltoille ja rasvoittuville hiuksille".
Noh, en tiedä tekikö tämä mitään näkyvää eroa hiuksiin, mutta suihkin tätä runsaasti hiuksiin suihkun jälkeisinä aamuina, kun yleensä hiukset oli sitten kuivuneet yön aikana pystyyn... Siinä tämä pelitti ihan hyvin, mitä nyt muutamat itsepäisimmät latvat olisi tarvinneet täyttä vesiuittoa, jotta olisivat suoristuneet :p.
Mutta se minkä takia voisin tätä pullokaupalla ostaa jemmaan on tämän tuoksu!!
Siis en ole pitkään aikaan rakastunut mihinkään Avonin tuotteen tuoksuun kuin tämän vadelma-hibiskus-sarjan tuoksuun! Tämä on mun nenään jotain aivan taivaallista <3. Paljon aidompi ja makeampi vadelman tuoksu kuin edellisessä, pelkästään vadelmaa sisältäneessä sarjassa. Varmaan tuo Hibiskus tekee myös oman kivan lisänsä tähän :). Siksi mulla pääsikin pari riemun kiljahdusta, kun tämä sama tuoksu tuli myös vartalotuotteisiin <3. Luulen, että mun täytyy itselleni hommata kuitenkin uudelleen se vartaloemulsiokin tästä perheestä, samoin se shampoo...
Toivottavasti tämä sarja ei aivan heti häivy myynnistä, muuten tämä mun vähennysprojekti kokee pienoisen välikuoleman, kun aion näitä ihan satavarmasti itselleni hamstrata :p.

Ihan kohtuullinen kuukausi vähennysten osalta siis takana, vaikka nyt päätin tuon Avonin uusimman paketin kanssa hieman huijata ja siirtää ne tuotteet toukokuun riesaksi, tuleehan mulle sitten ensimmäinen Livboksikin ja seuraavasta Avonin jaksosta täytyy Turkin matkaa varten ostaa aurinkotuotteita ja muuta "tarpeellista". Siihenkään ei ole enää aikaa kuin 1½ kuukautta :O. Ja 3 viikon päästä pitäisi passihakemuskin käydä tekemässä! Heräsin tähänkin sitten turhan myöhään ja kaikki muutkin oli sitten heränneet ja sain ajan vasta tuonne 3 viikon päähän naapuri-paikkakunnalle :p. Onneksi sen hakemuksen voi käydä tekemässä mihin vaan...

Mutta Klara Vappen vaan teille lukijoille!! Minun iltani koostuu näistä sekä nenäliinoista ja ehkä yhdestä Fish-shotista, josko tämä kurkkukipu hieman sillä antautuisi...
Noita Kismettejä on 2 muutakin itselleni (marianne ja original), kun Cittarissa oli 4kpl tarjous. Mr.Insinööri otti yhden originaalin itselleen ja kehtasi jo avata ja haukata palan tuosta mun fazerinasta... Täytyy siis lähteä itsekin maistelemaan ennen kuin se katoaa tuolta pöydältä jonkun muun suihin :p.
Huomenna sitten luvassa jälleen yhteenvetoa huhtikuulta!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Tommonen on taatusti stressaavaa kun saa aina odotella saako apurahaa ja jatkuuko työt vai ei... Heh, alkoi hymyilyttämään, saattaa olla et olet käymässä sitten mun uudessa työpaikassa (siis jos satut käymään just ko. paikkakunnalla, sitähän en tiedä =D), tosin mä nyt en välttämättä vielä silloin ole oppinut hommia niin että voisin sua palvella ;) Kivaa vappua! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää on yksi tämän työn nurjimpia puolia, kun niin suureksi osaksi hommat pyörii noilla apurahoilla :/. Mutta jokaisesta ammatistahan sitä löytyy niin huonoja kuin hyviäkin puolia, ei auta muu kuin yrittää vaan hyväksyä, vaikka stressiä meinaa aina olla :).

      Hihih, no katsotaan törmätäänkö edes sitten samassa paikkaa :D. Tosin minähän en tiedä edes, miltä sä näytät! Sun täytyy sitten nykäistä hihasta, jos satut minut näkemään sattumalta, 20.5. oon iltapäivästä menossa hakemuksen tekoon ;D. En vaan viitsi sen tarkemmin paikkakuntaa sanoa julkisesti (vaikkei kovin montaa vaihtoehtoa jääkään) ;).
      Mukavat vaput sinnekin ^_^ !!

      Poista
    2. Hih, sitä mä tossa ajattelinki et aika hupaisaa ku mä tiedän miltä sä näytät ja sä taasen et tiedä minkä näkönen otus mä oon =D Toki nykäisen hihasta jos tulet tuonne ja jos on oiva tilaisuus, jos taasen homma on semmonen et oon kuunteluoppilaana tmv. (en tiedä onko tuolla edes tapana tehdä niin, ei välttämättä, oon ihan pihalla miten homma menee!), niin sitten en ehkä voi hihkaista siinä tilanteessa mitään =) Mutta, jos noin käy niin sitten käyn täällä mainitsemassa asiasta ;)

      Poista

Suositut tekstit