lauantai 6. huhtikuuta 2013

Jälleen Ikuisuus-tuote loppunut!!

Kuun alussa teki taas jälleen mieli tanssia voiton tanssit, kun sain loppuun seuraavan vuosikausia käytössä olleen tuotteen:

Kyseessä oli Dermosilin Liniment Cream kropparasva (200ml).
Tämän hankin aikoinaan Dermolta muistaakseni 2010 (?) joulun aikaan, kun tämä oli myynnissä yhdessä kauratyynyn kanssa.
Ajattelin tämä olevan hyvä tuote hartioille ja muille kipeille paikoille...
Noh, ensinnäkin tuoksu oli niin tyrmäävä, että sen takia en pystynyt tätä muuten käyttämäänkään kuin pieniä määriä hartioilla ja niskassa.
Toiseksi, en huomannut tällä olevan oikein mitään vaikutusta, pienen pientä viilennystä huomasin, mutta lämmittävyys jäi tuntematta...
Täytyy sanoa, että olen tuskaillut useamman kuin kerran tämän "riittoisuutta", mutta onneksi tämä vihdoin loppui!!
Ja en aio ostaa uudelleen, todellakaan :D. Meitä ei ollut tarkoitettu yhteen...

Tuon jälkeen on lähtenyt lihaskipu-käyttöön tämä 40ml mini-tuubi samaisen firman kylmävoidetta. Tämä tuli... olikohan se toissa kesän vai viime kesän aikaan... ostamassani mini-setissä aurinkovoiteen, after sun-voiteen ja aloe vera-geelin kanssa. Tämä ei toivon mukaan kestä yhtä pitkään kuin tuo linimenttivoide, mutta lupaavampi tuote tämä kyllä on!

Mutta joo, tänään tuli tosiaan töissä käytyä vajaa 5h tekemässä, mutta hommat onnistui hyvin. Ainoa vaan, että bussipysäkille piti juosta, kun meni lähtö niin tiukille bussi-aikataulun kanssa ja olisin tunnin joutunut seuraavaa odottamaan. Ehdin kuitenkin ja sain jopa pari minuuttia odottaakin bussia :).
Tässä sitten pienessä pään jomotuksessa yrittänyt blogeja lueskella ja katsonut tuon keltaisen kuvastonkin tarkemmin eli listat olisi valmiina odottamassa, jos paikan päälle sitten pääsisi :).

Nyt vaan taas meinannut ikävä alkaa kalvamaan, ettei oikein tiedä mihin tässä keskittyisi :/. Täytyy toivoa, että Mr.Insinööri tulisi jo huomenna, kun maanantai on taas se pitkä päivä Combatteineen... Plaahh...
Kissatkin viime yönä taas vaihteeksi riehui nukkumaan menon jälkeen niin, että piti suihkepulloon taas pitkästä aikaa turvautua, että meininki rauhoittui. Jospa ne huomenna antaisi nukkua, kun ei tarvisi edes herätyskelloon herätä...
Mutta mä voisin tästä painua katsomaan Twilightin Aamunkoin 2.osan, kun sain sen meijän laborantilta lainaan :). Saapahan senkin nähdä, kun kaikki muutkin osat tullut katsottua.
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. Mulla ollut joskus aikoja sitten jokin Dermon kylmävoide.Jäi käyttöaste aika heikoksi kun se poltti iholla aivan sairaasti =(
    Ei ole sen jälkeen tullut kokeiltua.Voisikin taas rohkaistua.Kuitenkin shampoota kohta tilailtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla tuo kyllä polttele, mutta todella selkeästi tuntuu se viilentävä tunne (toki onhan sekin jonkinlainen ihon ärsytysreaktio) noin puolen tunnin ajan, kun on sitä levittänyt :).
      Hartioille en ole laittanut kuin herneen kokoisen nokareen, se on ollut ihan tarpeeksi.

      Poista
  2. Mulla toi Linimenttivoide on hiukan lämmittänytkin. (Tosin aika hitaasti kuluu, ei se niin ihmeellinen tuote ole.) Onnittelut sen loppumisesta! Kylmävoide on kivan voidemainen ja mielestäni siksi esim. Ice Power-geeliä parempi, kun ei valu pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, jos sulla on se myös lämmittänyt :). Mutta ei ollut tosiaan mikään mahtava tuote, ei tosiaan itselläni ikävä tule :D.
      Tuo kylmävoide on kyllä mukavan jämäkkää, eikä tarvitse laittaa paljoa, kun teho jo tuntuu :).

      Poista
  3. Kuulin juuri, että linimenttivoide on otettu pois tuotannosta EU:n kieltämän yhden ainesosan vuoksi. Minulla tämä voide toimi loistavasti! Ainoa voide maailmassa, joka sai minun kolmet villasukat öisin ja tossut päivisin tarvitsevat jalkani lämpenemään. Lähinnä varpaissani virtaa öisin vain kirvelevää jäävettä... Levottomat jalat -syndroomaakin minulla on epäilty, mutta viis siitä! Ei tarvinnut napostella koko systeemiä rasittavaa tablettiarmeijaa. Toivottavasti tämä tulee takaisin! Olen kokeillut sananmukaisesti kaiken maailman voiteita, ostellut urheiluvoiteita eri maista jne. Mutta kun ei auta, niin ei auta.
    Seuraavaksi varmaan nukun lenkkarit jalassa... Teneriffalla jo kerran harjoittelin crocsien ja villasukkien kanssa, kun linimentti jäi kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en olekaan tiennyt, että se on lopetettu!
      Mutta kiva että olet saanut avun tuosta, näinhän se aina menee, että tuotteet sopii tai ei sovi eri ihmisille ^_^.
      En kyllä enää yhtään muista tästä 10 vuoden takaa, millainen oli itsellä, mutta tekstistä päätellen ei ainakaan tuolloin ollut hyvä :D.
      Jospa se tulisi takaisin myyntiin, niin saisit avun jaloille, pidän peukkuja!

      Poista

Suositut tekstit