keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Suklaista kuppikakkua naamaan

Tänään olikin suhteellisen mukava päivä niin töissä kuin muutenkin. Lataukset onnistuivat, vaikka tulokset selviää vasta todella huomenna ja palaveri siirtyikin viikolla eteenpäin. Ainoa huono puoli, että heräsin "turhaan" klo 6, että ehdin hommat aloittaa ennen palaveria :p.
Sitten oli myös aivan mahtavaa kuulla mahtavia uutisia ystävältä :)! Hyviä uutisia ei koskaan tule liikaa, varsinkin kun pari ikävämpääkin juttua myös kuulin työkaverilta ja toiselta ystävältä :/. Mutta kyllä minä yritän uskoa, että asiat varmasti järjestyy, tavalla tai toisella!
Noh, töistä piti sitten kiirehtiä kotiin, kun lähdettiin käymään veljeni pojan synttärikahveilla, sain siis taas syödä täytekakkua ja mokkapalojakin :D.
Hitto, tämä on vaan yhtä syöpöttelyä nykyisin ja liikkumaan ei meinaa ehtiä muuten kuin pyöräillä työmatkat, reilu 5km suuntaansa... Niin, missähän se rantakunto on... 4 viikkoa aikaa, taitaa olla menetetty tapaus :p.

Mutta tällä kertaa seuraava loppunut tuotekin liittyy läheisesti herkkuihin!
Kyseessä on erittäin herkullinen Lushin Cupcake Fresh Face Mask kasvonaamio.
Jos minulle, suklaanarkomaanille on tehty kasvonaamio, niin se on kyllä tämä ehdottomasti! Tuoksu oli niin ihanan suklainen, että sain oikeasti estää itseäni syömästä tätä :D.
Tämän olen ostanut jo muistaakseni... öööö... vuonna 2009, kun kävin ensimmäisen kerran Helsingin Lushin liikkeessä... Koska tämä on tuoretavaraa, niin tämä olisi pitänyt jääkaappikäytöllä käyttää 3 viikossa, mutta jaoin tämän minigrip-pusseihin ja pakastin. Toimii minulla hyvin näinkin :).
Kuten tuosta Britti-lushin sivuilta otetusta kuvan sisällyksestä näkee, tässä oli savea eli kovin kuivaihoiselle ei ole parhain naamio käyttää. Tämä kun jätti sellaisen nahkean, puoliksi narskuvan pinnan ihoon. Mun piti melko nopeasti suihkun jälkeen lisätä kosteusvoidetta kasvoille, ettei kovin kuivan tuntuiseksi pääse.
Ja tosiaan tuoksu oli mun mielestä niin ihanan minttusuklainen, että ihan sen takia haluan ostaa tätä lisää :D. Tosin aluksi tässä ei kovin paljon päässyt itse mintun tuoksu esiin, mutta ihan lievä viilentävä tunne jäi kasvoille käytön jälkeen.
Tämä riitti 12-13 käyttökertaan ja haluan ostaa tätä senkin takia uudelleen, että kokeilisin käyttää tämän oikeasti tehokäyttönä 3 viikon aikana nähdäkseni, tuleeko esiin muita vaikutuksia.

Tämä oli siis virallisesti viimeinen kasvonaamioni sanan varsinaisessa merkityksessä :o. Tässä siis syy, miksi ostin tuossa jokin aika sitten lisää naamioita kokeiluun :). Saapa nähdä, mihin suuntaan alkaa kasvonaamioiden osalta mennä tämä varastointi... Olen monesti päässyt monen kosmetiikka-ryhmän osalta hyvään vaiheeseen, mutta sitten taas kaikki on räjähtänyt käsiin :p.
Liekö tämä tulee olemaan ainaista jojoilua, aika näyttää...
Mutta nyt suihkuun purkkeja vähentämään!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit