lauantai 6. heinäkuuta 2013

Leffa-kokemus ja Raikkautta veden muodossa

Olipas kyllä ihan huippu The Lone Ranger, kannatti käydä katsomassa :D.
Huomasi kyllä selkeästi että oli Pirates of the Caribbeanin tuottajalta ja ohjaajalta tämäkin leffa, samantyylistä tilannekomiikkaa oli tässäkin. Ja Depp nyt vaan oli jälleen ihan huippu :D. Se mikä itseä ehkä hieman yllätti, oli toimintakohtausten raakuus. En ihan niin raakaa odottanut niiden olevan, mutta olipahan siinä sitten jotain odottamatonta itselleni :).
Ja vaikka leffa kestikin 2½h, niin ei se yllättäen pitkältä tuntunut ollenkaan! Hyvin olivat saaneet koko ajan omaan makuuni tapahtumaa ja toimintaa siihen, ettei aika käynyt pitkäksi.
Kaiken kaikkiaan jos on tykännyt Pirates of the Caribbean-leffoista, niin varmasti myös tämä The Lone Ranger iskee hyvin :).

Mutta nyt kuun ensimmäiseen loppuneeseen:
Eli kasvovettä loppui ja kyseessä oli Lumenen Radiant Touch Refreshing Toner.
Tänä käytin ensin iltaisin, mutta kun aiempi aamukasvoveteni loppui, niin aloin tätä käyttämään myös aamulla. Siksi tämä loppuikin normaalia nopeammin.
Mukavan tuoksuinen tämä oli ainakin; raikas ja ihan ripaus sitruksisuutta tai jotain vastaavaa olin havaitsevinani tästä, pidin paljon.
Ja tällä myös selvästi lähti meikin jämät pois iholta (tai sitten mun pitää hommata paremmat puhdistusaineet...), mutta ei kuivattanut sitä kuitenkaan. Päin vastoin, jos olin hetken ollut niin etten heti alkanut rasvoja laittamaan, niin tämä vei sen kireyden pois, joka oli ehtinyt iholle tulla.
Oli kyllä sellainen kasvovesi, jota voisin mielelläni lisääkin ostaa!

Käyttöön on nyt lähtenyt Oriflamen kasvosuihke, jota ehdin ennen tuon Lumenen loppumista käyttää jumpissa käydessäni raikastamaan kasvoja jumpan jälkeen :). Nyt otin tuon myös aamu- ja iltakäyttöön.
Juttua tulee sitten jälleen enempi, kun pääsee loppumaan.



Tänään muuten yritin tehdä niitä jo joka paikassa hehkutettuja Banaanilettuja, kun mulla oli pari ja mustumaan päässyttä banaania jäljellä.
Laitoin soveltaen eri ohjeita ne 2 banaania, 2 kananmunaa, puolikkaan maitorahka-purkin, vähän kaurahiutaleita, kanelia, vaniljasokeria ja suolaa.
Suolan kanssa kävi "pieni" vahinko ja purkki levisi pitkin keittiötä... Onneksi taikinaan ei ihan älytöntä määrää sitä päässyt...
Imuroinnin jälkeen pääsin sitten paistamaan:

Ja tämän näköisiä oli eka ja toka "lettu"... Ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä taaskaan...
Noh, Mr.Insinööri tuli auttamaan paistamisessa, vaikka mietittiin, pitäskö vaan käydä grillillä :D. Lisäsin vielä yhden kananmunan, niin sitten alkoi pikkuhiljaa onnistua:

Nämä oli sitten seuraavat ja loput onnistui vielä näitä paremmin :p.
Suolaa oli himpun verran liikaa, mutta muuten kyllä oli ihan syötäviä. Ei mitenkään herkkua, mutta saipahan banaanit hyötykäyttöön :).

Mutta nyt alan valmistautua iltaan varten. Mennään MN:n luo ja käydään ainakin patiolla, katsoo sitten, eksytäänkö muualle illan edetessä :).
Huomenna ehkä käydään kissanäyttelyssä Kempeleessä, jos ei ihan älyttömän myöhään mene nyt illalla :).
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit