sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ryppyseerumia

Seuraavaa loppujaa pukkaa!
Tällä kertaa vuorossa oli yöseerumi, Avonin Solutions-sarjan Youth Minerals Youth Enhancing Facial Treatment.
Tämä on tarkoitettu 30+ ikäisille, mutta ostin tämän aikanaan itselleni kokeillakseni, onko tästä vielä mitään hyötyä.
Tämän sanottiin silottavan ohuiden juonteiden ja ryppyjen ulkonäköä sekä heleyttävän ihoa. Tämän käytön aikana ihon pitäisi näyttää ja tuntua sileämmältä, pehmeämmältä ja raikkaammalta yön jälkeen.
Tämä sisälsi alfahydroksihappoa, jonka takia käytön aikana piti käyttää aurinkosuojaa ja rajoittaa auringolle altistumista.
Aluksi tämä nipisteli iholla todella ikävästi, todennäköisesti tuon alfahydroksihapon takia, mutta pikku hiljaa sekin rauhoittui.
Ei tämä tosin mitään näkyvää mun iholle tehnyt, joten kait se ei ole vielä tällaisten ryppyvoiteiden tarpeessa :p
Pipettipullo oli myös loppuvaiheessa hankala, kun pipetti ei yltänyt seerumiin lopussa, jouduin vanupuikolla kaivelemaan loput pullosta...
Tätä ei olekaan enää tällaisenaan myynnissä, mutta taidan toistaiseksi jättää ostamatta lisää näitä ikääntymisen ensimerkkeihin tarkoitettuja juttuja :). Katsotaan sitten uudelleen, kun tuo kolmenkympin rajapyykki ylittyy :D.
Tosin nyt otin iltakäyttöön Lumenen Kiinteyttävän tehohoidon, jonka ostin MP:ltä, kun hän oli niitä 2 yhden hinnalla Cittarista aikanaan ostanut. Eli vielä olisi kuitenkin yksi tällainen käytettävänä.

Ensi viikolla olisi luvassa lisää loppuneita ja Avonin pakettikin olisi tulossa eli myös plussailuja on näin ollen tulossa... Ja joku saattoi ehkä tehdä Yves Rocherille pienen tilauksen nähtyään Facebook-sivulla -30% ale-koodin, joka oli tänään vielä voimassa... Hitto, että mä olen helppo ja heikko :D... Noh, tehty mikä tehty!!
Palataan siis huomenissa taas asiaan!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit