lauantai 19. huhtikuuta 2014

Rauhoitusta päänahalle

No niin, vihdoin voisin jatkaa loppuneidenkin esittelyä, onhan noita purkkeja taas varastoon tullut ihan tarpeeksi :p.

Sain sitten loppumaan tämän reilu vuosi sitten kampaamoreissulla ostamani Kératase Specifique Bain Vital Dermo-Calm Hypoallergenic Cleansing Soothing Shampoo (kauhea, mikä sanahirviö :D).
Ostin tämän tosiaan kampaajani suosituksesta, kun tuolloin mulla oli päänahka jotenkin todella kuiva, ärtynyt ja hilseilevä.
Käytinkin tätä sitten lähes jokaisella hiustenpesu-kerralla yleensä toisena vaahdotuksena, jolloin tätä tarvitsi ihan todella pienen määrän. 10 sentin kokoinen läntti meinasi olla liikaa toisena vaahdotuksena, mutta jos käytin tätä ensimmäisessä pesussa, niin silloin käytin tätä noin euron kokoisen läntin verran. Sanomattakin selvää, että ainakin omassa käytössäni tämä oli todella riittoisaa ja haukkui kyllä hintansa. Olisi tämä riittänyt vieläkin pidempään, jos en olisi nyt loppuvaiheessa käynyt kärsimättömäksi, kun huomasin tämän olevan vähissä :D. Tuli siis reippaamminkin läträttyä kuin mitä olisi ollut edes tarpeen. Plus toki ne lukemattomat kerrat, kun yritin annostella sen pikkuriikkisen läntin verran ja kädelle tulikin vahingossa kunnon kasa :D. Tässä oli siis suhteellisen iso annostelureikä, siitä pikkuruinen miinus.
Huomasin itse ja niin huomasi myös kampaajanikin seuraavalla käynnillä, että hiuspohja oli huomattavasti rauhoittunut tämän käytön aloituksen jälkeen, tosin yksi syy saattoi olla myös se, että sain käytettyä pois ne jätti-Tigit, liekö ne sitten osittain päänahkaa myös kuivattaneet.
Tuoksukin tässä oli sellainen mukavan raikas, hieman makeahko kuitenkin.
Kaiken kaikkiaan siis pidin paljon tästä ja voisin ilomielin ostaa tätä uudelleenkin!

Tänne ei mitään isompia kuulu, tosin kävin tekemässä 7 tunnin työpäivän ja se oli onneksi ihan hyödyllinenkin reissu, kun sain taas osan tuloksista kasaan. Pikku hiljaa hyvä tulee :). Nyt voikin ottaa loppuloman rennosti!
Mutta jatketaan huomenna loppuneiden kanssa!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit