sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Toukokuun viimeiset näytteet

Mennään suoraan asiaan eli melko lyhyet esittelyt käyttämistäni näytteistä, jotka ovat pääosin tuoksunäytteitä :).

Käytin kuitenkin parit kaapissa venyneet kasvovoide-näytteetkin vaihtelun vuoksi.
Tästä 1ml Yves Rocherin Anti-Age Global Night Cream näytteestä riitti pariin kertaan.
Ainoa mikä tästä jäi mieleen, oli huono tuoksu josta en pitänyt yhtään. Kosteutti kuitenkin ihan ok:sti, oli muistaakseni melko täyteläistä koostumukseltaan.
En tiedä, onko myynnissä enää, mutta tämän perusteella en ostaisi täysikokoista purkkia.

Sitten aikanaan sain Marisalta näytteitä ja nyt käytin nämä kaksi 2ml Lumenen Excellent Future Age-Defying & Repairing Day Cream näytettä pois.
Yhdestä pussista riitti 4 käyttökertaan eli mukavasti sai testattua tätä.
En näistä näytteistä koskaan muista kirjoittaa fiiliksiä ylös, niin en tästäkään juuri muuta muista kuin että jäi kuitenkin positiivisempi kuva kuin tuosta Yvesistä ja ajattelin, että voisin ehkä täysikokoisenkin purkin joskus käyttää, jos on vielä myynnissä.
Näitä voidenäytteitä en ole varastolistoihini merkinnyt, mutta seuraavat tuoksunäytteet olen.

Tuossa päivänä eräänä päätin käydä läpi Avonin "kama"kassini ja sieltä pengoin sitten jäljellä olleet naisten tuoksunäytteet, jotka päätin ottaa käyttööni ja lisätä varastolistoihini...
19kpl tuoksunäytteinä tuli plussaa...

...mutta sain minä jonkun näytteen jo käytettyäkin!
Tuolta löytyi ikivanhat Avonin Bond Girl 007 Eau de Parfym näytteet kaksin kappalein ja toinen oli jo lähes tyhjäkin.
Fragrantican mukaan (en jaksa nyt käydä vanhoja Avonin kuvastoja penkomassa) ensituoksussa on Valkoista Persikkaa ja Appelsiininkukkaa, sydäntuoksussa Jasmiinia, Orkideaa ja Freesiaa ja pohjatuoksussa Meripihkaa, Patsoulia, Myskiä ja Cashmere puuta(?).
Tästä jäi positiivinen fiilis, ihan mielelläni näytteet käytin.

Sitten sain käytettyä kaksin kappalein Avonin Rare Sapphires Eau de Parfym näytteitä.
Fragrantican mukaan tämä kuuluu Kukkais-hedelmäiseen kategoriaan ja ensituoksussa on Viikuna ja Greippi, sydäntuoksussa Gardenia, Lilja ja Lumikello ja pohjatuoksussa Seetri, Vetiver ja Viikunapuu.
Tästä tuoksusta en pitänyt, oli liian voimakas ja kukkainen omaan makuuni.

Sain vielä kaksin kappalein käytettyä Avonin VIVA By Fergie Eau de Parfym näytteet.
Fragrantican mukaan tämä avautuu vihertävänä (???), sydäntuoksussa on Minttua, Laventelia, Narsissia ja Mausteita ja pohjatuoksu on puumainen sisältäen mm. Vetiveriä ja Valkoista myskiä.
Tästä jäi mun nenään yllättäen positiiviset fiilikset! Katsotaan, tuleeko kuitenkaan täysikokoisena ostettua missään vaiheessa :).

Viimeisenä sain sitten käytettyä vielä yhden Avonin Spotlight Eau de Toilette näytteen.
Tästä Fragrantica kertoo seuraavaa:
Tuoksu avautuu Mandariinilla ja Bergamotilla, sydäntuoksussa on Valkoista Freesiaa, Tuberoosaa ja Mimosan kukkaa ja pohjatuoksu sisältää Cashmerea, Santelipuuta, Valkoista myskiä ja Vaniljaa.
Tämäkin oli jo melkein tyhjä, kun käytin tämän, joten en saanut oikein minkäänlaista kuvaa tästä sen perusteella :/. Ei kuitenkaan aikanaan kuvaston tuoksutäplässä aiheuttanut ostohaluja, joten tuskin tulee hankittua.

Tässäpä oli sitten Toukokuun jutut, huomenna vielä yhteenveto, niin kuukausi olisi paketissa :).
Tänään sain jo kesäkuulle ensimmäiset plussailut :p. Juttuja siis olisi jo hyvin kirjoiteltavaksi.
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit