tiistai 29. heinäkuuta 2014

Teepuita ja aprikooseja lätkitty naamaan

Nytpä olisi vuorossa seuraava satsi loppuneita tuotteita, tällä kertaa kaikki ovat täysikokoisia purkkeja ja mukana on pari tuttuakin tuotetta!

Ensimmäisenä olisi tuttu, jo aiemmin käyttämäni tuote eli Yves Rocher Apricot Fruity Scrub kasvokuorinta.
Tämä oli siis se uudistetu versio kuorinnasta, mutta tässä ei ole muutettu varmaan muuta kuin pakkausta. Mielestäni täysin samaa ainetta oli kuin edellinenkin, eikä näin ollen ole juuri mitään lisättävää tuohon entiseen tekstiin.
Ei ole omaan makuun raapiva kuorinta, mutta kyllä tällä saa kohtuullisesti kuitenkin kuorittua. Hinta-laatusuhde kohtaa edelleen loistavasti ja tilaan ihan varmasti taas uuden tuubin, kunhan jossain vaiheessa jaksan taas Yvesille tilausta tehdä :).

Toisena on sitten ensimmäistä kertaa kokeilemani tuote Lushilta, nimittäin Tea Tree Toner Water kasvovesi!
Tilasin ensin kokeiluun tämän pienemmän 100g pullon, saatavana myös 250g pullo.
Tämä oli melko hellävarainen ja tuntui tämä ehkä hieman rauhoittavankin ihoani. Tuon hellävaraisuuden huomasin siinä, että annostelin vanutupolle joskus liikaakin tätä, kun välillä tuntui ettei tämä "tuntunut" iholla juurikaan :D.
Aamukäytössä on pätevää ainetta, mutta iltakäyttöön haluan kuitenkin hieman tujumpaa käyttöön. Tuoksu oli perus teepuumainen, ei siis mikään herkullinen, mutta oli ihan siedettävä.
Kyllä tästä hieman laimea fiilis kuitenkin jäi loppujen lopuksi, enkä ainakaan isompaa pulloa tule hankkimaan vastaisuudessa. Jos naama alkaa taas isommin kapinoida, niin tämän pienemmän pullon voisin ehkä ostaa uudemman kerran.

Nyt on aamukäyttöön lähtenyt vaihteeksi jälleen tuttu tuote :).
Tästä tulee tuttuun tapaan juttua muutaman kuukauden sisään, kun loppuu.







Viimeisenä loppuneena tälle erää on toinen melko tuttu tuote jo täällä eli Oriflame Beauty Waterproof Make-up Remover silmämeikin poistoaine. Tätähän olen jo käyttänyt muutaman pullon aiemminkin, enkä oikein tiedä mitä tästä enää voisi sanoa...
Edelleen toimii mun silmille hyvin, lukuunottamatta niitä pieniä rajauksen rippeitä, josta tuossa aiemmassakin postauksessa mainitsin.
Tämä on ollut kyllä hyvä, mutta olen huomannut, että melko monet muutkin 2-faasiset poistoaineet tekevät saman kuin tämä.
Käytän kuitenkin hyvillä mielin vielä viimeisen pullon tätä :).

Nyt vaan vaihteluksi halusin ottaa käyttöön jonkun muun ja päädyin tähän Yves Rocherin putsariin, jonka sain kaupanpäällisenä edellisen tilauksen yhteydessä.
Käytän siis tämän ensin ja palaan sitten tuon viimeisen Oriflamen pullon kimppuun :).



Tässäpä oli nämä tämänkertaiset loppujat, huomenna tulee taas lisää!
Tänne ei mitään erikoisempia kuulu. Yritän epätoivoisesti odottaa viileämpiä kelejä (tänään oli ihan pikkuisen jo yritystä), että pääsisi jumppaamaan taas. En vaan tämän univajeen ja ruokahaluttomuuden kanssa halua mennä sinne tukalaan saliin jumppaamaan, kun tiedän, ettei vaan jaksa antaa kaikkea, mitä haluaisi :/.
Voisihan tuota ehkä huomenna kokeilla mennä Combatiin ja torstaina Pumppiin, jos ei nyt tulevat yöt ole yhtä p*skoja kuin viime yö oli. Mulle ei vaan univaje yksinkertaisesti sovi, mieliala heittää heti päin häränpyllyä :/.
Harmi vaan, ettei helpotusta taida olla edelleenkään luvassa näiltä helteiltä, vaan sunnuntaina taitaa tuskaisuus jatkua...
Mutta joo, mä jatkan huomenna taas noiden loppuneiden kanssa!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit