sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Tuttuja Lusheja Käytetty

Heissansaa!
Yllä näette tiivistetysti eilisen päivän tekemiset ja fiilikset :). Oltiin siis MP:n miehen synttäreitä juhlimassa ja ne olikin yllätysjuhlat päivänsankarille. Meille tuli vaan Mr.Insinöörin kanssa pikkupaniikki, kun saatiin tietää heidän tulevan samalla bussilla kaupunkiin, niin jouduttiin pieni valkoinen valhe keksimään ennen bussiin nousua, ettei yllätys paljastuisi :D.
Sanottiinkin menevämme kiekkoa syömään ja sen jälkeen leffaan ja samalla pysäkillä jäädessämme meijän piti eri suuntaan lähteä ja käydä ylimääräinen mutka kiertämässä ennen kuin mentiin Amarilloon, jossa ilta alkoi syömisellä isommalla porukalla :).
Syönnin jälkeen suunnattiin pienemmällä porukalla sitten Sokos Hotel Arinaan, josta MP oli varannut sviitin (ihanan niminen :D). Jätkät saunoivat ja muut katseltiin Kingiä ja rupateltiin milloin mistäkin. Ilta meni sitten ensin hetken aikaa Ihku-baarissa ja loppuilta Gloriassa tanssiessa ja porukalla amorina toimien. Aivan huippu ilta oli, saisi olla enemmänkin tällaisia illanviettoja :).

Mutta tähän loppuun sitten otsikonkin asiaa eli ajattelin taas parit loppuneet esitellä ja niitä olenkin jo aiemminkin käyttänyt.

Tämä 100g Lushin American Cream Hair Conditioner hoitoaine on 3.pikkupullo, jonka olen käyttänyt eli tästä löytyy jo aiemminkin juttuja.
Edelleenkin rakastan tämän tuoksua todella paljon, siihen en vieläkään ole kyllästynyt <3.
Selvitystehot sitä vastoin tuntui nyt näiden hiusten kanssa hieman menettäneen tehoaan, jouduin mielestäni aika paljon enemmän laittamaan hiuksiin, että selvitti tyydyttävästi ne.
Ihan hyvä siis, että tilasin viimeksi vain tämän 100g pullon isomman sijaan, toisaalta olisi se isompikin pullo kulunut ihan hyvin :).
Aion kyllä vastakin vielä tätä tilata, mutta täytyy tarkkailla nuita tehoja nyt tarkemmin. Tuoksu on kuitenkin niin ihana, että sen takia en tästä luovu hevillä!

Toinen loppunut oli myöskin Lushin tuote, 100g pikku pullo Show Fairy Shower Gel suihkugeeliä.
Tämä on se todella paljon hypetettu tuote/tuoksu ja olenkin jo kerran aiemmin pullollisen käyttänyt.
Mutta jälleen voin sanoa, että samat kokemukset tuli kuin aiemminkin eli tuossa tuoksussa on jokin juttu, joka saa minut yskimään keuhkoja pihalle aina, kun vähänkään pidempään hieroin kropalle :(. Piti siis samoin tein mennä suihkun alle ennen kuin olin kunnolla edes pessyt tällä, kun se yskä alkoi :/.
En tiedä mikä juttu se on, mutta sama yskänpuuska mulle on tullut, kun oon syönyt niitä yksiä banaanin muotoisia irtokarkkeja... En voi enää niitäkään ostaa...
Nyt mun varmaan täytyy luovuttaa tämän suihkugeelin suhteen, ei vaan sovi mulle (tai lähinnä mun keuhkoille)... Nyt sain pullon ainakin nopeammin käytettyä kuin edellisen :D.
Mutta joo, en aio enää ostaa tätä, sniiiff :/.

Tällaista siis tänne! Yritän ensi viikolla saada viimein esittelyyn ainakin Livboxin, menee sen esittely nykyisin näköjään mulla melko myöhään :p. Nooh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit