sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Taas kuoritaan, mutta onneksi vähän hellemmin

Käydäänpä näin sunnuntai-päivän ratoksi läpi pari loppunutta tuotetta :).

Totuttuun tapaan jälleen kroppakuorintaa on kulunut ja nyt vuorossa oli 200ml Dermosil Summer Body Sugar Scrub.
Tämä ei eronnut Dermon Vanilla Sugar Body Scrub kuorinnasta oikeastaan millään muulla tavoin kuin tuoksultaan, joka oli tässä apila.
Tehot oli samat, eli kuori tehokkaasti ja iholle jäi sellainen kosteuttava kalvo, jonka takia ei suihkun jälkeen tarvinnut enää kroppaa erikseen rasvata.
Tuoksu oli tosiaan sellainen makean kukkainen, ei yltänyt lemppariksi, mutta ei häirinnyt käyttöä.
Ennemmin ostaisin kuitenkin tuota Vanillaa, ihan tuoksun takia :).

Toinen kuorinta, jonka sain käytettyä oli tämä 75ml Puhas Loodus Apple Peeling Deep Cleansing Cream kasvokuorinta ja/tai puhdistus.
Tämä oli tosiaan sellaista voidemaista koostumukseltaan, jossa oli omaan makuuni liian vähän kuorivia rakeita, sai aika paljon käyttää kerralla, jos halusi kunnon kuorivuuden tunteen saada aikaan.
Yleensä käytinkin tätä sitten joka toinen päivä eli lähes jokaisella suihkukerralla. Tätähän voisi ehkä rasvoittuvalle, ei herkälle iholle käyttää ihan päivittäisenä puhdistuksenakin, mutta itselle kuitenkin riitti tuo muutaman kerran viikossa käyttö.

Tuoksu oli omenainen, ehkä hitusen esanssinen, mutta kirpeähkön makea. Ihan kiva mielestäni, vaikkei myöskään lempituoksuihin yltänyt.
Ihan hyvä tämä oli sellaisena kevyenä kuorintana, mutta kaipaan karkeampaa (aina vaan :D) eli en oikein tiedä, ostaisinko tätä lisää... Ei kuitenkaan tullut sellainen olo, että olisi IHAN PAKKO saada lisää :). Ehkä joskus voisin ostaa uudelleen.
Tosin nyt kun tuota Inciä katson, niin eikös tämäkin sisällä nyt muovirakeita (polyethylene)?? Siinä tapauksessa taitaa jäädä uusi tuubi ostamatta..

Tässäpä taas näitä, melko hitaasti nuo purkit taas tuntuu loppuvan, 3-4 postaukseen olisi tällä hetkellä esiteltävää... Noh, toisaalta eilen tuli tehtyä listaa itselleni Oriflamelta 7.kuvastosta (laitoin sen jo eteenpäin "diilerilleni") ja lisäksi tein valmiiksi listan Avonin 7.jakson tilaukseen, joka meni AIVAN TÄYSIN överiksi... Noh, ehkä pitää hillitä tulevissa jaksoissa sitten tilauksia... En oo koskaan tehnyt pelkästään itselleni noin isoa tilausta, jos jätetään joulu-jaksot pois (ja niissäkin suurin osa yleensä ollut lahjoja)... Kiesus... Nooooh, kerrankos täällä eletään :p. Eli kuun loppuun voitte odottaa runsaasti plussaa!
Mutta nyt alan siistimään tuota mun seminaariesitelmää ja panikoimaan huomista, joten palaillaan asiaan!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit