tiistai 31. toukokuuta 2016

Toukokuun loput

Tässäpäs sitten pidemmittä puheitta toukokuun viimeiset loppuneet, en saanut eilen mitään enää käytettyä pois :D.

Aloitetaan kroppakuorinnoista! Ensiksi sain käytettyä tämän 50ml minikokoisen, tässä kuussa Livboxista tulleen Palmolive Aroma Sensations Feel the Massage Gentle Exfoliating Shower Gel kuorivan suihkugeelin.
Tästä riitti noin 2,5 käyttökertaan, kun käytin kuorintana enkä suihkugeelinä, suihkarina olisi varmaan useamman kerran kestänyt.
Kuorintanahan tämä oli samanlainen kuin aiempi pinkki versio eli todella olematon omaan makuuni. Herkempi ihoisille taas varmasti varsin sopiva ja esim. salille ym. vastaavaan oikein kiva.
Tuoksu oli sellainen vesimäinen, raikkaan makea muistaakseni, ihan jees, mutta tykkäsin enemmän pinkistä. Väriltään oli kyllä piristävän sininen :D.
Tätä en osta itse uudelleen, mutta kiva oli näin kokeilla.

Seuraavaksi kulutin tämän Sokokselta 3+1päiviltä tilaamani Lavera Smoothing Body Scrub kuorinnan.
Tämä ei myöskään tehoiltaan ollut yhtään mun karkeaan makuuni, oli liian hellävarainen, vaikka rakeita oli niin isoja kuin pieniä seassa. Paljon sai käyttää kerralla, että sai enemmän tehoa.
Tuoksu ei myöskään nenää miellyttänyt. Luulin tässä olevan oliivia, mutta näköjään löytyy kahvipapua, vihreää teetä, viinirypäleitä ja rosmariinia. Vehreä tuoksu siis, joka ei ole omaan makuuni.
En siis tätäkään tule ostamaan enää uudelleen :).

Ja viimeisenä kuorintana sain käytettyä tämän vasta tilaamani ja saamani 25ml näytteen Flow Kosmetiikka Peppermint Himalayan Salt Scrub kuorinnasta.
Tämä oli tehoiltaan samanlainen kuin aiemmat merkin kuorinnat eli kuorivuutta riittää hyvin, kiitos suolan :D. Ja kiitos myös sen, sormia kirveli kivasti, kun haavoilla olivat :p.
Tämä myös jätti ihon kosteutetuksi eli ei välttämättä tarvinnut rasvata kroppaa tämän jälkeen :).
Tuoksussa oli selvästi piparminttua, flunssassa olisi ollut mielenkiintoista kokeilla!
Tykkäsin tästä kyllä ja voisin ostaa täysikokoisen purkin, tämä mini riitti yhteen kertaan ja toisella kerralla sain jalat kuorittua :D. Hyvän kokoinen siis testaamiseen!!

Sitten sain myös tämän 20ml minikokoisen Rossmann Avocado & Mandel Oil Foot Cream jalkavoiteen käytettyä, jonka sain Marisalta.
Tätä käytin samaan aikaan Yvesin moinoi-öljyn kanssa (pakko saada se pullo käytettyä, kun useamman vuoden jo kaapissa ollut...), joten yksin en tämän tehoja tiedä. Vaikutti kyllä kermaiselta ja täyteläiseltä ja tuntui kosteuttavan jalkapohjat. Tuoksukin oli aivan neutraali.
Ei ole pahaa sanottavaa, ilolla käytin ja jos ei varastoissa olisi ennestään montaa jalkavoidetta, niin tätäkin voisi enemmän käyttää, jos jostain löytyy ^_^.

Risti seinään, 2 kropparasvaa lopetettu :D. Ensin loppui tämä vuosi sitten toukokuussa Livboxista tullut Lumene Natural Bronze Shimmering BB Body Lotion heleyttävä vartalovoide.
Aloin käyttää tätä aktiivisesti häämatkallamme Turkissa viime elokuussa ja käytin lähinnä vain säärilleni, kun aattelin tämän olevan tosi hohtavaa ja väriä antavaa.
Vaan ei tämä sitten ollutkaan :o. En tiedä olenko vaan sokea, mutta en kunnolla kyllä heleyttävyyttä erottanut, levityskädessä saattoi huomata vähän "glitteriä", mutta ei ollut ainakaan itselleni yhtään liikaa. Kosteutus oli myös ihan jees.
Tuoksu oli tosi ihana <3!!! Kivan makea!
Ehkä voisin tätä joskus ostaa uudelleen kesäkäyttöön, mutta nyt täytyy saada tuota katastrofaalista rasvavarastoa pienennettyä aivan ensimmäisenä :D.

Onneksi se pieneni vielä toisella purkilla, sain myös tämän Oriflame Amazonia Body Cream with Passion Flower Extract kroppavoiteen käytettyä!
Tuoksu tässä oli sellainen "vehreän vesimäisen kukkainen" ripauksella makeutta. Sellainen ihan kiva, mutta ei yltänyt lemppariksi.
En tiedä, oliko eräpäivä tullut vastaan, mutta kosteutustehot oli aika olemattomat, tämä tuntui vain häviävän ihoon ja tuntui, että sai koko ajan lisätä samaan kohtaan saadakseen sen vähän kosteuttavamman fiiliksen.
Kesäajaksi ja sellaisille, joiden iho ei kummempaa kosteutusta vaadi, tämä on varmaan loistava, kun imeytyykin ihoon vielä nopeasti, eikä todellakaan jää tahmaisena pyörimään ihon pinnalle.
Itse jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän, enkä siis ostaisi enää uudelleen, jos tulisi taas myyntiin. Oli kuitenkin taas kiva kokeilla.

Edelleen on käytössä tuo Lushin rasva ja vanhentuvista otin seuraavaksi käyttöön rinnalle 2013 Turkin matkalta Antalyasta ostamani Fruttinin viilentävän moussen. Sopivasti näin kesän kynnykselle, kun lämpimiä päiviä on ja suihkussa pitää ahkerasti käydä :D.

Tähän viimeiseksi oli pakko kuvata tämän päivän meikki eli hetihän se piti testata eilisiä ColourPop luomivärejä. Ensin mulla oli suunnitelmana, että laitan Eroticin rajaukseksi ja Weenien muuten liikkuvalle luomelle. Laitoin ensin Weenien., mutta se kuitenkin näytti omilla luomillani ihan pikkuisen liian ruskealta, niin päätin sitten töpötellä Eroticia sen päälle. Ja tykkään kyllä tosi paljon lopputuloksesta ^_^.
Täytyy vielä jossain vaiheessa tehdä niin, että sävyt ovat erikseen luomilla, niin näkee niiden eron paremmin.
Ohjeissa sanotaan, että näitä kannattaa sormella levittää, mutta käytin siihen The Body Shopin lättänää luomivärisivellintä (on tullut joulukalenterista 2 kertaa), joka toimi oikein hienosti.
Nuohan ovat koostumukseltaan sellaista pehmeän "voidemaista" mutta ei kuitenkaan :D. Luomella muuttuu puuteriseksi. Todella veikeä ja ihastuttava koostumus :D.
Ja pysyvyys: alle laitoin tosiaan pari kolme vuotta vanhaa UDPP:täni pelkästään ja tämä kuva on otettu 11h jälkeen meikin teosta!! Ja olen pyöräillyt +23C:ssa ulkona ja luomet tuntui hikoilevan (muun kropan ohessa) myös :D. Täytyy sanoa, että olen kyllä todella tyytyväinen jo tämän yhden kokeilun perusteella!

Tällaista siis tänne, katsotaan ehdinkö huomenna laittaa yhteenvedon, kun olisi leffailta tiedossa. Pitää käyttää nyt huomenna ja torstaina vanhaksi menevät liput :).
Mutta palaillaan yhteenvedolla asiaan!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit