lauantai 17. syyskuuta 2016

Rauhoitusta kasvoille ja päivän meikkiä

Heissan!
Ei näköjään mikään mene niin kuin on suunnitellut... Eilen oli kyllä tarkoitus kirjoitella ja olin myös jumppaamaan aikonut mennä töiden jälkeen, mutta kroppa ja pää oli eri mieltä asiasta ja huimauskohtaus iski kesken päivän... Onneksi Mr.Insinööri ei ollut ehtinyt vielä lähteä kotikotiinsa, niin pääsin pyöräni kanssa hänen kyydillä kotiin. En ollut myöskään muistanut meikkilaukkuun päivittää lääkearsenaaliani, niin sain vasta kotona otettua lääkkeet, nukuin 3 tuntia ja loppuilta meni aikalailla sitten lattialla putkirullan kanssa maaten.
Edelleen korvissa humisee, mutta tämän jälkeen siirryn taas lattiatasoon ja laitan mun Tens-laitteen hieromaan hartioita.

Mutta ensin esittelen taas parit loppuneet.
Nämä Neal's Yard Remedies Organic Facial Wipes kasvojen puhdistusliinat tulivat Heinäkuun Jolie-boxista.
Yllätyin puhdistustehosta tosi positiivisesti! Kasvovesi-vanutuppoon edelleen hitusen jäi meikkiä, mutta yllätyin sitä, ettei jäänyt sen enempää. Silmämeikkiä en saanut tällä putsattua, joten siihen piti käyttää omaa putsaria.
Ehkä pikkuisen kosteampia olisi saanut olla.
Voisin kyllä kuvitella ostavani reissuun näitä joskus, tykkäsin kyllä sen verran!

Ja sitten sain kulutettua tämän Oriflame Amazonia Calming Face Mist kasvosuihkeen, jota nyt käytin ihan vaan kasvovetenä.
Tämä oli toinen käyttämäni pullo, edellisen olen käyttänyt näköjään aika tasan 3 vuotta sitten :D.
Ei mulla tuohon aiempaan tekstiin ole juurikaan lisättävää... Puhdisti meikin rippeet, rauhoitti ja virkisti ihoa. Pätevää tavaraa! Enää tätä ei varmaan ole edes ale-sivuilla myynnissä, mutta jos tulisi vieläkin myyntiin, niin voisin ehkä ostaa taas :).

Tässä vielä loppuun tänne muistiin kuvaa tämän päivän meikistä :).
Nyt en kuvannut käyttämiäni luomivärejä, koska valehtelematta mulla oli vessassa pöntön päällä ainakin 7 eri palettia, 1 duo ja 4 monoa plus 3 rajauskynää ja 3 voidemaista luomaria :D.
Mulla oli päässä eräs kuva inspiraationa, jonka olin Instagramissa nähnyt. Siinä oli tosiaan vihreää sisänurkassa, sinistä ulkonurkassa ja violettia luomivaossa.
Nyt kun laittelin luomivärejä luomille, niin en ollut koskaan tyytyväinen sävyyn ja sitten kokeilin toista päälle ja kolmatta ja neljättä ja...Tuosta löytyy nyt sävyjä ainakin UD Spectrumista ja Moondustista, Too Faced Chocolate BonBonsista, Makeup Geekiä, Kat von D:tä, Avonia 3 eri paletista, Sephoraa, Golden Rosea ja The Body Shopia :D. Ja sitten menin taas pilaamaan nesterajauksella koko komeuden, eikä näköjään oikeassa silmässä (kuvan vasen) ole luomivako onnistunut :p.
Mutta hitsi, että tykkäsin taas värkätä ajan kanssa <3. Oon viimeiset pari viikkoa mennyt niin, että olen vaan rajaukseksi jotain luomiväriä laittanut. Nyt sai väritellä ^_^.

Tällaista siis tänne, kirjoittelen taas huomenna jotain, jos ei mitään yllätyksiä tule!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit