lauantai 12. marraskuuta 2016

Jolie-box Marraskuu 2016

Tässäpä tulisi sen pidemmittä puheitta minunkin tämän kuun Jolie-box esittely :).

Teemana oli pimeään vuodenaikaan valmistautuminen ja paketista löytyi 3 täysikokoista ja 2 minikokoista tuotetta sekä 2 näytepussukkaa.

Ensimmäisenä täysikokoisena löytyi Sante Family Bio Mint & Lime Shower Gel suihkugeeli (200ml / n. 4-6e).
Tätä ei löytynyt Jolien-sivuilta ja googlella katselin eri nettikauppoja, niin reilut 4e oli aika lailla hinta tälle.
Pullon suusta nuuhkiessa tämä tuoksui kivalle, lime tuli selkeästi esiin. Vaan eilen kun käytin tätä tositoimissa, niin minttu oli vallitseva ja jotenkin omaan nenääni ei vain tämä toiminut :/. Päätin siirtää suoraan käsisaippua-käyttöön.

Toisena täysikokoisena löytyi Alima Pure Luminous Shimmer Blush mineraali hohdeposkipuna sävyssä Leigh (3g / 29,90e).
Sävyjä oli varmaan useampaa liikenteessä tai ainakin tämän lisäksi sävy Sahara.
Olin iloinen, että sain tämän sävyn, kerrankin kävi tuuri :D. Sävyä saa tällä helposti joko hillitysti tai halutessaan voimakkaammin. Hohdetta sen sijaan olen itse lisännyt vielä esim Guerlain-joulumeteoriiteillä, kun omaan makuun tämän oma hohde oli tosi hillitty :p. Mielestäni tämä sävy sopii hyvin aika lailla kaikille, kun lopputulosta pystyy hyvin säätämään :). Tykkäsin tästä siis tosi paljon!

Sitten löytyi vielä Estelle & Thild Lip Balm huulivoide sävyssä Poppy Pearl eli aika lailla sävytön huulilla (15ml / 12,90e). Tästäkin oli useampaa sävyä liikenteessä, ainakin tämä Blossom Beige.
Jälleen olen tyytyväinen tähän sävyyn :D. En ole vielä avannut ja testannut, pitää nyt käyttää nuo jo avatut ensin pois. Vaikuttaa kyllä näin äkkiseltään oikein mielenkiintoiselta ja aion varmasti käyttää tämän :). Ehkä otan tämän sitten seuraavaksi käyttöön vessaan hampaiden pesun jälkeen :).

Sitten minikokoisena löytyi ensin Absolution Le Soin des Mains Hand Cream käsivoide (40ml / 19,80e).
Tämä taitaa olla ihan normaali myyntipakkaus, mutta lasken tämän minikooksi varastoihini, kun muutkin alle 50ml käsivoiteet olen minikokoisiksi laskenut :).
Tämän sanotaan vahvistavan kynsiä, rauhoittavan ja kosteuttavan ihoa sekä vaalentavan ja ehkäisevän pigmenttiläiskiä. Sisältää mm. sinkkiä, lakritsia, norilevää, aloe veraa ja karitevoita.
Tätäkään en vielä viitsinyt avata, ennen kuin entiset avatut olen pois käyttänyt. Vaikuttaa jälleen oikein mielenkiintoiselta, joten varmasti käytän tämän pois!

Toisena minikokoisena oli Neal's Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm monitoimibalmi (15g / 19,50e) ja tämä oli tällaisessa limited edition-pakkauksessa.
Löytyy myös isommassa 50ml pakkauksessa hintaan 52,50e.
Tätä voi käyttää niin puhdistusaineena, naamiona kuin kuivien kohtien kosteutukseen. Sanotaan korjaavan, kiinteyttävän, vahvistavan ja pehmittävän ihoa sekä soveltuvan kaikille ihotyypeille. Sisältää mm. villiruusunsiemenöljyä, pelargoniaa, purasruohoa, hamppua ja rosmariinia.
Tosi kaunis tuo tähtipakkaus ^_^. En myöskään tätä avaa vielä, kun entisiä rasvoja auki... Tai en tiedä, pitäisikö kuitenkin kokeilla tätä puhdistuksessa ja naamiona... Hmmm... Vaikuttaa myös siis tosi mielenkiintoiselta!!

Näytteinä löytyi sitten:
* 0,5ml Naturativ EcoAmpoule 1 kasvoseerumi (47,30e/30ml esim. Biodelly tai Naturativ-verkkokauppa)
* 1ml 66º30 Day Cycle Ultra-moisturising 6-in-1 Face Fluid (66º30-nettikauppa 39e/50ml)
Tuo 66º30-sarja onkin tarkoitettu miehille, mutta aion kyllä itse käyttää tuon näytteen :D. 

Oli kyllä jälleen tosi runsas sisältö ja edelleen mielenkiintoisia merkkejä ja tuotteita! Tykkäsin kyllä boksista taas tosi paljon! Miltäs teidän silmään näytti?
Tämä oli mun viimeinen boksi 6kk tilauksestani... Mutta saatoin ehkä tuossa muuan päivä sitten tehdä jatkotilauksen seuraavaksi 6 kuukaudeksi... :D Haluan nähdä koko vuoden saldon :p.
Niiiin ja sitten saatoin ehkä laittaa samaan tilaukseen Lux-boxin, joka on vain kerta-boksi (ei näy enää sivuilla, on siis loppuunmyyty)... :D. 
On siis ensi vuodeksikin jotain kivaa tulossa, vaikkei muuhun olisikaan sitten varaa, kiitos väitös-valmistelujen :p.

Tällaisia syntejä siis tällä erää! Huomenna voisin yrittää esitellä ainakin vielä yhden synnin ja tämän päivän meikin :).
Palaillaan asiaan!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit