perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kasvoja taas hoidettu urakalla

Nyt olisi vuorossa sitten Kesäkuun viimeiset kasvotuotteet, joten käydään pidemmittä puheitta asiaan!

Tämä vanhan mallinen 30ml Lumene Vitamin C+ Dry Skin Comfort Radiance Cocktail kasvoseerumi oli jo 4.pullo, jonka olen käyttänyt eli aiempia postauksia kyllä löytyy :D.
En mä keksi tästä enää mitään uutta sanottavaa, mä vaan tykkään tästä ihan mielettömästi <3. Holy Grail tuote!
Viimeinen tällainen vanhanmallinen pullo on nyt lähtenyt käyttöön, tosin näin kesäaikaan on ehkä hivenen liian hoitava, kun muutenkin mulla rasvoittuu helpommin nyt kasvot. Yöajalle on nyt parempi kuin meikin alle :).

Tämä 15g minikokoinen GlamGlow ThirstyMud Hydrating Treatment kasvonaamio tuli Syyskuussa 2015 Livboxista.
Oon myös aiemmin käyttänyt samanmoisen tuubin ja tämä on kyllä yksi GlamGlow-suosikeistani. Yön yli käyttöön sopii hyvin, varsinkin talvella, koska kosteuttaa hyvin.
Edelleen voisin ostaa täysikokoisen purkin, mutta täytyy ensin käyttää muita kasvorasvoja pois :).

Tämän Flow Kosmetiikka Sugar-Chocolate Face Peeling Cream kasvokuorinnan ostin Glitz&Glam-Minnan suosituksesta.
Ajattelin, että tämä olisi todella karkea kuorinta, koska sisältää sokeria, mutta valitettavasti petyin kuorintatehoon :/.
Rakeet olivat aika isoja ja teräviä, mutta niitä oli omaan makuuni liian harvassa, että olisi kunnon raapivuutta saanut.
Voidemainen koostumus oli sitä vastoin todella kosteuttava, joten päädyin käyttämään tätä naamion tavoin :).
Tuoksu taas oli aivan ihanan suklainen, olisi tehnyt mieli syödä :D.
Voisin ostaa tämän uudelleen naamio-käyttöön, mutta kuorinnaksi tarvitsen paljon karkeampaa ja senhän olen jo tainnut löytää :).

Jeeeiiijj, taas yksi kasvovoide käytetty tässä ainaisessa purkkimeressä :D.
Tämän 10ml minikokoisen Caudalie Vinosource Moisturizing Sorbet voiteen sain muistaakseni Talk and Bake-Mimosalta. Kiinnostuin tästä alunperin, kun Kissis-Heini hehkutti tätä, joten oli tosi kiva päästä kokeilemaan!
Ja olihan tämä todella loistava! Koostumus oli kuin olikin sellaista sorbettimaista voidetta, oli kieltämättä vähän epäilyttävän näköistä :D. Hoiti hommansa hienosti, kosteutti, mutta teki samalla silti hieman mattapintaisemman ihon eli meikin alle sopi hyvin. Ei täysin kiillottomana otsaa pitänyt nyt kesäaikaan, mutta ei kiiltely mahdotontakaan ollut!
Vähän kyllä harmittaa että tykästyin, koska en oikein tiedä, mistä tätä voisi ostaa/tilata?
Voisin siis ostaa täysikokoisenkin tuubin mielelläni, kun löydän ostopaikan ja kunhan ensin saan kasvorasva-varastojakin pienennettyä :D.

Viimeisenä sitten meikkituote ja sekin minikokona eli 7,5ml Benefit The POREfessional Face Primer kasvojen pohjustusaine loppui.
Tuntuma oli tosi silikoninen, mutta kyllä tämä on kaikkien hehkutusten arvoinen! Kyllä minunkin sekaiholla toimi oikein kivasti, tosin mattapintaistavan voiteen kanssa alkoi kuoriutumaan joko tämä tai voide pois eli kosteuttavampi voide pitää olla alla!
Voisin kyllä ostaa tai diilauttaa ;) seuraavaksi täysikokoisenkin tuubin!

Tässäpä oli tämänpäiväiset. Nyt lähden suihkuun lämmittämään hartioita, sain taaaaas töissä huimauskohtauksen vähän yllättäen, eikä vieläkään ole olo täysin normaali :/. Onneksi on viikonloppu aikaa taas toipua...
Kesäkuun loppuneita riittää vielä 2 postaukseen, eli menee nyt vähän pidemmälle Heinäkuun aloitus. Haitanneeko tuo kuitenkaan :).
Palataan siis asiaan!
Miumoi <3

torstai 29. kesäkuuta 2017

Onnettomuuksia ja Katkeria Oppitunteja

Heissan!
Tässä postauksessa on vuorossa yksi oikeasti loppunut ja tuotteita, joista sain jälleen kerran katkeran opetuksen...

Mennään ensin siihen loppuneeseen eli päätin tänään, että tämä Essence Forbidden Volume Mascara ripsiväri on nyt tullut tiensä päähän.
Tämä on tullut viime vuoden kesäkuun Livboxista.

Piti tarkistaa, milloin olen ottanut tämän käyttöön ja yllättäen tämä ei sitten ollutkaan kuin reilut 2kk käytössä, vaikka tavaraa tässä oli kuitenkin 12ml! Toisaalta tällä hinnalla (alle 4e) en viitsi edes valittaa kestosta, varsinkin kun tämä oli todella loistava omiin ripsiini!!
Tämä menee oikeasti samaan kategoriaan kuin rakastamani Estée Lauderin ripsiväri :o.
Loistavaa jälkeä teki jo 1 kerroksella (toiseksi alin kuva), mutta ei paakuttanut kahdellakaan (alin kuva). Ei myöskään sotkenut juurikaan, kun massa ei ollut niin märkää, vaan voidemaista ja harja erotteli kivasti ripset. Puhdistaminen oli myös kohtuullisen helppoa, mutta käytin suosiolla vedenkestävälle meikille tarkoitettua putsaria :).
Jatkoon menee että heilahtaa! Täytyy toivoa, että tätä vielä saa ostettua tai tilattua jostain!! Vai saako?!?
Noh, seuraavaksi käyttöön lähtee LookFantastic-kalenterista tullut Pürminerals mini-ripsari.

Noh, sitten niihin otsikon tuotteisiin.
Joku voisi iloita näillä meikäläisen luomiväri-varastoilla, kun luomiväri loppuu, mutta tälle Huhtikuun Bette-boxista tulleelle Lumene Nordic Xhic Pure Color Eyeshadow luomivärille (sävy 8 Before Sunrise, Ennen Auringonnousua) kävi vähän eri tavalla...

Olin perhana yläosasta saanut jo puolen sentin läpimittaisen kaistaleen pannua näkyviin, kunnes sitten viime viikolla tämä tipahti peilikaapista lavuaariin...
Katsoin, että joo, ei vielä rikkoutunut kuin vähän siitä pannu-kohdasta, niin koputan varovasti irronneet hituset lavuaariin... Lopputulos tästä ideasta on nähtävillä kuvassa...
Tykkäsin siis todella paljon tästä, oli tosi kiva mattainen pohja-/häivytyssävy meikkeihin!!
Ei voi mitään, vaikka tuolloin muuan ärräpää pääsikin ilmoille...
En varmaan tässä vaiheessa aio ostaa uutta tilalle, koska paleteista ja muutenkin löytyy kyllä korvaavia sävyjä tälle. Kulutan niitä nyt vähemmäksi :).

Sitten piti töihin viedä käyttöön uusi huulikiilto ja siitä seurasikin se, että jouduin inventaariota tekemään huulikiilto-laatikolla... Oli näissä joko koostumus tai tuoksu muuttunut eli roskiin lähti seuraavat:
2. Oriflame Beauty Savannah Lip Gloss, Sunrise Romance
3. Avon ColorTrend Sweet Twist Lip Gloss, Chocolate Mint
4. Avon ColorTrend Fruity Lip Gloss, Fresh Berry
5. Avon Glazewear Metallic Lip Gloss, Pink Shine

Halusin kuitenkin ottaa kuvat sävyistä huulilla, niin uhrauduin vielä sen verran näiden kanssa :D.
1. kuva on siis ilman mitään ja muut menevät yllä olevan järjestyksen mukaan.
Muistan, että tuota Savannahia käytin aikanaan tosi paljon, mutta sitten se unohtui... Glazewearia käytin häissä ja silloin oli vielä ok. Sweet Twistissä ja Fruityssä oli aivan ihanat tuoksut ostaessa, mutta enpä ehtinyt montaa kertaa käyttää :(.
Karvastelee siis jälleen tämä oppitunti, ettei oikeasti pitäisi ostella näitä enempäänsä... Onneksi suht hyvin olen tässä pitäytynyt, mutta bokseissa on tullut melko paljon nyt kiiltoja/punia ja ColourPopin tuotteiden kanssa on vähän lepsunut... Niissä tosin tuotetta on yllättävän vähän, vain 2.41g!

Tällaista siis tällä erää! Ei siis ihan putkeen ole tässä kuussa mennyt näiden purtiloiden kanssa :p.
Jatketaan huomenna vähän kivemmissa merkeissä, on niitä ihan loppuneitakin vielä jäljellä esiteltäviksi :D.
Miumoi <3

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kasa tuotteita hiuksille


Ei nyt mene tämä postailu niin kuin strömsöössä. Oon jo muutaman päivän suunnitellut kirjoittelevani, vaan aina on tullut jotain, etten sitten ole ehtinyt aloittaa kuvien muokkausta. Eilen olin jo niin pitkällä, että sain otsikon kirjoitettua, vaan sitten tietokone yritti sanoa sopimuksen irti... Mr.Insinööri värkkäili illan tämän kanssa ja piti laittaa jokin tarkistusjuttu pyörimään ym...
Noh, yritetäänpä nyt ja toivottavasti kone pelittää loppuviikon, kun Mr.Insinööri lähti kotikotonaan käymään :p.
Ylläoleva kuva on Juhannusaatolta, kun oltiin Mr.Insinöörin kaverin mökillä Puolangalla 1 yö. Puhelimella ei saanut lähellekään vangittua maiseman kauneutta keskiyöllä <3.
Todella kiva juhannus oli ja pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni jopa paljuun :D. Vaati myös pienen sopeutumisen, kun tuolla ei ollut sisävessaa, eikä juoksevaa vettä :D. Joutui siis tarkoin miettimään mukaan otettavat kosmetiikat :p.

Mutta mennäänpäs sitten niihin loppuneisiin ja nyt tulee iso satsi tuotteita hiuksille!

Aloitetaan boksi-tuotteista eli tämä 150ml Unique Haircare Leave-in Conditioner jätettävä hoitosuihke tuli aika lailla vuosi sitten Heinäkuun Jolie-boxista.
En käyttänyt tätä yksinään, mutta kun ensimmäisenä hiuksiin suihkin, niin tuntui, ettei tämä olisi kyennyt takkuja yksinään edes selvittämään.
Tuoksukaan ei yltänyt lemppariksi, vaikkei tämä niin paha ollutkaan, mitä jotkut luonnonkosmetiikka-tuotteiden tuoksut voivat olla.
Kaiken kaikkiaan jätti vaan kylmäksi ja tuskin tulen hankkimaan uudelleen.

Sitten tämä 30ml minikokoinen Rich Pure Luxury Rejuvenating Argan Oil Elixir hiusöljy tuli Livboxista Marraskuussa 2015 eli hieman vanhempi tapaus :).
Tästä en osaa muuta sanoa kuin että hoiti hommansa ihan kivasti pienelläkin määrällä, eikä tehnyt mun hiuksia öljyisen näköisiksi. Tuoksukin oli ihan jees.
Voisin joskus ostaa täysikokoisenkin pullon, mutta kaapista löytyy ennestään muita öljyjä/seerumeja, niin niiden käytössä menee varmaan vielä muuan vuosi :p.

Tämä 50ml minikokoinen Dove Regenerate Nourishment Shampoo tuli Kesäkuun 2016 Livboxista.
Yhdellä vaahdotuksella ei riittänyt likaisiin hiuksiin, mutta kahdella pärjäsi jo. Tuntui jättävän hieman kosteutetun tunteen hiuksiin eli ei tehnyt suurta takkupesää :).
Sopi mun hiuksille, mutta ei kuitenkaan herättänyt suurempia intohimoja, oli vähän tylsä jotenkin... Koostumus oli sellaista helmiäismäisen vaaleaa geeli"voidetta". Vaikkei sinällään ollut mitään vikaa, niin tuskin ostan täysikokoista (liekö enää edes myynnissä). Hyllystä löytyy vielä niin hirveä määrä shampoopulloja ja lisää vaan tulee :D.

Viimeinen boksituote on tämä Elokuussa 2016 Livboxista tullut 75ml minikokoinen Cutrin RepairISM Conditioner hoitoaine.
Tämä selvitti mun pitkät hiukset jo suhteellisen pienellä määrällä ja jätti ne kivan sileiksi ja pehmeiksi! Tykkäsin todella!
Voisin ehdottomasti ostaa täysikokoisen pullon ja itseasiassa olen aikaa sitten laittanut tämän eleven-nettikauppaan omalle toivelistalleni :D. Katsotaan, milloin laitan tilaukseen, hoitoaineita kun ei kovin montaa löydy enää hyllystä :p.

Vihdoin myös tämä 150ml Biozell Reconstructive Miracle Hair Mask hiusnaamio loppui!!
Lyhyestä virsi kaunis; ei sopinut minun hiuksille :/. Takut jäi hiuksiin 10min vaikutusajan jälkeen... Luulin tämän olevan samantyyppinen kuin se kosteuttava naamio, mutta ei tosiaan ollut hyvä mun hiuksille :(. Ei jatkoon.

Viimeisenä sain kuin sainkin loppumaan vielä kuivashampoota tälle kuulle :o! Kyseessä oli tämä 10ml minikokoinen Maria Nila Dry Shampoo.

Jeee, muistin ottaa kuvat :D.
Tämä oli oikein kiva kuivis, poisti rasvaisuuden, mutta lisäksi antoi todella paljon rakennetta hiuksille, mun makuun jopa ehkä hivenen liikaa :D. Pääsee lähelle Batisten entistä XXL Volume kuivashampoota tai tämä antoi sitäkin enemmän rakennetta!
Pitää kuitenkin huolellisesti harjata pois, kuvasta näkee, että mulla on ollut vähän suurpiirteistä harjaaminen :p.
Tosi kiva siis, MUTTA...  Se perhanan kilkatin löytyi tästäkin!!!!
En siis tiedä, tulenko ostamaan sen takia lisää, vaikka vähän houkuttaisikin... Hintaakin kyllä löytyy tältä vähän liikaa, elevenillä on tämä 100ml pullo 12,80e ja 250ml 21,70e :/. Ehkä satunnaiseen käyttöön voisi ostaa uudelleen, sen verran kuitenkin tykkäsin, kilkattimesta huolimatta :D.

Tässäpä oli todennäköisesti kesäkuun viimeiset hiustuotteet!
Yritän nyt loppuviikon esitellä näitä loppuneita, mutta menee kyllä heinäkuun puolelle jälleen viimeiset :p.
Palaillaan asiaan!
Miumoi <3

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Se tuli sittenkin!!!

Apua mihin nämä päivät oikein menee?!?
Luulin, että ihan vastahan mä tänne postailin, vaan sehän oli lauantaina ja nyt on jo keskiviikkoilta :o!!
Eilinen oli liikunnallinen päivä, kun töissä oli virkistyspäivä ja käytiin minigolffaamassa ja syömässä Nallikarissa. Lisäksi tuli pyöräiltyä kaikkiaan 33km ja illalla kävin vielä puistojumppaamassa Combat-riehunnan verran :D.
Tämä ilta on mennyt sitten LinkedIniin tutustuessa ja profiilia kasatessa, katsotaan, opinko ollenkaan käyttämään sitä :p.

Mutta koska ei ole tullutkaan päiviteltyä loppuneita tänne, niin jatketaan plussilla :D.
Tänään sain 2 tilausta, joista varsinkin toista olen odottanut pelonsekaisin tuntein, koska luulin sen kadonneen!

Sehän oli tämä mun ColourPop-tilaus!!!
En tiedä, missä se on seikkaillut, kun ei ollut tosiaan 1.6. jälkeen seurannassa mitään merkintöjä. Yhtäkkiä toissa päivänä oli sitten ilmestynyt Suomeen tullivarastoon :D. Ei kait siinä muuta kuin äkkiä verot maksuun ja pakettia odottamaan!

Tilaukseen lähti:
* Super Shock Shadow Pigment, Baby Talk (matte blue red)
* Small Empty Palette (12 pannua mahtuu)
*ILUVSARAHII x ColourPop $ausey Pressed Powder Palette (sävyt: Heavy Glam, metallic duochrome orange with pink; Chic Happens, matte cool mauve; Lit, metallic purple; Razy, matte blackened plum)
Ilmaiseksi tuli yli 10$ tilauksiin tuolloin 3-vuotissynttäreiden kunniaksi Limited Edition Super Shock Shadow, Birthday Cake (ultra-glitterinen ruusuinen kupari), jota ei edes voinut erikseen tilata.
Nyt mulla on kaikki punaiset SSS-sävyt, joten luulisin, että saan nyt jollain keinoin tehtyä sen haluamani punaisen sävyn luomille :D.
$ausey oli jälleen heräteostos, ihastuin noihin kahteen metallisävyyn ja koska on yhteistyöpaletti, niin niitä tuskin tulee yksittäismyyntiin (ja heti kun tämän sanon, niin varmasti seuraavaksi tulee :D).
Tyhjään palettiin aattelin laittaa mun 3 nykyisessä nelikkopaleteissa olevat pannut :).

Tämä oli kuitenkin pääsyy tilaukseen eli se 3-vuotissynttäreiden kunniaksi tullut kokoelma, I hope it's a pony.
Tykästyin noiden huulikiiltojen ja kahden luomivärin sävyihin, niin niiden takia oli tilattava koko kokoelma :p. Siinä oli siis:
* Super Shock Cheek Highlighter, Blow Me Out (lämmin kulta, helmiäismäinen lopputulos)
* Ultra Glossy Lip, Bash (medium pink with pink and gold sparkles)
* Ultra Glossy Lip, Wishes (light pink with gold and green pearl sheen)
* Ultra Glossy Lip, RSVP (bright medium-dark fuchsia with blue and violet pearl sheen)
* Pressed Powder Shadow, Cakewalk (bright lavender with hint of pink and blue sheen)
* Pressed Powder Shadow, Party Favors (bright orange with warm yellow undertones and gold sheen)
* Pressed Powder Shadow, Rager (bright white gold with warm yellow undertones and metallic sheen)
* Pressed Powder Shadow, The Big 3 (bright greenish white with shift of green-gold to pink, metallic sheen)
Piti kuvaukset katsoa Temptalian sivuilta, kun jäi ottamatta tilauksen aikaan ylös sävyt :).
Taas on siis paaaaljon testattavaa :'D.
Eikä tässä tosiaan ollut vielä kaikki!

Sain siis toisenkin tilauksen, joka oli piiiiitkästä aikaa Oriflamelta, 8.jaksosta! Sieltä tuli:
* Tender Care Protecting Balm voiteet Karpalo, Tyrni ja Mustikka
* The One Long Wear Nail Polish, Crystal Water
* Feet Up Summer Fresh Wild Strawberry & Rhubarb Foot Spray
Tender Care-kokoelma kasvoi jälleen lisää :D. Pitäisi vielä se kultainen juhlakuosi tilata jossain vaiheessa :p.

Tällaisia siis tällä kertaa, nyt meni vaan tämä kuukausi "pilalle" listauksen suhteen :p. Nooh, kokeillaan josko vielä lisää loppuisi purkkeja, niin tasoittuisi nämä plussat!
Nyt oikeasti jatkan sitten loppuneiden parissa tämän jälkeen :D.
Miumoi <3

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Shoppailu-mielihaluja taas tyydytetty...

Tänään oli todella mukava päivä!
Keli oli ja on ollut mukava (+20ºC paikkeilla ja aurinkoista) ja tavattiin piiiiiitkästä aikaa rakkaan R:n kanssa kaupungilla ^_^.
Käytiin shoppaamassa R:lle aurinkolasit ja sitten pyörimässä muutenkin Valkeassa (ja muuallakin) lompakolle hieman tuhoisin seurauksin...
Käytiin ensin lounaalla oikein pitkän kaavan kautta melko uudessa Ravintola Rokassa, joka sijaitsee Valkean lähellä Isokadulla. En nyt jaksanut kännykän kanssa alkaa värkkäämään ja etsimään annoskuvia, mutta Instassa (anzuanssu85, voi katsoa myös koneelta, on julkisia kuvat) löytyy herkkukuvat tältä reissulta :D. Todella herkullisia oli eväät ja heittäydyttiin hurjiksi, kun tilattiin vielä kuohari- ja viinilasit sekä jälkkäridrinkitkin, kun R:llä oli lapsi- ja miesvapaa vielä huomiseen asti :D.
Sitä hämmästeltiin, että oltiin ainoat asiakkaat siellä sen parin tunnin ajan :o. Täytyy toivoa, että kesäkelit vain on verottanut kävijöitä, tuolla oli kyllä tosi hyvät ruuat ja oikein kiva palvelu! Käykäähän ihmeessä oululaiset (ja Oulussa käyvät) testaamassa tuo paikka!!

No mutta, ennen shoppailutuhoja pitää esitellä yksi loppunut, jolla oikeutin yhden ostoksen :D.
Eli päätin loput rippeet raapia jämäpuuteri-rasiaan tästä Shiseido Translucent Pressed Powder puuterista.
Ei tässä enää juurikaan ollut edes jämiä, niitäkin meinasi olla jo hankala siveltimellä saada irti, niin ihan hyvä oli jo luopua :).
Taisin tilata tämän Sokoksen 3+1 Päiviltä silloin 2016 keväällä juuri ennen kuin tänne Sokos aukesi.
Mä kyllä pidin tästä! Oli väritön ja teki myös joksikin aikaa mataksi ihon pinnan, toki muutaman tunnin päästä (ja varsinkin nyt kesällä) alkoi otsa kiiltää, mutta niin mulla on tehnyt kaikkien puuterien kanssa tähän mennessä.
Voisin ostaa joskus uudelleenkin, jos tarjoukseen tulee!
Vaan nyt testaan taas seuraavaa puuteria ja siitä päästään tämän päivän ostoksiin!

Valkeassa tein tämän verran kosmetiikkatuhoja eli suht hillitysti, vaikka Sokoksella ja The Body Shopissa olikin ale-päivät meneillään :D.
Viimein ostin sitten tuon Sensai-hoitoveden loppuneen tilalle, kun oli -20% alekuponki käytettävissä. Kieltämättä kyllä hieman kivisti, kun normaalihinta on tuolle tällä hetkellä 73e :(. Reilut 58e jäi hintaa alen jälkeen, mikä on myös paljon, mutta onneksi tuo 125ml pullo kuitenkin lähemmäs vuoden kestää omassa käytössä, ei tarvitse olla koko ajan ostamassa :).
Kallis rakastuminen kyllä oli, ei voi mitään :D.
TBS:ltä löytyi vielä vajaalla 7e tuo Vanilla Chai-kuorinta niin se oli taas pakko napata mukaan... Aivan mahdoton rakastuminen tuohonkin tuoksuun... Ja sitten häshtäg beautybloggersmademedoit oli tuo nestemäinen kuorinta eli Vitamin C Glow-Revealing Liquid Peel normihintaan :D. Nyt mun pitäisi oikeasti pysyä kaukana niin kasvo- kuin kroppakuorinnoista... Niitä on kertynyt kaappiin ihan liikaa viime aikoina...

Ja kun lähdettiin vyörymään pois Rokasta ja sulattelemaan ruokaa, niin käveltiin Make Up Store-liikkeen ohi, jossa päätin vihdoin käydä ensimmäistä kertaa! Eihän se olekaan ollut kuin aika monta vuotta jo täällä :D. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Suurin syy sisälle menoon oli tuo Foam Remover vaahtoputsari (pitäisi käydä aivan koko naamalle silmät ja huulet mukaan lukien), joka on vielä huomiseen -50% alessa 16e!
Mutta kun vähän aikaa siellä pyöri, niin lähti sitten vähän muutakin mukaan...
Microshadow Trio, Colors luomivärikolmikko; tarviiko sanoa mitään, kun katsoo kuvaa?! Olen kuolannut tuota aina, kun Instassa olen kuvia nähnyt... Nuo sävyt ja niitit ja tuo pakkaus... Kyllä, jälleen oli todella kallis rakastuminen, valitettavasti :D. 2kpl sinne jäi vielä nuita hyllyyn, en tiedä onko ne sitten forever gone, kun muistelisin tämän olevan jokin Limited Edition-paletti?
Toinen heräteostos oli tuo luomivärisivellin, tarvitseeko taaskaan syytä sanoa; no tuo väritys :D.
Ja vielä viimeisenä sitten se järkiostos eli uusi puuteri tuon Shiseidon tilalle: Compact Powder, Translucent (10g).

Kalliiksi tuli, mutta I do regret nothing :'D. Näiden lisäksi ostin myös Suomalaisesta pari pokkaria, mutta ne oli onneksi tarjouksessa yhteensä 10e :p.
En ole muuten juuri ostoksia tehnyt tässä kuussa (niitä ColourPopeja lukuun ottamatta ja edelleen se viime kuun lopussa tehty tilaus on kadoksissa...) kuin ruokaa ostanut töissä ja kissoille, niin en tiedä, miksi yritän aina näitä ostolakkoja, jotka on kuitenkin tuomittu epäonnistumaan :p.
Nooh, katsotaan alanko kuitenkin oikeasti tiukentamaan nyörejä, kun tässä kuussa tulee viimeinen palkka ja sitten olen 2kk pienemmällä apurahalla, jonka jälkeen taitaa työkkäri kutsua... Sitten ei paljon mielihaluille voi antaa periksi :p.
Tällaista siis tänne!
Jatketaan seuraavaksi loppuneilla tuotteilla, onneksi niitäkin vielä on :D.
Miumoi <3

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kuivaa shampoota taas

Heipsan!
Näin perjantai-illan iloksi aattelin nopeasti esitellä seuraavat minikokoiset loppuneet ja otsikko kertookin, mistä on kysymys :).

Kuivashampoita on siis jälleen kulutettu ja päätin iskeä eleveniltä tilaamieni pullojen kimppuun.
Ensiksi vuorossa oli tämä 80ml minikokoinen Lernberger Stafsing DryClean Volumising & Refreshing Dry Shampoo.
Koskaan en ole kyseisestä merkistä kuullutkaan, joten ihan hauska oli ostaa tämä testiin!

Tässäpä on sitten kuvaa in action, kerrankin muistin jälleen ottaa :D. Muistaakseni tässä on 3 päivää pesemättömät hiukset, joka on aivan maksimi mun päänahalle, alkaa kutisemaan ihan hirveästi tuossa 3.päivän kohdalla... Yleensä pesuväli on joka toinen päivä, mutta tuolloin taisi iskeä laiskuus, etten vaan myöhään illalla jaksanut enää alkaa hiusten kanssa värkkäämään :p. Tuleepahan kokeiltua kunnolla kuivisten tehot!!
Ja kyllä tämä hoiti hommansa, kuten näkyy ja lisäksi pientä tuuheuttakin tuli!
Tässäkään ei ensin tuota valkoista isommin näkynyt, mutta minähän sitten suihkutin niin kauan, että alkoi näkyä :p. Vähempikin olisi todella piisannut, vaan en koskaan muista, ettei kaikissa kuiviksissa näy ja silti ne poistaa rasvaisuutta... Tämän takia pullosta riitti muistaakseni 4-5 käyttökertaan.
Yllättävän hyvin sain kuitenkin valkeuden hälvenemään, mutta mulla on nyt tuo noin 5-6cm omaa maantieväriä näkyvissä (kuukauden päästä onneksi kampaaja!), niin siinä ei niin helposti erotu kuivashampoon jättämä mahdollinen harmaus.
Tehot olivat siis hyvät, mutta taas tämä kosahti siihen ylitsepääsemättömään asiaan eli siihen saakelin kilkattimeen!! Sen takia en siis taida uudelleen ostaa :/.

Tuon jälkeen käytin 50ml minikokoisen Lee Stafford Original Dry Shampoo kuiviksen.
Samaisessa eleven-tilauksessa siis oli!
Tästä pullosta taisi riittää vain 3 käyttöön.

En hoksannut ottaa edestä kuvaa, mutta rasvaisuuden poistamisen lisäksi tämäkin toi hieman tuuheutta ja rakennetta hiuksiin.
Myös tässä olisi ehkä vähempikin suihkuttelu riittänyt, tätä piti pöyhiä vähän enemmän harjan kanssa pois, sillä meinasi tarrata välillä kiinni hiukseen. Myös tässä oli se samperin kilkatin, joten jätän vastaisuudessa ostamatta. Ei vaan sovi kerrostaloon aamuisin klo 6 käytettäväksi ;p.
Niin joo, tuoksua en muistanut näissä laittaa kunnolla merkille, omaan nenään tuntuvat olevan kaikissa niin samantyylinen :D.
Nyt on käytössä samaisen tilauksen Maria Nilan kuivashampoo, mutta ollessaan 100ml kokoinen en mene takuuseen loppumisesta. Katsotaan kuitenkin, miten käy :).

Täällä on edelleen meinannut korvat tinnittää, joten varovaisuus jatkuu koneen ääressä. Onneksi jumppaamaan oon päässyt, vaikka päätäkin on meinannut päivisin uhkaavasti särkeä :/. Tympeä vaihe näköjään hartioilla menossa...
Mutta yritän saada viikonloppuna vielä postauksen tai pari kirjoitettua!
Miumoi <3

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Bette Box Kesäkuu 2017

Hellou!
Taas on suunnitelmat menneet päin härän pehvaa, eilen vaihteeksi iski töissä huimauskohtaus päälle, niin tuli jälleen ilta vietettyä lattialla :(... Ihme kyllä se meni reilussa tunnissa ohi, mutta kun tuli vedettyä lääkkeet naamariin, niin ne sai olon sitten tympeäksi.
Päätin nyt kuitenkin tehdä tämän Bette Boxin esittelyn, jos huomenna yritän päästä taas Combatiin avaamaan nuo hartiat.

Tämän kuun boksi tulikin harvinaisen myöhässä, tänään sain vasta omani hakea!!
Teemana kesäkuun boksissa oli yllättäen kesä.

Sisältö olikin taas täyteläinen ja painava. Mukana oli tällä kertaa 4 täysikokoista, 1 minikokoinen tuote ja 1 näyte sekä extratuotteita 3kpl.

Kasvoille tuotteita oli 2:
* Talika Bio Enzymes Hydrating Face Mask kankainen kasvonaamio, jonka lasken "näytteeksi" (ovh. n. 13e/naamio)
* Dermosil Faces Moisturising Cream Light kasvovoide (ovh. 11e/50ml)
 Taas huokaisin syvään, kasvovoidetta jälleen... Saisi oikeasti nyt olla useampi kuukausi ilman kasvovoiteita, mä alan hukkua niihin oikeasti :p.
Naamio vaikuttaa kivalta, tosin pöydällä odottelee vielä muutama vanhempikin (pari Marisalta diilattua Sephoran ja 1 Jolie-boxista tullut)... :D
Jospa saisin aikaiseksi piakkoin käytettyä ne, voide lähtee varastoon odottamaan...

Vartalolle tuli 2 tuotetta sekä 1 värikosmetiikkatuote:
* Nivea Rose & Argan Oil Oil in Lotion vartaloemulsio (ovh. 5,70e/200ml)
* Dove Nourishing Invigorating Ritual Body Wash suihkugeeli (ovh. 1,89e/250ml)
* Lumene Gel Effect Nail Polish, 11 Sunny Fields / Auringonkehrä kynsilakka (ovh. 6,90e /5ml)
Lumenen lakka oli tosi kivan sävyinen, kesäinen kirkkaankoralli. Mulla on punainen sävy näistä Gel Effect-lakoista ja tykkään siitä, joten uskon tykkääväni myös tästä ^_^.
Vaikka olen kroppavoidekatastrofia saanut lievennettyä ja olen "enää" vuoden päässä eräpäivistä, niin vieläkään en uusia rasvoja tällä saralla haluaisi... Tuo ruusu ei myöskään saanut hihkumaan, mutta katsotaan säästänkö omaan käyttöön vai laitanko eteenpäin.
Doven suihkarit ovat yleensä olleen hyviä, mutta tuli jotenkin plaaahh-fiilis, taas markettituote...
Kokeilen kyllä ja päätän sitten, lähteekö käsisaippuaksi vai eteenpäin.

Viimeisenä varsinaisena tuotteena löytyi 15ml minikokoinen Piz Buin Tan & Protect Tan Intensifying Sun Lotion SPF15 aurinkovoide (ovh. n.22e/150ml).
Tämä vaikuttaa kivalta! En ole aiemmin merkiltä kokeillut mitään, joten tämä jää itselleni käyttöön. Nyt kun sitä aurinkoa ja lämpöä saisi tänne pohjoiseenkin asti vielä...

Extratuotteina löytyi:
* 1ml Flower By Kenzo Eau de Lumiére tuoksunäyte
* 10kpl pkt RelaTabs maitohappotabuja
* Panda laku-patukka
Tuoksua suihkautin, mutta oli migreeni-kukkainen tuoksu eli ei siis toimi mulla :(. Maitohappotabuja löytyy pari purkkia ennestään eli käyttöön tulee varmasti.
Laku on syöty, ei ollut yhtä hyvää kuin Pandan original-lakut, tämä oli jotenkin kitkerän makuista.

Tällainen sisältö tällä erää. Jäi vähän ristiriitainen fiilis taas... Vaikka olikin täysikokoisia tuotteita, niin hieman harmittaa, että puolet oli marketti-tuotteita... Saa nähdä, nouseeko taso, kun boksin hinta taas nousee (vai nousiko se jo tähän?). Tosin itseeni se ei vaikuta, kun mulla maksaa edelleen sen alkuperäisen 13,90e, joka oli silloin alkuaikana. Ja milloinhan mä muistaisin ne ilmaisboksitkin lunastaa :D. Aina unohtuu!
Mutta joo, ihan jees boksi oli, mutta ei tämä riemunkiljahduksia aiheuttanut. Kynsilakka, aurinkorasva ja naamio olivat itselleni mielenkiintoisimmat. Miltäs näytti teidän silmään?

Katsotaan, miten loppuviikko etenee olon suhteen, josko saan loppuneiden esittelyä taas jatkettua :).
Miumoi <3

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Saviputsaria, öljy-maitokuorintaa ja käytettyjä ColourPoppeja

Heipsan!
Pahoittelut jälleen useamman päivän katoamisesta, mutta kesä tuli yllättäen tänne pohjoiseenkin, niin tietysti on ollut pakko ottaa siitä kaikki ilo irti ja lisäksi oon jumpissakin yrittänyt parina iltana käydä :D.
Viimein aattelin nyt aloittaa loppuneiden esittelyt ja on tänne muutama plussa ehtinyt varastoonkin tulla! Kasvotuotteilla aloitetaan siis!

Sain aamukäytössä kulutettua pois tämän jo yli vuosi sitten ostetun 30g minikokoisen GlamGlow YouthCleanse Daily Exfoliating Cleanser kasvojen puhdistusaineen.
En taaskaan koostumuksesta muistanut ottaa kuvaa, mutta oli sellaista vaaleaa, harmahtavanruskeaa, suht juoksevaa, savimaisen voidemaista ainetta. Oliko tarpeeksi epämääräistä :D.
Pidin tästä kyllä, teki pehmeän tuntuiset kasvot ja puhdisti ihan hyvin myös meikkijämät, kun pariin kertaan illallakin kokeilin.
Kylmän aikaan oli kuitenkin hitusen liian pesevää ja kuivattavaa, nenän hilseily ei ainakaan loppunut tätä käyttäessä. Tosin oon myös useammin nyt käyttänyt Clinique 2-kasvovettä, joka voi myös tuon nenän tilanteeseen vaikuttaa...
Kesälle voisin silti ostaa täysikokoisenkin pullon kokeiluun joskus, tykkäsin sen verran tämän kasvoille jättämästä tunteesta :).

Toisena kulutin tämän Maaliskuun BetteBoxista tulleen 12,5ml minikokoisen Mádara Exfoliating Oil-to-Milk Face Scrub kasvokuorinnan.
Olen jo aiemmin, vuosi sitten käyttänyt samaisen kuorinnan, eikä mulla oikeastaan ole tuohon aiempaan tekstiin enempää lisättävää! Tykkäsin edelleen fiiliksestä ja kuorintatehoista ja mähän olisin jo hankkinut tämän täysikokoisena kevään Sokoksen 3+1 Päiviltä, mutta en enää silloin ehtinyt käymään siellä, kun tämä tuli myyntiin :/.
Eli menee jatkoon ehdottomasti!

Sitten niihin kesäkuun ensimmäisiin plussailuihin.
Niin kuin sanoin tuossa edellisessä postauksessa, niin kauneusbloggaajien Facebook-sivu on monesti mulla ollut se kaiken pahan alku ja juuri, kun repsahtelen ostoksiin ja nyt tuli taas yksi repsahdus lisää :D.

Kipputorilla oli sitten Magicbunny-blogin Taikalla myynnissä ColourPopia ja pitkän aikaa katselin niitä kuvia, kunnes viime viikolla lopulta repsahdin :D. Ostin siis:
* Super Shock Shadow, Bae (eggplant purple with blue ultra-glitter)
* Super Shock Cheek Highlighter, Tough Love (ollut ystävänpäivä-kokoelmassa)
* Hello Kitty Ultra Glossy Lip, Super Cute
Mullahan on siis ennestään tuo samainen CP x HK huulikiilto, mutta oon jo noin puolilleen käyttänyt sitä, niin oli pakko ostaa varakappale varastoon. Tykkään siitä tosi paljon punien päällä <3.

Tässä oon yrittänyt vielä jonkinnäköiset sävykuvat ottaa (molemmat kädet tärisi, eikä ole salamalla otettu).
Bae on tuollainen punertavan violetti sinisellä glitterillä (luomilla on enemmän violettiin menevä, ei noin punertava) ja Tough Love vaaleanpunertava korostussävy.
Muutaman kerran oon jo käyttänyt noita, eikä kaduta ollenkaan, että ostin. Ihania ovat molemmat <3.

ColourPopia on vielä uutenakin tulossa, mutta oon hieman huolissani, kun paketista ei ole mitään seurantamerkintöjä 1.6. jälkeen ja näin ei ole aiempien pakettien kohdalla käynyt!
Täytyy kuitenkin vielä malttaa jonkin aikaa odotella, jos siellä on nyt vaan jotain häikkää järjestelmässä tai vastaavaa.
Jatkan tässä odotellessa sitten loppuneiden esittelyjä ^_^.
Miumoi <3

maanantai 5. kesäkuuta 2017

1 Paletti, 10 Bloggaajaa: NYX Perfect Filter Eye Shadow Palette, Marine Layer

Heissan taas!
Sanoinkin jo viime kuun loppupuolella, että mulle tuli yhdeksi plussaksi vielä luomiväripaletti, mutta aion esitellä sen vasta kesäkuussa paremmin. Nyt olisi sitten sen aika!
Kaikki lähti liikkeelle jälleen kerran kauneusbloggaajien Facebook-sivulta, joka on oikeasti todella usein se kaiken pahan alku ja juuri, kun esim. repsahdan tilauksiin tai ostoksiin ja tämä mun kosmetiikkavaraston epätoivoinen pienennysprojekti ottaa vähän väliä takapakkia (mulla itsellänihän ei tietenkään ole vastuuta tässä asiassa...) ;D.
Charlotta sai idean postauksesta, jossa useampi bloggaaja toteuttaisi silmämeikin samalla luomiväripaletilla ja ensiksi pohdinnassa oli toteutus jo jollain olemassa olevalla paletilla. Mukaan lähti kuitenkin peräti 40 bloggaajaa ja Charlotta sai sponsorin tälle idealle Pretty.fi:stä, niin meikit päätettiinkin toteuttaa seuraavien viikkojen aikana 10 bloggaajan ryhmissä ja 4 erilaisella NYX Professional Makeup Perfect Filter Eye Shadow Palette luomiväripaletilla :).

Tämän sarjan aloittaa tällä viikolla Marine Layer-paletti ja myönnän, että mua jännitti ja jännittää edelleen melko paljon tämä, sillä mukana on niin kovan tason meikkaajia ja ammattilaisbloggaajia, että ajattelin jo perua osallistumiseni, kun tajusin todella mistä on kyse :D.
Totuus on kuitenkin se, että tulevaisuudessa joudun tekemään paljon asioita mukavuusalueeni ulkopuolella, joten päätin sittenkin ottaa tämän postauksen haasteena, tästähän sitä saa hyvää harjoitusta tulevaa varten :).
Samaten kun näin kuvat eri paletti-vaihtoehdoista, menivät nekin tosi paljon ulos mun mukavuusalueelta, sillä tykkään tehdä enemmän värikkäitä, kimaltavia tai tummia/vahvoja silmämeikkejä ja paletit näyttivät suhteellisen neutraaleilta. Haasteen otin siis kuitenkin vastaan ja päädyin Marine Layeriin.

Yllätyinkin todella, kun sain paletin käsiini ja näin sen livenä; ainoastaan 4 mattasävyä ja kaikki muut olivat helmiäismäisiä tai hieman kimaltavia. Olipahan 2 sävyä jopa duochromeja!

Tuttuun tapaan otin kuvan paletista salamalla...

Sekä myös parvekkeella auringossa, kun tuolloin kuvauspäivänä peräti aurinko paistoi.
Duochrome-tyylisiä olivat alarivin 2. eli vaaleanpunainen sekä 4.sävy, jonka ristin Marine Layer:in (ML lyhennetty myöhemmin) "Loungeksi". Nämä olivatkin pääsävyt, joista pitkällisen pähkäilyn jälkeen lähdin meikkiä tekemään.
Kun katsoin vielä uudelleen ja tarkemmin palettia, niin huomasin, että tuo ylärivin keskimmäinen sininenkin voisi olla duochrome, siinä näytti olevan violettia hohtoa myös mukana!

Oli pakko ottaa vielä vertailukuva Urban Decayn Loungen kanssa tuosta alarivin 4.sävystä (sormella kerran pyyhkäisty, ei pohjustusta alla).
UD on ylempänä ja ML alempana ja täytyy sanoa, että hivenen enemmän tykkään ML:stä!
Silmissä tulee paremmin esiin tuo vihreä hohto ja se on huomattavasti tummempi ja pigmenttisempi, UD:llä sävy näyttää enemmän vaaleanruskealta ja läpikuultavammalta luomilla.

Tässä vielä ennen meikkiä listaus myös muista käyttämistäni tuotteista:
* Urban Decay Eyeshadow Primer Potion (ei kuvassa)
* NYX Jumbo Eye Pensil, 604 Milk
* Avon ColorTrend Eyeshadow Pencil, Peach Nectar
* Lumene True Mystic Precise Tip Eyeliner, 01 Mystic Black
* Paese Kashmir Matte Eyeshadow, 605 (silmien alle)
* Essence Forbidden Volume Mascara (ei kuvassa)
* Avon True Colour Mono Eyeshadow, Metal Rose (posket)
* Max Factor Pan Stick, 12 True Beige
* Avon Ideal Flawless CC Colour Corrector Pearls
* Isadora Perfect Loose Powder, 01 Velvet Transparent (ei kuvassa)
* Oriflame Beauty Conceal Kit
* Lumene Arctic Sun Bronzer, 1 Fresh Day / Päivän Hehku
* Anastasia Beverly Hills Brow Pro Palette (Medium Brown ja Dark Brown duot)
* L'Oreal Color Riche Lipstick, 164 Rouge Concorde
* ColourPop x Hello Kitty Ultra Glossy Lip, Super Cute

Oon nyt pidemmän aikaa pohjustanut (UDPP:n jälkeen) luomet ensin NYXin Milk-kynällä ja kulmaluut Avonin Peach Nectarilla. Entinen käyttämäni Peach Nectar oli matta, mutta tämä uusi on helmiäinen ja vähän kimalteleva kultaan/shampanjaan menevä sävy, josta tykkään myös tosi paljon.

Ja tällainen oli mun silmämeikin lopputulos (salamalla otettu).
Tein vain sen virheen, etten ensin testannut käyttämieni sävyjen pigmenttisyyttä ja käyttäytymistä (tosin tätä en kyllä tee koskaan :D), vaan aloin suorilta laittamaan niitä luomille innostuksissani... Lisäksi käytin aiemmin tilaamiani uusia siveltimiä, joita en myöskään ollut ehtinyt aiemmin kokeilla :p. Virheisiin nähden meikki onnistui silti ihan kohtuudella.
Etenin seuraavasti:
1. Kulmaluulle/yläluomelle ylärivin 4.sävy
2. Sisänurkkaan ja ulkonurkkaan alarivin 4.sävy
3. keskiosaan alarivin 2.sävy
4. Luomivakoon ylärivin 3.sävy
5. Kulmaluulle/yläluomelle ylärivin 1.sävy
Alarivin vaaleanpunainen ei sitten ollutkaan niin pigmenttinen kuin kuvittelin ja se näyttikin yksistään jotenkin läpikuultavalta, joten päätin töpötellä varovasti senkin päälle vähän tuota "ML:n Loungea". Lopputuloksesta tuli yllättäen ihan hauska, lilaan vivahtava!
Näköjään saa sekoittelemalla uusia sävyjä :D.

Kuvia ottaessa yritin myös samaan aikaan epätoivoisesti löytää jälleen uusia meikin kuvauspaikkoja meijän kämpästä, mutta edelleen täytyi todeta, että nyt keväällä alkanut asuntokuumeeni sai vain lisää tuulta alleen :/.
Ei täältä meijän asunnosta vaan löydy hyvää paikkaa kuvata naamaa, ei tämä keittiön ikkunan edessäkään otettu kuva oikein onnistunut, kun toinen puoli kasvoista jää varjoon...

Parvekkeella ei sitten meikistä erota mitään, koska seinät ovat siellä oranssinkeltaiset ja sävy heijastuu kasvoihin...
Makkariin en voinut mennä ottamaan kuvia, kun Mr.Insinööri teki siellä juuri silloin työjuttuja, enkä halunnut häntä häiritä.

Toistaiseksi on siis pakko tyytyä ottamaan kuvat edelleen salamalla vessassa ja toivoa, että haave isommasta, 3-4h asunnosta toteutuisi joskus tässä lähitulevaisuudessa ja saisin oman kosmetiikkahuoneen tai edes nurkkauksen luonnonvalolla...
Tai sitten alkaisin oikeasti opetella kamerani oikeanlaista käyttöä (tämä olisi ehkä se halvin vaihtoehto) :p.

No mutta, kaiken kaikkiaan yllätyin tosi positiivisesti kaikista ennakkoluuloistani huolimatta tämän paletin laatuun ja sävyihin, mulla kun ei ole vielä muita kokemuksia kyseisen merkin tuotteista kuin tuosta Milk-kynästä ja HD-irtopuuterista!
Vaikkei tällä paletilla mitään väri-ilottelua yksinään saa luomille, niin dramaattisuus onnistuu kyllä loistavasti! Pari muutakin meikkiä olen paletilla jo tehnyt, mutta tein ne arkiaamuina, niin en ehtinyt ottaa kuvia. Suunnittelin myös aluksi, että olisin tähän postaukseen tehnyt useammankin meikkiversion, mutta ei sitten ollutkaan tarpeeksi aikaa siihen.
Viime päivinä oon testannut kaikki viimeksi tilaamani ColourPopin luomivärit, niin paletti jäi syrjään, vaan nyt voisin jälleen tähän keskittyä, ennen kuin seuraava ColourPop-tilaus taas saapuu :D.
Itseasiassa eilen teinkin meikin jo noilla sinisen sävyillä, olivat tosi kivoja myös!
Alla on vielä lista 9 muuhun blogiin, joissa on luotu upeita meikkejä samaisella paletilla, joten enköhän itsekin saa paljon lisäinspiraatiota tähän palettiin, kun näen muiden tekemiä yhdistelmiä ^_^.

Laura Salo
Glitz & Glam
Hannamaria
Charlotta Eve
Eyeshadow and flame
Divine
Maria Glow
Cosmetic Land
MissAria

Ensi viikolla olisi vuorossa sitten 10 seuraavaa bloggaajaa, jotka tekevät meikkinsä Olive You-paletilla!
Postauksia voi seurata esimerkiksi Facebookissa Kauneusblogit-sivun kautta.

Lopuksi, Pretty.fi antoi myös alekoodin verkkokauppaan (en hyödy linkeistä ja alekoodista):
Ostaessasi 3 NYX Professional Makeup-tuotetta, saat niistä edullisimman puoleen hintaan syöttämällä kassalla koodin
NYXIUI2AD
Koodi on voimassa 9.7.2017 asti.

Tällaista siis tänne tällä erää.
Kiitokset vielä Charlotta loistavasta ideasta ja siitä, että pääsin mukaan tähän toteutukseen, sekä tietysti Pretty.fi:lle paleteista!
Kertokaa ihmeessä, mitä piditte meikistä ja saa mulle antaa myös lisää vinkkejä paletilla tehtäviin meikkeihin :D!
Katsotaan, saisinko tästä oikeasti inspiraatiota vihdoin ja viimein julkaista myös mun vanhat silmämeikit tänne muistiin (jotka ovat viime vuodelta...), nyt kun tälle kuulle ei ole purkkeja vielä loppunut. Unohdan kohta täysin, mitä olen niissä käyttänyt ja ideana kun olisi nimenomaan laittaa tänne niitä meikkejä itselleni ylös :D.
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kolean kesäkuun kristallipallo-katsaus

Koska viime kuukausi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan loppuneiden purkkien suhteen, niin katsotaan, olisiko parempi tuuri mukana nyt kuluvalla kuukaudella :).

Hiuksille tarkoitettuja tuotteita löysin vain nämä.
Doven laitoin edustamaan, jos saisin nuita minikokoja käytettyä niin shampoo- kuin hoitoaine-puolella. Pitäisi tosin keskittyä sitten käyttämään aina 1-2 purkkia kerrallaan, nyt tulee vaihdettua joka suihkukerralla eri shampoot :p.
Kuivashampoota saattaa loppua useampikin minipullo, jos otan niitä käyttöön, tuo kuvassa oleva loppuu varmasti.

Kasvoille tarkoitettuja hoitotuotteita löytyi lähes vain minikokoisia puteleita.
Kaikista muista olen suhteellisen varma, mutta Dior tuli edustamaan käyttöön ottamiani minikokoisia seerumeja/öljyjä (5-10ml), joita olen vaihdellut iltakäytössä. Jos käyttäisin tässäkin yhtä kerrallaan, niin varmasti saisin loppumaan jonkun niistä :D.

Meikkituotteitakin peräti muutama löytyi!
Kynsilakka loppuu, kunhan lakkaisin kynnet useamman kerran viikossa ja ripsarista täytyy katsoa, kyllästynkö paakuttamiseen miten pian :D.

Kroppatuotteissa on peräti täysikokoisia :D.
Herbinan suihke on näistä ainoa epävarma, mutta melko vähiin senkin varmasti saan. Muut loppuvat 99% varmuudella.

Ja sitten erikseen käsille ja jaloille tarkoitetut tuotteet, jotka ovat tuttua huttua täällä.
TBS:n käsivoide on epävarma, muiden uskoisin viimein loppuvan (myös jalkavoiteen :D).

Eli tällä kertaa lähden kokeilemaan ainakin 16 täysikokoista ja 11 minikokoista tuotetta.
Oho, ei tuo ollutkaan kovin huono saldo! Kuvatessani noita ajattelin lannistuneesti, että vain minikokoja loppuu tässä kuussa, mutta onhan tuossa täysikokoisiakin ihan mukava määrä :)!
Katsotaan sitten, miten paljon plussia tulee, kun 2 pakettia on jo matkalla, kolmas tilauksessa ja neljäs sekä viides harkinnassa... :D

Ai niin, meinasi unohtua tämä pannuttelu-vaihekuva!!
Jälleen sain käytettyä tätä jotain 20-25krt ja aika paljon käytin vaihteeksi poskilla! Sai vähän monipuolisempia silmämeikkejä tehtyä, kun ei tarvinnut jokaiseen ottaa tätä mukaan :D.
On kyllä tosi mahtavaa, että sain Instagramissa vinkin käyttää tätä myös poskille, on nimittäin toimiva hehkutuote!!

Mutta huomenna tuleekin normaalista poikkeavasti aamulla ajastettu postaus! Luvassa jotain vähän erikoisempaa, johon pääsin ensimmäistä kertaa mukaan :). Kieltämättä vähän jännittää, mutta jospa se hyvin menee ^_^.
Miumoi <3

Suositut tekstit