lauantai 13. tammikuuta 2018

Tilauksia ja Saatuja Tuotteita

Heipsan!
Eilisilta menikin Combatin jälkeen rötvätessä sohvalla tv:tä katsellen, niin nyt vasta sain kuvailtua tuotteet ja aloitettua tämän postauksen kirjoittelun.
Eli toissapäivänä sain haettavaksi parit paketit. Toinen oli jo valmiiksi suunnitelmissa, koska oli käytettävissä alekoodi, mutta toisesta tilauksesta saan taas "syyttää" rakasta komediileriäni Marisaa ;D.
Kaikki lähti Marisan tänne laittamasta kommentista, että oli tilannut Joik-merkin joulukalenterin alesta ja mähän tietysti kiinnostuin, mistä oli saanut sen tilattua.
Selvisi, että kauppa oli MyLook ja se on virolainen nettikauppa alkujaan. Aikani sivuja selatessa repsahdin tekemään tilauksen ja tällaista sieltä lähti mukaan:

Pakkohan se oli tuo Joikin joulukalenteri sitten tilata :D.
Sisällön katsoin toki sivuilta ja vaikka se aika paljon esim. kroppavoiteita sisältääkin, niin halusin päästä tutustumaan merkkiin paremmin, kun 2 tuotetta olen vasta ehtinyt kokeilla. Nyt pääsee testaamaan todella laajan skaalan merkin purkkeja!
Päätin myös, että jos vasta helmikuussa alkaisin avaamaan kerran päivässä tuota, niin olisi hyvä syy tänne useammin postailla :D. Ja tietysti nuo paljastuvat tuotteet tulevat vasta Helmikuun plussa-listaan :p.
Nyt on näköjään tuo kalenteri vielä 10e halvempi kuin mitä itselläni oli eli sen saa tällä hetkellä 64,95e hintaan!
Hemmetti, kun olisin malttanut odottaa viikon verran ;D. Nooh, tämä on tätä, aina tulee parempia tarjouksia silloin, kun on tilauksen jo tehnyt :D.

Tässä tarkempaa kuvaa sitten muista tuotteista, jotka tilasin.
Olin iloinen, kun tuota Fa-merkkiä löytyi runsaasti sivuilta! Pääsee sitäkin testaamaan lisää!
Nyt otin "järkevästi" testiin vain kroppasuihkeen, koska ne on siis loppumassa mun varastosta :D.
Hihkuin myös innosta, kun huomasin Nina Ricciä myynnissä! Teki mieli klikata koko sarja tuosta Nina-tuoksusta ostoskoriin, mutta tyydyin tällä kertaa jälleen kroppasuihkeeseen. Pitää ostaa suihkugeeli ja kroppavoide joskus toiste :).
Hiuksille päätin tilata 30ml näytepussukat Macadamian naamioista. Mun hiuksille on jo kokeilemani muutamat tuotteet sopineet todella hyvin, joten innolla nämäkin testaan!
Sitten löysin koodin, jolla sai kaupan päälle tuon 1,5ml Escada Fiesta Carioca EdT näytteen.

Olen siis helppo ja heikko :D. Silti olen myös erittäin tyytyväinen löytämiini juttuihin ja ilolla nämä lähden käyttämään ja kokeilemaan!
Sitten toinen paikka, mihin repsahdin, oli eleven :D.

Ja tällaiselta näytti mun repsahdukset :D. Mukaan lähti siis:
* 50ml Yves Saint Laurent Black Opium EdP Fireworks Collector Edition
* 150ml Lee Stafford Sea Salt Foam Conditioner
* Teeez Beautiful Eyes Flat Stiff Brush
* Real Techniques Bold Metals Diamond Sponge
* Real Techniques Brush Crush Diamond Sponge Limited Edition
Lisäksi näytteiksi valitsin Biothermin voiteen, Hugo Bossin hajuveden tuoksukortin ja yllätysnäytteenä tuli Baborin kasvovoide.
Olen ylpeä, listattavia purkkeja ei tullut kuin 2kpl tästä tilauksesta :D.
Tuon Black Opiumin olisin ostanut lahjapakkauksena, mutta se oli myyty loppuun sillä aikaa, kun jahkailin tilausta. Onneksi sain tuon Limited Edition-pullon alekoodilla 25% halvemmalla, samoin tuon Bold Metals Diamond-meikkisienen, kun olivat normihintaisia. Muut olivat alessa sivuilla silloin.
Tykästyin tosiaan tuohon tuoksuun, kun tuli sieltä kalenterista, joten oli pakko saada se myös kunnon pullona :D. Kroppavoidetta mietin pitkään, mutta koska se varastokatastrofi on edelleen meneillään, niin maltoin toistaiseksi jättää tilaamatta.
Tuo Lee Stafford kuulosti niin hauskalle, että oli ihan pakko ostaa testiin! Yhdestä vaahtomaisesta hoitoaineesta (Macadamia) on vaan ennestään kokemusta ja se oli niin hauska, etten voinut tuo Leetä jättää kokeilematta!
Timanttisienet klikkasin koriin vaan ulkonäön perusteella, mutta mielenkiinnolla myös ne testaan!
Teeezin sivellin on luonnonharjasta, joten halusin sellaisenkin ostaa testiin, katsotaan miten pelittää!

Olen tosi tyytyväinen näihin tilauksiin ja nämä oli siis tietyllä tavalla ajan kanssa mietittyjä, eikä vaan sattumalta koriin klikkailtuja :D.
En malta oottaa, että pääsen tuota Joikia avaamaan! Ihanaa saada taas jotain odotettavaa ^_^.
Mutta vielä tähän loppuun ne pari saamaani tuotetta, jotka Mr.Insinöörin kaverin tyttöystävä MN antoi mulle!

Eli tällaiset The Body Shopin tuotteet:
* 250ml Papaya Shower Gel
* 200ml Early-Harvest Rasberry Body Butter
Hänellä on tosiaan herkkä iho ja on yrittänyt sinnikkäästi käyttää suihkugeeliä välillä, mutta päätti sitten luovuttaa, kun ei iho tykkää yhtään hajustetuista tuotteista. Voidettakin oli yrittänyt kerran kokeilla, mutta ei niin ei.
Sanoin tosiaan, että otan kaikki orpopurkit ilolla vastaan, jos vaihtoehtona on roskakori. En vaan kestä sitä, että melkein täysiä tuotteita menisi roskiin (siksi yritän omillekin tuotteille aina keksiä jotain käyttöä, vaikkei muuten miellyttäisi).
Vaikkei tuo Papaija-sarja ole tuoksultaan oma lemppari, niin menee hyvin käsisaippuana. Voidetta aion käyttää muiden käytössä olevien voiteiden ohessa, jos tarvitsee paksumpaa kamaa tai muuten vaan haluan ihanalla tuoksulla hemmotella itseäni ^_^.

Puuuh, tulipa höpötettyä!
Jos huomenna tulen koneelle, niin sitten alan käymään loppuneita läpi :D.
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit