maanantai 2. huhtikuuta 2018

Loppuneet Hiustuotteet ja Yhteenveto Maaliskuu 2018

Heissan!
Sen verran aikaisin tuli taas tänään herättyä, että katsoin parhaaksi muokata kuvat ja valmistella postaus taas läppärillä sohvan nurkassa kirjoitettavaksi :p.
Nyt siis tulee vielä viimeisten kulutettujen purkkien esittelyt ja lopussa on sitten samaan syssyyn Maaliskuun yhteenveto, josta oon todella innoissani!
Mutta tässä viimeisessä esittelysatsissa on nyt hiustuotteet.

Ensimmäisenä porukasta loppui tuttuun tapaan kuivashampoota ja vuorossa oli tämä 150ml Matrix Total Results Miracle Extender Dry Shampoo.
Kyseisen pullon tilasin kokeiluun monen muun kuiviksen kanssa eleveniltä (näyttää näköjään hiustuotteet olevan nyt -15% alessa sekä tuplapisteet vielä huomiseen 3.4. asti!), mutta merkistä ei ollut aiempaa kokemusta itselläni.
Suuri plussa siitä, että tässä ei ollut sitä ärsyttävää kilkatinta, vaan sekoitus onnistui äänettömästi :D. Vaikka nyt ok-talossa asutaankin, eikä tarvitse meteliä pelätä, niin kyllä mua näissä kuivashampoissa se mahdollinen sekoittaja-pallo ärsyttää, sen verran kovaääninen kuitenkin on :p.
Mua harmittaa, kun en koskaan muista laittaa itselleni muistiin näistä tuotteista asioita heti käytettyäni... Esimerkiksi tämän tuoksusta ei ole mitään muistikuvaa, mutta toisaalta, koska itse en ole mitenkään tuoksuherkkä, niin eihän siihen sillä tavalla tule kiinnitettyä huomiota.
Kyllähän näissä se tuotteen ominaistuoksu aina on, mutta muistelen, ettei tästä tullut mitään mielenyhtymiä mihinkään suuntaan.

Tässäpä sitten kuvaa tehosta hiuksissa.
Olisin itse halunnut vielä parempaa tehoa, varsinkin kun suihkin todella reippaasti aina hiuksiin ja kuvassa näkyy lopputulos.
Ei siis päässyt tämäkään kuivashampoo lähellekään Batistea minulla eli uutta pulloa en tule hankkimaan.

Sitten sain kulutettua vähän pidempään käytössä olleen tuotteen, joka oli tämä 150ml Oriflame HairX CC Cream Hair Care Beautifier hiuksiin jätettävä hoitoaine.
Tämä oli koostumukseltaan voidemaista, vaikka pullossa oli suihkemekanismi eli tuotetta suihkutettiin hiuksiin. Itse kuitenkin käytin tätä lähes aina käden kautta.
Jälleen sanon, etten oikein todellisista tehoista näiden jätettävien osalta osaa koskaan sanoa, kun käytän varmaan 3 eri tuotetta hiuksiin pesunkin jälkeen, riippuen mitä shampoota ja hoitoainetta/naamiota olen käyttänyt pestessä.
Omassa käytössäni ei tästäkään toki mitään haittaa ollut, tällä hetkellä hiukseni on sen verran pitkät ja ohuet, että ne takkuuntuvat todella helposti. Kaikki tuotteet, jotka tuota edes vähän helpottaa, tulee tarpeeseen :D.
Epäilen kuitenkin, etten tule uudelleen ostamaan tätä, koska hyvin harvoin olen näissä jätettävissä tuotteissa jämähtänyt yhteen ja samaan pulloon.

Sain myös vihdoin käytettyä tämän 200ml Cutrin Sensitive Multispray hiussuihkeen, joka tuli Maaliskuussa 2016 Livboxista.
Käytin tätä oikeastaan vain hiuskiinteenä eli kuten tuossa postauksessa olen laittanut, niin kiinni olevat hiukset silotan vielä vähän päältä, etteivät hapsota.
Vaikka näköjään olin ollut ensimmäisen kokeilun jälkeen tyytyväinen tähän, niin ei tässä sitten kuitenkaan ollut omaan makuuni tarpeeksi pitoa, ainakaan pyöräilyä ajatellen.
Muuhun käyttöön en nyt tätä kokeillut, joten tuskin tulen ostamaan itse uutta pulloa. Kaapista löytyy suuri määrä muotoiluaineita, joita tulee muutenkin tosi vähän käytettyä ja Cutrinin Chooz-sarjan hiuskiinne on huomattavasti pitävämpää mulle :).

Sain myös kulutettua tämän 30ml näytteen Macadamia Professional Ultra Rich Moisture Masque hiusnaamion, jonka olen tilannut joko eleveniltä tai MyLookista tilatessani sen JOIKin joulukalenterin.
Tämä toimi taas vaihteeksi ihan kivasti mun hiuksissa; selvitti suurimman osan takuista ja jätti kivan pehmeiksi hiukset! Piti kuitenkin vähän runsaammin käyttää saadakseni takut pois eli ei aivan yltänyt esimerkiksi tämän Christophe Robinin naamion tasolle.
Voisin kuitenkin joskus ostaa isommankin purkin, kun vielä en ole tuota Christophe Robinia raaskinut tilata (vaikka monesti sitä olen katsellut sillä silmällä). Tämä Macadamia on kuitenkin hieman halvempaa ;).

Mutta viimeisenä tästä porukasta kului loppuun tämä 100ml minikokoinen TRESemmé Keratin Smooth Shampoo, joka tuli viime vuoden Toukokuussa Bette Boxista.
Tämä jätti kyllä jotenkin kylmäksi. Joo, pesutehot olivat ihan ok, mutta kuitenkin tuntui, että hiukset likaantui sitten nopeammin... Tai jotain... Kun välillä näytti, että olisin voinut kuivashampoota laittaa jo pesua seuraavana päivänä.
Ehkä tämä oli sitten liian hoitava mun hiuksille?
Taidan jättää ostamatta uudelleen. Hoitsikka odottaa vielä loppumistaan!

Tässä oli viimeiset esittelyt eli nyt päästään viimeiseen asiaan, Maaliskuun yhteenvetoon!
Aloitetaan vuorostaan plussa-tuotteilla:

+Too Faced Hangover Replenishing Face Primer (40ml)
+SkinFood Black Sugar Perfect Essential Face Scrub 2X (10g mini)
+Nivea Cellular Anti-Age Volume Filling Pearls Serum (30ml)
+Ziaja Natural Olive Face Cream (10ml mini)
+Manna Kadar Beauty HD Volumizing Mascara, Jet Black (4ml mini)
+Lumene Lähde Pure Arctic Miracle Bi-Phase Micellar Water (50ml mini)
+Becca Under Eye Brightening Setting Powder (2.7g)
+Too Faced Primed & Poreless Skin Smoothing Pressed Powder (10g)
+Too Faced Mermaid Tears Magic Crystal Mystical Effects Lip Topper (3.2ml)
+Too Faced Unicorn Tears La Crème Mystical Effects Lipstick (3.2g)
+Too Faced Life's A Festival Ethereal Eyeshadow and Highlighter Palette

Yhteensä 8 täysikokoista ja 4 minikokoista tuotetta tullut.
Sitten miinus-tuotteet:

-Estelle & Thild Lip Balm, Poppy Pearl (15ml)
-Sensai Silky Purifying Cleansing Oil Step 1 (150ml)
-Avon Brazil Beat Body Mist (100ml)
-Avon Calming Effects Liquid Concealer, Medium (6ml)
-Zuii Certified Organic Flora Maxi Lash Mascara, Granite (7g)
-Aco Quick Dry Mild and Effective Roll-on Anti-perspirant (50ml)
-Simple Eye Make-up Remover Pads (30kpl/pkt)
-Lumene Vitamin C+ Dry Skin Comfort Radiance Cocktail (30ml)
-Dermosil Spa & Sauna Exfoliating Socks (sukat)
-Oriflame Giordani Gold Lip Elixir (4g)
-Clinique Clarifying Lotion 1 Face Toner (200ml)
-Matrix Total Results Miracle Extender Dry Shampoo (150ml)
-Être Belle Hyaluronic Triple Effect Quicklift Day & Night Serum (5ml mini)
-Oriflame HairX CC Cream Hair Care Beautifier (150ml)
-JOIK Juicy Apple Shower Foam (50ml mini)
-Cutrin Sensitive Multispray (200ml)
-L’Oreal Skin Perfection Unifying Day Moisturiser (50ml)
-Macadamia Professional Ultra Rich Moisture Masque (30ml näyte)
-The Body Shop Piñita Colada Shower Gel (250ml)
-Rituals…The Ritual of Hammam Warming Ginger & Eucalyptus Sea Salt Hot Scrub (125g mini)
-Avon Caribbean Paradise Eau de Toilette (50ml)
-Sensai Cellular Performance Emulsion II (Moist) (20ml mini)
-JOIK Apple & Elderflower Foaming Handwash (50ml mini)
-Balance Me Wonder Eye Cream (7ml mini)
-TRESemmé Keratin Smooth Shampoo (100ml mini)
-Vichy Minéral 89 Fortifying and Plumping Daily Booster (5ml mini)
-Avon Senses 2 in 1 Cleanse & Care Happiness Pomegranate and Freesia Daily Hand Wash (250ml)
-Yves Rocher Les Plaisirs Nature Organic Rasberry Shower Gel (50ml mini)


Yhteensä 18 täysikokoisella 9 minikokoisella ja 1 näytteellä vähentynyt.
Nettona Maaliskuu meni piiiiiitkästä aikaa oikeasti miinukselle peräti 10 täysikokoisella ja 5 minikokoisella tuotteella sekä 1 näytteellä!! WUHUU \o/ !!! :D
Pakko kerrankin iloita kunnolla, kun tämä tilanne on yleensä ollut aina vain 1krt/vuosi :D. En nyt pahemmin repsahdellut ostamaan kosmetiikkaa, kun jäi esim. Sokoksen Kauneuden Juhlaa sekä 3+1 Päivät käymättä! Tosin rahallisesti en kyllä kovin paljoa vähemmän käyttänyt aiempiin kuukausiin verrattuna, kun nuo vähät tuotteet sitten maksoi kuitenkin reippaasti enemmän :p.
Erittäin mielenkiinnolla odotan, mitä tämän Huhtikuun aikana tapahtuu!
Luvassa olisi nimittäin tulevana perjantaina 1 yön reissu Tampereelle, joka oli tarkoitettu Hullut Päivät-reissuksi, mutta kun Hullarit onkin vasta seuraavalla viikolla, niin suunnitelma tuleekin muuttumaan :p. Mietittiin, jos oltaisiin liput vaihdettu, mutta nyt näyttää siltä, että pysymme alkuperäisessä suunnitelmassa. Onpahan aikaa sitten kiertää muuallakin kuin Stockalla :p.
Ja ensi viikolla pitää käyttää molempia kissoja eläinlääkärissä, niin eipä kovin paljoa ylimääräistä jääkään shoppailuihin tuhlattavaksi...
Voi siis olla, ettei tämäkään kuukausi kovin huonosti tule menemään, vaikkei nyt maaliskuun hyvän saldon takia purkkeja loppuisikaan niin paljoa!
Mites teillä sujui Maaliskuu purkkien osalta, saitteko varastoja pienennettyä?

En ole vielä jaksanut kuvata ennustus-postaukseen purkkeja, katsotaan, jaksaisinko sen tehdä vielä tänään. Tuntuu nyt tuo räkävaihe pahenevan ja huomenna on taas pakko raahautua töihin tekemään väikkäriin tulos-osioon vielä muutama uusi kuva ja taulukko, joihin sain viime viikolla menemään yllättävän paljon aikaa jo ilman flunssakin...
Mutta kyllä mä ne ennusteet tänne räpellän pian!! Haluan itsekin nähdä, miltä mahdollisuudet näyttävät tässä kuussa :D.
Palataan siis asiaan!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit