lauantai 11. heinäkuuta 2015

Taitaa olla Holy Grail-kamaa!!

No niin, jos nyt tähän väliin yksi loppunut tuotekin esittelyyn, ettei vaan pelkäksi plussaksi mene ;).
Niin kuin otsikkokin sanoo, niin esiteltävä loppunut tuubi on kyllä melkoisen mahtava tapaus!

Kyseessä on tämä aikanaan oikeastaan heräteostoksena Anttilasta ostettu (oli silloin uutuutena myynnissä) Biozell Healing Moisture Mask hiusnaamio.
En taaskaan muistanut kuvata inci-listaa (sain tämän loppuun viikko sitten lauantaina, kun oli työkaverin luona illanvietto), mutta tässä oli ainakin argan-öljyä, eikä muistaakseni mitään silikoneja ja silti tämä sai mun hiukset täysin selviksi takuista ja ne jäivät myös todella pehmeiksi. En olisi tarvinnut tämän käytön jälkeen varmaankaan enää jätettäviä hoitiksia, mutta tottumuksesta niitä vähän laitoin kuitenkin, sitä perinteistä hapsotusta ei tämäkään täysin vienyt pois.
Mulla jäi tästä kuitenkin niin huippu fiilis, että tämä taitaa siirtyä tuonne mun Holy Grail-listalle ja aion todellakin ostaa lisää, kunhan pääsen taas kauppoja kiertämään <3. Mulla oli käytössä tämä jo Moroccanoil-naamion kanssa yhtä aikaa ja tämä oli kyllä todella paljon parempi pelkästään yksinään käytettyä. Eli ostan tosiaan ennemmin tämän 6-7e naamion kuin tuon reilut 40e maksavan Moroccanoilin :)
Oletteko kokeilleet tätä Biozellin tuubia? Pidittekö myös vai oliko väärä teidän hiuksillenne?

Tässäpä tällä erää!
Hyvä kun kuvittelin, että tänään ehdin rauhassa muokkailla kuvia postauksia varten, niin kävikin vähän hassusti... Aloin aamupäivästä etsimään mun hiuspompuloita, kun oon kiinnittänyt yhteen kasaan jotain toistakymmentä pompulaa. Nooh, ei löytynyt pompulakasaa yhtään mistään, mutta siivosin työpöytää ja sen laatikoita ja pengoin makkarin kaapin laatikotkin :D. Muutenkin sähelsin milloin mitäkin, niin tuo aika vaan hurahti johonkin :p.
Pitää melkein alkaa lakkaamaan kynnet, tosin ne taitaa olla kuitenkin entiset, kun käyn illemmalla suihkussa Mr.Insinöörin tultua takaisin (hän ei olekaan yötä pois) :)...
Nooh, saapahan nuita kynsilakkojakin hieman hupenemaan, kun pariin kertaan lakkaa kynnet :D.
Mutta kirjoittelen taas toivottavasti huomenna!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Mie sain tämän arvontapalkinnon mukana ja miekin yllätyin, miten hyvä tämä oli :D
    Pitää joskus ostaa, jos muistan!

    VastaaPoista

Suositut tekstit